Suomi heräsi umpisurkean avauserän jälkeen – alkusarja pakettiin voitolla Norjasta

Suomi päätti MM-turnauksen alkusarjan 7–2-voittoon Norjasta, vaikka avauserä suorastaan historiallisen surkea olikin. Norja vei sen 1-0 ja olisi voinut johtaa enemmänkin ilman Suomen maalivahti Oskari Fäldenin valppautta.

Suomen kokoonpano tuoksahti ongelmilta alusta asti, kun Aaro Astala, Ville Lastikka sekä Lauri Stenfors puuttuivat jo ennalta ilmoitetusta ryhmästä eikä siihen merkittyä Joonas Pylsyäkään kentällä nähty. Kaukalossa peli oli avauserässä pahasti sekaisin, ja Suomi puski päätään Norjan valppaaseen puolustusviisikkoon. Se avasi Norjalle vaarallisia vastaiskuja, ja torjuntavuoron saanut Oskari Fälden joutui peittämään jopa vastustajan läpiajoja. Sellaisesta tuli myös ensi erän ainoa maali, kun Markus Lindgjerdet riisti Nico Salolta pallon keskiviivalla ja vapautti läpi Marius Pedersenin, joka ohitti Fäldenin oman laukauksensa paluupallolla.

Toiseen erään Suomi tulikin uudella ilmeellä eikä juuri lainannut palloa vastustajalle. Justus Kainulainen kiskaisi heti erän alkuun tasoituksen, ja lisää tuli hiukan yllättäen Suomen Eetu Sikkisen istuessa jäähyllä. Oskari Heikkilä laukoi takakulmaan alivoimaosuman eikä siinä kaikki: heti seuraavassa vaihdossa saatiin kirjata toinen, kun Eemeli Salin paini pallon itselleen ja vapautti keskelle sektoriin nousseen Justus Kainulaisen taas maalintekoon. Samaan jäähyn aikana nähtiin vielä Norjan ylivoimakavennus, mutta sitten oli taas Suomen vuoro. Oskari Heikkilä mursi puolustuksen kuljetuksella keskelle ja syötti vasempaan laitaan Jesperi Lindforsille. Tämä siirsi vielä keskelle Eetu Sikkiselle, joka sai tällätä pallon keskelle verkkoa. Vielä ennen toista taukoa onnistui Nico Salon johtama viisikko. Salo voitti laidassa pallon Eemeli Salinille, tämä näki keskellä Sami Johanssonin ja peli oli 5-2 Suomelle.

Päätöserässä oli jo jatkopelien odottelun makua, mutta Suomi iski siihen vielä kaksi erikoistilannemaalia. Sami Johansson sijoitti ylivoimalla etuyläkulmaan Miko Kailialan hänelle yhdellä kädellä kurottaman pallon, ja loppusekunneilla saatiin vielä juhlia kovalla asenteella yrittäneen debytantin Joona Rantalan ensimmäistä MM-maalia pallon liitäessä tyhjään verkkoon.

Suomen lohkon lopputilanne selviää Sveitsin ja Slovakian myöhäisottelussa.

IFF:n ottelukuviin

Salibandya, Zürich, Sveitsi

Miesten MM-turnaus, alkusarjaa

Norja–Suomi 2-7 (1-0, 1-5, 0-2)

1. erä: 13.37 Marius Pedersen (Markus Lindgjerdet) 1-0.
2. erä: 22.18 Justus Kainulainen (Konsta Tykkyläinen) 1-1, 26.35 Oskari Heikkilä (Tykkyläinen) 1-2 av, 26.48 Kainulainen (Eemeli Salin) 1-3 av, 27.33 Patrick Hjemgård (Ketil Kronberg) 2-3 yv, 28.30 Eetu Sikkinen (Jesperi Lindfors) 2-4, 38.53 Sami Johansson (Salin) 2-5.
3. erä: 52.46 Johansson (Miko Kailiala) 2-6 yv, 59.47 Joona Rantala (Tykkyläinen) 2-7 tm.

Torjunnat:
Markus Jelsnes Norja 3+12+3=18,
Oskari Fälden Suomi 6+3+5=14.

Jäähyt: Norja 2 min, Suomi 2 min.

Erotuomarit: Sandra Zurbuchen ja Corina Wehinger, Sveitsi.

Yleisöä: 753.

Suomen parhaana palkittiin Justus Kainulainen.

Kuvat: IFF / Fabian Trees

Jaa artikkeli