Suomen U19-tytöt valmiina Ruotsi-otteluihin

Suomen ja Ruotsin U19-tytöt kohtaavat kahdesti 1.-2. syyskuuta.

Ensimmäinen maaottelu on luvassa Porvoossa lauantaina 1.9. ja toisen näytöksen areena seuraavana päivänä on Tapanilan Urheilukeskus Helsingissä.

Edellisen kerran maat kohtasivat toukokuussa ikäluokan MM-loppuottelussa Sveitsissä, jolloin länsinaapuri oli etevämpi luvuin 7-2. Sen jälkeen Suomen U19-maajoukkueessa on tapahtunut uudistumista niin pelaajistossa kuin valmennuksessa.

Uuden kisaprojektin myötä valmennusvastuuseen heinäkuussa nimettiin Aki Vilander. Hän toimii myös TPS:n naisten edustusjoukkueen päävalmentajana ja kuuluu lisäksi naisten maajoukkueen valmennustiimiin. Vilanderin ohella uusina valmentajina U19-maajoukkueessa ovat aloittaneet Matti Pienihäkkinen ja Liisa Kokkonen, jonka osaaminen kohdentuu maalivahtien valmentamiseen. Tiimin täydentää Hannu Santanen. Hän kuului edelliseen, Tiina Röningin vetämään U19-valmennusryhmään.

Vielä kevään MM-areenalla mukana oli 1999-syntyneitä, mutta lähestyvien maaotteluiden runko koostuu 2000-2001-syntyneistä, ja onpa mukaan valittu kaksi vuonna 2002 päivänvalon nähnyttä lupausta. Yhteensä joukkue on 23 pelaajan vahvuinen, josta seitsemän kuului MM-hopeajoukkueeseen.

Ruotsi-otteluilla on merkityksensä, vaikka päävalmentaja Aki Vilanderin mukaan syyskuun Ruotsi-ottelut eivät ole vielä varsinainen uuden kisaprojektin startti.
– 2000-syntyneet ovat viimeistä kertaa mukana U19-maajoukkueessa. Heitä tarkkaillaan siitä vinkkelistä, miten valmiita he ovat ottamaan seuraavia askeleita kohti naisten maajoukkuetta. Ruotsi-ottelut ovat -00:lle viimeiset U19-maajoukkueen mukana ja hyvä näytönpaikka. Siksi mukana on myös 2000-syntyneitä, joita ei nähty U19 MM-kisoissa, Vilander taustoittaa.

– Samalla ikäluokkamaajoukkueen hyvästelevät pelaajat siirtävät saamaansa kansainvälisten pelien kokemustaan ja ojentavat soihdun nuoremmille. Seuraavissa tapahtumissa keskitymme vuoden 2020 MM-kisa-ikäluokkiin (-01 ja -02). Lisäksi nuoremmat pääsevät kiinni kansainvälisen pelin maailmaan ja samalla tutustumaan toinen toisiimme. 

Ainuttakaan tapahtumaa ei U19-maajoukueella ole ollut sitten toukokuun, mutta se ei tarkoita sitä, että heinäkuussa julkistettu uusi valmennustiimi olisi ollut laakereillaan.
– Tiiviisti olemme pitäneet palavereja ja olleet tekemisissä ja suunnitelleet mitä tulevan kisaprojektin aikajanalla tapahtuu.  

Ennen varsinaisen kisaprojektin käynnistymistä Ruotsia vastaan nimetty joukkue onkin vielä sekoitus vanhaa ja uutta.
– Mukana on tosiaan seitsemän viime MM-kisoissa pelannutta 00-syntynyttä muutamin saman ikäluokan täydennyksin. Sitten on 01-syntyneitä ja pari -02:sta. Valmennustiimin Hannu Santasella ja Matti Pienihäkkisellä on erittäin laaja tuntemus ikäluokista 01-02, joten uskon, että huteja ei ole tullut. Lisäksi seurajoukkueiden valmentajia on konsultoitu ja pyydetty heidänkin näkemyksiä ja arvioita pelaajistaan, Vilander kertoo prosessista.

Suomen U19-joukkueen pelitavasta Vilanderilla on selkeä näkemys.
– Kyllä se pallollisen pelin kautta lähtee. Nyt asioita tarkkaillaan ja tarkemmat analyysit tehdään tapahtuman jälkeen. Kyllä me pelivälineen kautta halutaan hallita kenttää ja tapahtumia, eikä lähdetä vain selviytymään.

Onko ilmassa revanssin makua?
Uskon, että niitä pelaajia, jotka olivat keväällä MM-finaalia häviämässä, maaottelut kutittelevat erityisesti. Kun vielä kotikentällä pääsee iskemään kahteen otteeseen.

Otteluohjelma
Lauantai 1.9.2018 Kokonhalli, Porvoo
13:00 FIN – SWE (tytöt alle 19 vuotta)
16:00 FIN – SWE (naiset)

Sunnuntai 2.9.2018 Tapanilan Urheilukeskus, Helsinki
13:45 FIN – SWE (tytöt alle 19-v.)

Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkue Ruotsia vastaan

Maalivahdit     mo m s yht.
Minnie Heininen FBC Turku 2001 0 0 0 0
Annika Hytönen PSS 2001 0 0 0 0
Juulia Kataja Pelicans 2001 4 0 0 0
             
Puolustajat            
Clara Grönberg FBC Turku 2000 0 0 0 0
Jannike Grönroos TPS 2001 13 3 0 3
Laura Hämeen-Anttila EräViikingit 2000 0 0 0 0
Jasmiina Järvinen PSS 2001 14 1 3 4
Julia Kaan SSRA 2001 0 0 0 0
Veera Nousiainen PSS 2000 1 0 0 0
Anni Räisänen EräViikingit 2002 0 0 0 0
Kaie Sinor Pelicans 2001 0 0 0 0
Ulla Valtola FBC Turku 2002 0 0 0 0
             
Hyökkääjät            
Meri-Helmi Höynälä SB-Pro 2001 0 0 0 0
Elli Kylmäluoma SSRA 2001 11 4 2 6
Mila Manninen Pirkat 2000 0 0 0 0
Iida Mettälä FBC Turku 2001 0 0 0 0
Pinja Myllymäki Pirkat 2001 0 0 0 0
Maura Paajanen EräViikingit 2000 14 8 7 15
Laura Pakarinen FBC Turku 2000 0 0 0 0
Annu Selinummi Classic 2000 14 2 6 8
Jenna Taivaloja Telge (SWE) 2000 7 3 2 5
Jenni Torkki SB-Pro 2000 9 6 4 10
Sini Vasankari TPS 2000 0 0 0 0
             
             
Aki Vilander päävalmentaja        
Hannu Santanen  valmentaja          
Matti Pienihäkkinen valmentaja          
Liisa Kokkonen valmentaja          
Tapio Hämeen-Anttila joukkueenjohtaja          
Niina Lahti huoltaja          
Renate Takaho naprapaatti        

Jaa artikkeli