Suomi aloittaa MM-kisat harvinaisessa Pohjoismaiden lohkossa

Arpa heitti Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan yhdeksi salibandyn MM-alkulohkoksi.

Suomi arvottiin Prahan MM2018-kisoihin peräti uudenlaiseen alkulohkoon, kun hatusta nousi täysin pohjoismainen nelikko. Vastaan asettuvat Ruotsi, Norja ja Tanska.

Mikä tahansa muu kuin Suomen ja Ruotsin jatkaminen lohkosta suoraan puolivälieriin olisi tietenkin iso yllätys.

Ruotsi on aina ennakkosuosikki

La 1.12. klo 16.00 Suomi–Ruotsi

Suomi ja Ruotsi kohtaavat vasta kolmannen kerran arvokisojen alkusarjassa edellisten oltua 1994 Helsingin EM-turnauksessa ja Göteborgin MM-kisoissa 2014. Suomi lähtee Ruotsia vastaan perinteisesti haastajana, jonka parhaat mahdollisuudet mahtimaata ovat olleet kisojen viimeisissä otteluissa pelin hiouduttua siihen turnauksen parhaaseen. Nyt kumpikaan tuskin vielä näyttää aivan parhaita kuvioitaan, kun Norjan ja Tanskan kaataminen kuitenkin riittää puolivälieriin. Neljä vuotta sitten Göteborgissa joukkueiden välillä nähtiin alkusarjassa kuuma kohtaaminen, jonka jäljiltä riitti parranpärinää. Jopa siinä määrin, että ottelun tuominneen sveitsiläisen erotuomariparin kisaurakka päättyi siihen.

Suomi ja Ruotsi ovat iskeneet yhteen miesten maaotteluissa peräti 107 kertaa. Suomi on kyennyt voittoon 27 ottelussa, 11 kertaa on pelattu tasan ja Ruotsilla on voittoja 69. MM-kaukalossa maat ovat iskeneet yhteen 11 kertaa, joista Suomi kyennyt voittoon MM-finaaleissa 2008, 2010 ja 2016. Ruotsin kahdeksasta voitosta kuusi on MM-finaaleissa, yksi välierässä Sveitsissä 2004 ja yksi alkusarjassa 2014 Göteborgissa. Viimeksi Suomi voitti Ruotsin syyskuussa 2017 Vantaalla, minkä jälkeen on kirjattu neljä perättäistä tappiota.

Ruotsin kokoonpano

Maalivahdit: Måns Parsjö-Tegner ja Johan Rehn.
Puolustajat: Tobias Gustafsson, Kasper Hedlund, Emil Johansson, Markus Jonsson, Robin Nilsberth, Mattias Samuelsson, Rasmus Sundstedt ja Martin Östholm.
Hyökkääjät: Jonas Adriansson, Alexander Galante Carlström, Rasmus Enström, Johannes Larsson, Kim Nilsson, Simon Palmen, Alexander Rudd, Johan Samuelsson, Albin Sjögren ja Jonas Svahn.

Päävalmentaja: Mikael Hill.

Tanska hakee uutta nousua

Ma 3.12. klo 17.45 Suomi–Tanska

Vielä vuosituhannen vaihteessa Tanska piinasi jopa Suomea MM-välierissä tai pronssiottelussa mutta vajosi sitten lajin alempaan kastiin, josta tekee taas nousua. Kaksissa viime kisoissa tanskalaiset ovat punnertaneet heikompien joukkueiden C- ja D-lohkoista puolivälieriin, ja viimeksi Riiassa juutit lässäyttivät katalasti kisatunnelmaa pudottamalla isäntä Latvian. Varsinkin jatkoajoilla ja rankkarikisoissa Tanska on ollut omimmillaan sankarinaan vuoden 2014-kisojen tähdistömaalivahti Mike Trolle.

Suomi ja Tanska ovat kohdanneet kaukalossa 14 kertaa, joista peräti seitsemän ottelua on ollut MM- ja kaksi EM-kisoissa. Suomi on voittanut kaikki 14.

Tanskan kokoonpano

Maalivahdit: David de Fries ja Mike Trolle
Puolustajat: Frederik Kobberup, Marko Krogsgaard, Anders Holm, Daniel Nygaard Morup, Jesper Schmidt ja Jannik Wede Trolle.
Hyökkääjät: Jesper Roland Buckner, Jannik Dalkvist, Lukas Eldholm, Mathias Glass, morten handgaard, Andreas Kleczewski, Esben Kohler, Simon Lauridsen, Nikolaj Parbo, Emil Odfeldt, Mikkel Skov Nielsen ja Jonathan Velgaard.

Päävalmentaja: Mikael Karlberg.

Ketil Kronberg ja muita norjalaisia

Ti 4.12. klo 17.45 Norja–Suomi

Ei Norja ehkä täysin yhden miehen joukkue ole, mutta ainakin kymmenensiin MM-kisoihinsa saapunut Ketil Kronberg yksi koko maailman isoimmista salibandynimistä. Ruotsin pääsarjassa huippu-uran tehnyt Kronberg, 38, ilmoitti viime kisojen jälkeen jättävänsä maajoukkueen mutta saatiin puhuttua tälle talvelle sittenkin vielä mukaan. Kansainväliseen salibandyyn ensimmäisten joukossa lähtenyt Norja oli lajin alkuaikoina kärkijoukossa ja löi vielä ensimmäisissä MM-kisoissa 1996 Tukholmassa pronssiottelussa Tshekin. Sittemmin Norja on erikoistunut viidensiin sijoihin notkahtaen välillä sitäkin alemmas.

Suomella ja Norjalla on historiankirjoissa 18 keskinäistä ottelua ja niistä voitot Suomelle 18-0. Viidesti on isketty yhteen arvokisakaukaloissa, viimeksi 2014 Göteborgissa, jossa Suomi voitti 6-1. Se on myös viimeisiin keskinäinen ottelu.

Norjan kokoonpano

Maalivahdit: Andreas Falkeid ja Markus Jelsnes.
Puolustajat: Sindre Buraas, Henrik Fredriksen, Daniel Gidske, Ludvik Hansen, Martin isnes Kvisvik, Patrick Martinsen, Mads Fossum, Normann ja Christoffer Oistad.
Hyökkääjät: Sindre Bjerknes, Patrick Hjemgard, Ole Martin Jansson, Ketil Kronberg, Markus Lindgjerdet, Christoffer Nilsson, Ole Mossin Olesen, Robin Perzan Norstrom, Marius Pedersen ja Andreas Naess Valbye.

Päävalmentaja: Andre Sveen.

15810790428_f6a51940ff_z.jpg

Jaa artikkeli