Suomi hiipui kahden maalin johdosta – Tšekki jälleen nuorten maailmanmestari

U19-miesten MM-turnaus Brnossa päättyi Suomen pettymykseen, kun Alpo Laitilan laukoma kahden maalin johto ei kantanut kultaan asti. Tšekki nousi finaalin lopussa 4–3-voittoon ja uusi kahden vuoden takaisen maailmanmestaruutensa. 

Tšekin alkulohkossa 6-4 kaatanut Suomi sai MM-finaaliin unelma-alun, kun pallon perään keskialoituksen jälkeen ampaissut Alpo Laitila kiskaisi johto-osuman maalin takakulmaan jo neljän sekunnin pelin jälkeen. Erän lopussa iski Laitila uudestaan, kun hän linkosi ylivoimalla pallon kuvion alimman miehen paikalta oikeaan yläkulmaan.

Huolellisesti pelaamaan pyrkineen Suomen peli hiipui kuitenkin johtoasemassa passiviseksi, ja kotiyleisönsä raivokkaasti kannustama Tšekki tväänsi otteen itselleen. Toisen erän alussa Matej Havlas ohjasi takakulmalta ylivoimakavennuksen, ja päätösjakson alkuun oli tasoituksen vuoro Matej Penickan yllättävän laukauksen kaivautuessa maalivahti Juuso Jokisalon suojusten alta yli maaliviivan. Välissä oli Suomellakin ollut paikkansa kasvattaa johtoa, mutta Tomas Jurco isäntien maalissa venyi loistopelastuksiin.

Tšekki nousi ensi kertaa johtoon päätöserän puolivälissä, kun Matej Havlasin laukaus jäi pomppimaan maaliviivalle ja tilanteeseen ehtinyt Bohumil Piscacek työnsi pallon verkkoon. Suomi tuli vielä kerran tasoihin Tatu Havulan sivaltaessa Viljami Järvikankaan syötön maalin kattoon, mutta tänään se ei riittänyt. Puolitoista minuuttia ennen ottelun loppua Petr Majer nousi laukauksen peiton jälkeen väkisin ohi Suomen puolustuksen ja löysi takatolpalta Matej Cermakin, jonka suora laukaus painui Suomen verkkoon.

– Lähdettiin tänne vain ja ainoastaan kannua hakemaan ja valtava pettymys, että näin tiukka matsi kääntyi toiseen suuntaan, Suomen päävalmentaja Jarmo Härmä mietti.
– Erot olivat tosi pienet ja TOP4-maat pelasivat hyvää salibandya. Tähän peliin saatiin todella hyvä valmistautuminen ja se näkyi alussa. Pystyttiin tuottamaan paikkoja hyvin ja siedettiin ne hetket, jotka piti sietää. Täytyy tunnustaa, että Tšekki oli todella hyvä jengi ja isompi ja fyysisempi kuin me, ehkä silläkin oli vaikutusta. Meillä oli tosi kova jengi ja tosi kovia jätkiä jäi ulkopuolellekin. Todella ylpeä olen tästä joukkueesta, päävalmentaja tiivisti.

Suurimmaksi suomalaismenestykseksi turnauksessa jäi Joonas Naavan kultamitali Tšekin valmennustiimissä, koko lajille taas ensimmäinen koronakriisin alkamisen jälkeen mitelty arvoturnaus.

Suomella on ikäluokan aikaisemmista MM-turnauksista neljä maailmanmestaruutta (2003, 2011, 2015 ja 2017), kaksi hopeaa ja neljä pronssia.

Suomen pelaajista Alpo Laitila arvostettiin turnauksen tähdistöön, jonka valitsivat median sekä kisajärjestäjän edustajat ja joukkueiden päävalmentajat.

MM-turnauksen All Stars:

Maalivahti: Tomas Jurco Tšekki
Puolustaja: Hannes Nyström Ruotsi
Puolustaja: Mattias Lövenfors Ruotsi
Keskushyökkääjä: Filip Forman Tšekki
Laitahyökkääjä: Alpo Laitila Suomi
Laitahyökkääjä: Matej Penicka Tšekki

Kuvia ottelusta

Salibandya, Brno, Tšekki

U19-miesten MM-turnaus, loppuottelu

Suomi–Tšekki 3-4 (2-0, 0-1, 1-3)

1. erä: 0.04 Alpo Laitila (Waltteri Vesterinen) 1-0, 17.37 Laitila (Matti Minkkinen) 2-0 yv.
2. erä: 22.10 Matej Havlas (Simon Stransky) 2-1 yv.
3. erä: 42.04 Matej Penicka (Matej Cermak) 2-2, 50.33 Bohumil Piskacek (Havlas) 2-3, 54.19 Tatu Havula (Viljami Järvikangas) 3-3,  58.21 Cermak (Peter Majer) 3-4.

Torjunnat:
Juuso Jokisalo Suomi 6+3+4=13,
Tomas Jurco Tšekki 6+6+5=17.

Jäähyt: Suomi 2 min, Tšekki 2×2 min

Erotuomarit: Simon Broman ja Martin Matti, Ruotsi.

Yleisöä: 2 261.

Kuva: Martin Flousek / IFF

Katso päävalmentaja Jarmo Härmän haastattelu:

Jaa artikkeli