Suomen tytöt löivät torstaitrillerissä Sveitsin ja jatkavat lohkovoittoon

Suomi kesti Sveitsin lopun kaksi kavennusta kuudella viittä vastaan ja voitti lopulta 5-4.

Suomi varmisti alkulohkonsa voiton U19-tyttöjen MM-turnauksessa kaataessaan torstaitrillerissä Sveitsin 5-4. Perjantaina Suomi saa alkulohkon päätösottelussaan vastaansa Slovakian.

Jenni Torkki ja Jonna Virkkunen laukoivat Suomelle avauserässä 2–1-johdon, jonka Anniina Levälampi toisessa kasvatti hetkeksi kahteen maaliin ennen Sveitsin kavennusta. Ratkaisevaksi osoittautuneen eron Suomi repäisi vasta päätöserän viimeisen kymmenminuuttisen aluksi, kun ottelun vaihdossa aloittanut Elina Hautojärvi iski Suomelle neljännen osuman ja perään Jasmiina Järvinen vapautti komealla pitkällä diagonaalisyötöllä Milja Rastaan läpiajoon ja maalintekoon.

Sveitsi teki lopusta vielä jännittävän onnistuttuaan kaventamaan kahdesti ilman maalivahtia, mutta viimeiset 53 sekuntia Suomi piti maalinsa puhtaana.

– Kaikkiaan jännittävä hieno peli täyden katsomon edessä, Suomen päävalmentaja Tiina Röning maisteli.
– Lähdettiin alusta pitämään rauhallisesti vähän enemmän palloa, ja mielestäni saatiin Sveitsi pidettyä poissa vaarallisilta maalintekoapaikoilta. Loppua kohden sitten aukesi, ja saatiin paikoista ne tarvittavat maalit. Molemmat maalivahdit olivat tänään todella hyviä, lopussa sitten tuli pieni herpaantuminen ja päästettiin vastustaja tekemään kuudella viittä vastaan kaksi tarpeetonta maalia.

Kisojen kestettyä vasta kaksi päivää Suomi on joutunut hälyttämään Suomesta jo kaksi pelaajaa loukkaantuneiden tilalle eikä kolhuilta vältytty tänäänkään.
– Valitettavasti tuli tänäänkin pieniä loukkaantumisia, ja jouduttiin sen johdosta kierrättämään pelipaikkoja. Kaikenlaista tuntuu nyt sattuvan ja tapahtuvan, ja huomenna ollaan viisaampia sen suhteen, kuka on minkäkinlaisessa pelikunnossa.

Suomen varmistettua lohkovoiton ei huomisessa Slovakia-ottelussa ole enää pakko kartuttaa pistetiliä.
– Ei varmaankaan lähdetä kentälle hirveästi riekkumaan mutta koetetaan tehdä maltin kautta hyvä ehjä pallollinen esitys. Silloin kun päivä per peli pelataan, pitää pystyä myös säästämään pelaajia, ja varmaankin huomenna koetetaan huilauttaa sellaisia, joilla on ollut tähän mennessä kovin kuorma, päävalmentaja Röning mietti.

Sveitsi – Suomi 4-5 (1-2, 1-1, 2-2)

1. erä: 6.57 Jenni Torkki (Salla Ranta) 0-1, 13.27 Carola Kuhn (Ronja Bichsel) 1-1, 19.28 Jonna Virkkunen (Annu Selinummi) 1-2.
2. erä: 33.39 Anniina Levälampi (Torkki) 1-3, 34.17 Nicole Capatt (Andrea Wildermuth) 2-3.
3. erä: 50.43 Elina Hautojärvi (Juulianna Sotala) 2-4, 51.06 Milja Rastas (Jasmiina Järvinen) 2-5, 58.08 Carola Kuhn (Luana Rensch) 3-5 im, 59.07 Capatt (Wildermuth) 4-5 im.

Torjunnat:
Ladina Tondury Sveitsi 8+3+10=21,
Elsi Kangasharju Suomi 2+5+6=13.

Jäähyt: Sveitsi 0 min, Suomi 0 min.

Erotuomarit: Bin Bin Lin ja Carmen Teo, Singapore.

Yleisöä: 927.

Suomen parhaana palkittiin Jenni Torkki.

Jaa artikkeli