Suomi ja Tshekki MM-välierässä klo 17 - Yle näyttää suorana

Suomi taistelee klo 17 MM-finaalipaikasta Petri Kettusen luotsaaman Tshekin kanssa. Prahan O2 Areenalle on luvassa melkoinen spektaakkeli.

Suomi ja Tshekki iskevät tänään klo 17 Suomen aikaa yhteen Prahan MM-kisojen finaalipaikasta. Ylen suora lähetys alkaa klo 16.50 TV2:ssa ja Yle Areenassa.

Oman mausteensa välierään tuo se, että Tshekkiä valmentaa kaksi vuotta sitten Riiassa Suomen maailmanmestariksi luotsannut Petri Kettunen assistenttinaan Akseli Ahtiainen.

Suomen peli on ollut vielä sekä kuvioiden että lopullisten kokoonpanojen hakemista, mutta riittävät voitot joukkueemme on napsinut. Maalin tappiolla Ruotsille alkanut turnaus jatkui voittamalla Tanska 7-1 ja Norja 9-1 sekä eilisessä puolivälierässä Saksa 6-1.

Tshekki taas aloitti kaatamalla Saksan 10-5 mutta notkahti sitten yllättäen Latvialle maalein 3-4. Latvialaisten yllätystappio Saksalle varmisti kuitenkin isäntien puolivälieräpaikan, ja joukkue kruunasi vielä alkulohkonsa kaatamalla Sveitsin 6-4. Torstain puolivälierässään Tshekki hoiteli ilman ongelmia Tanskan 10-1.

Tshekki on Suomelle tuttu vastus, sillä maat ovat kohdanneet kaukalossa jo 48 kertaa. Suomi on voittanut keskinäisistä 40, viidesti on pelattu tasan ja kolmesti Tshekki on ollut parempi. MM-kaukalossa maat ovat kohdanneet kahdeksan kertaa ja yleensä tasaisesti. Norjassa 2000 päädyttiin 2–2-tasapeliin, ja Helsingissä 2002 Tshekki vei alkusarjakohtaamisen 4-3. Muistissa on vielä kahden vuoden takainen Riian välierä, jonka Eemeli Salin ratkaisi unelmamaalillaan vain kahdeksan sekuntia ennen loppusummeria.

Nico Salon johtama Suomen ykkösviisikko jatkaa tutussa muodossaan, mutta Jani Kukkola saa taas laidoilleen Lauri Kapasen ja Miko Kailialan sekä taakseen Tatu Väänäsen ja Lauri Stenforsin. Joonas Pylsy johtaa nyt keskushyökkääjänä kolmosviisikkoa rinnallaan Peter Kotilainen ja Ville Lastikka puolustajina Mikko Leikkanen ja Juha Kivilehto. Reservissä välierän aloittavat Mikko Hautaniemi, Jussi Piha ja Mika Kohonen.

Lue myös:

Pääkallo.fi: Kommentti: Kolme viisikkopelipointtia Tšekki-Suomi-välierään

Suomen kokoonpano illan välierään:

FIN-CZE_lineup_700.jpg

Jaa artikkeli