Suomen U19-naiset veivät Saksaa toisenkin kerran – lukemat Eerikkilässä nyt 11-0

Myös toinen Suomen U19-naisten harjoitusottelu Saksan naisia vastaan Eerikkilässä päättyi sinivalkoisten selvään voittoon, ja lukemat lauantain aamuottelussa olivat 11-0. Suomi valmistautuu puolustamaan kultaa ikäluokan MM-turnauksessa, joka pelataan 31.8. – 4.9. Puolan Katowicessa.

Suomi teki pelin selväksi jo avauserässä, joka päättyi viiden maalin erolla. Suvi Hämäläinen nakutteli tänään hattutempun, ja eilen neljä maalia latonut Miisa Turunen osui kahdesti. Suomen parhaana palkittiin Emma Parta, joka kruunasi vahvan ottelunsa kahdella syöttöpisteellä.

Saksan paras paikka pilata Suomen nollapeli avautui ottelun toiseksi viimeisellä minuutilla rangaistuslaukauksesta. Tolppien väliin hetkeksi vaihdettu Edit Rautakoski kuitenkin pysyi Anna-Lena Bestin harhautuksissa mukana loppuun saakka ja peitti laukauksen kädellään. Muun ottelun urakoinut Maria Viitala joutui pysäyttämään seitsemän palloa.

Salibandya, Eerikkilä

Saksa Naiset – Suomi U19 0-11 (0-5, 0-2, 0-4)

1. erä: 9.05 Suvi Hämäläinen (Emma Parta) 0-1, 11.09 Veera Kuosmanen (Miisa Turunen) 0-2, 13.37 Hämäläinen (Kuosmanen) 0-3, 13.50 Aada Isometsä (Emilia Kurppa) 0-4, 19.09 Turunen (Ida Kattilakoski) 0-5.
2. erä: 23.29 Turunen 0-6, 27.54 Veera Mertanen (Kurppa) 0-7.
3. erä: 43.19 Alma Laitila (Sandra Fredman) 0-8, 46.28 Fredman (Nea Nupponen) 0-9, 55.53 Hämäläinen (Parta) 0-10, 57.36 Pipsa Eko (Laitila) 0-11,

Torjunnat:
Marieke Senkpiel Saksa 8+12+7=27,
Maria Viitala Suomi 3+2+2=7. ja Edit Rautakoski (0)+(0)+1=1.

Jäähyt: Saksa 0 min, Suomi 0 min.

Erotuomarit: Pertti Kirsilä ja Timo Järvi, Suomi.

Yleisöä: 16.

Suomen parhaana palkittiin Emma Parta.

Jaa artikkeli