Suomen U19-tytöille MM-hopeaa - Ruotsi vahvempi 7-2

Suomen alle 19-vuotiaat tytöt eivät mahtaneet mitään Ruotsille ikäluokan MM-finaalissa, jonka länsinaapuri vei luvuin 7-2.

Suomi sai loistavan alun ja järkytti ennakkosuosikkina finaaliin lähtenyttä Ruotsia jo kolmannella minuutilla, kun pallo pelattiin kahdella pitkällä syötöllä takatolpalle odottaneelle Julia Woivalinille, joka laukoi puolityhjään maaliin Suomen 1-0-johdon.

Ruotsi hallitsi pallollista peliä vahvasti ja loi tuon tuosta vaarallisia maalipaikkoja. Suomen maalin eteen unohdettu Cajsa Elm nosti tasoituksen rystyltä ja Frida Swahn vei sinikeltaiset johtoon rangaistuslaukauksella ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla.

Toisessa erässä Ruotsin vahva ote jatkui, mutta maalivahti Elsi Kangasharju kannatteli Suomea Ruotsin vyörytyksen edessä. Lisa Svarfvar iski pallonriiston jälkeen luvuiksi 3-1, mutta minuuttia myöhemmin Jasmiina Järvinen kavensi eron yhteen maaliin tarkalla rannevedolla. Ruotsin mylly jatkui ja Ellen Bäckstedt napautti tarkalla ylänurkkalaukauksella luvuiksi 4-2 toiselle erätauolle siirryttäessä. Luvut olisivat voineet olla Suomen kannalta rumemmatkin, mutta Elsi Kangasharju oli mainiossa vireessä eilisen Tshekki-ottelun tapaan. Hän torjui toisessa erässä kahdeksan kertaa, kun Cornelia Palmerille merkittiin vain yksi torjunta.

Ruotsi karkasi lopullisesti kolmannen erän ensimmäisellä puoliskolla, jolloin se onnistui kolme kertaa maalinteossa.

Suomelle hopea oli kuudes kautta aikain U19-tytöissä. Vuonna 2012 Suomi saavutti ikäluokan maailmanmestaruuden.

– Juuri nyt tuntuu hopea tosi huonolta, Ruotsi olisi ollut ihan voitettavissa oleva joukkue, Suomen hyökkääjä Milja Rastas päästeli finaalihöyryjä.
– Ei vain tehty omista paikoistamme kun taas Ruotsi viimeisteli kaikista ja oli välillä huonoa tuuriakin. Ruotsi prässäsi korkealta, mutta niin ennenkin, ja kyllä sieltä pystyy jalalla tulemaan läpi. Tänään ei kuitenkaan siinä onnistuttu, ja siihen peli ehkä vähän kaatui, Rastas pohti.

Suomen päävalmentaja Tiina Röning myönsi vastustajan olleen tänään parempi.
– Kolmanteen erään tultiin vielä hyvässä imussa, ja siinä kohdin meidän olisi pitänyt saada peli vielä jännäksi. Vastustaja kuitenkin polkaisi kaasua, eikä meillä ollut enää vastata siihen. Kaikki kyllä raavittiin kattilan pohjalta, mitä oli.
Suomen turnausta rassasivat runsaat loukkaantumiset, mutta päävalmentaja ei etsinyt siitä syitä tulokselle.
– Totta kai tällaisessa raskaassa turnauksessa haluaisi saada kaikki pysymään mahdollisimman ehjänä ja paljon jouduttiin pyörittelemään kokoonpanoja, mutta varmaan loukkaantumiset ovat arkea kaikilla eikä niiden taakse voi mennä. Ruotsi pystyi väsyneen’kin suorittamaan aika korkealla tasiolla, ja silloin syytä on ehkä fysiikassakin. He käyttivät momentuminsa todella hyvin ja loivat hyviä paikkoja rankaisten myös meidän virheistämme, Röning sanoi.

Alle 19-vuotiaiden tyttöjen 8. MM-kisat
2.-6.5.2018 St. Gallen ja Herisau, Sveitsi

6.5.2018 MM-loppuottelu: Ruotsi – Suomi 7-2 (2-1, 2-1, 3-0)
1. erä: 2.16 Julia Woivalin (Milja Saarikoski) 0-1, 11.37 Cajsa Elm (Madeleine Karlsson) 1-1, 19.06 Frida Swahn 2-1 rl.    
2. erä: 23.28 Lisa Svarfvar 3-1, 24.27 Jasmiina Järvinen (Maura Paajanen) 3-2, 26.58 Ellen Bäckstedt (Wilma Johansson) 4-2.
3. erä: 44.03 Bäckstedt 5-2, 44.45 Swahn (Linnea Wilhelmsson) 6-2, 48.06 Johansson (Bäckstedt) 7-2.

Torjunnat:
Cornelia Palmer Ruotsi 2+1+1=4
Elsi Kangasharju Suomi 7+8+4=19,

Jäähyt: Ruotsi 2×2 min, Suomi 2×2 min.

Erotuomarit: Martin Reichelt ja Tomas Kostinek, Tshekki.

Yleisöä: 1519.

Suomen parhaana palkittiin Jasmiina Järvinen.

Kuva: IFF

Jaa artikkeli