Suomen nuoret romahtivat Sveitsiä vastaan: Kahden maalin johto suli 2–9-tappioksi

U19-naisten hallitseva maailmanmestari Suomi koki Katowicen MM-kisojen toisessa ottelussaan Sveitsiä vastaan melkoisen romahduksen, kun avauserän kahden maalin johto suli peräti 2–9-tappioksi.

Sveitsin alkupaineen selvittänyt Suomi livahti avauserässä kahden maalin johtoon, kun ensin Eerika Koski sijoitti yläkulmaan avausmaalin ja sitten Alma Laitilan kaukolaukaus suoraan Miisa Turusen poikkisyötöstä löysi tiensä oikeaan alakulmaan.

Toisenkin erän parhaat maalipaikat osuivat Suomelle ja erityisen Suvi Hämäläiselle, jonka kaksi läpiajoa ja avopaikka keskeltä eivät kuitenkaan tuoneet tulosta. Sveitsi sen sijaan nousi erikoistilanteilla rankaistessaan Suomen kahdesta jäähystä kahdella ylivoimamaalilla. Erän lopuksi vielä Ronja Niederbergerin pitkä poikkisyöttö vältti millien marginaalilla tielle kurottaneet suomalaismailat ja Seraina Fitzi pommitti sveitsiläiset ensi kertaa johtoon.

Päätöserään odotettiin Suomen kiriä mutta saatiinkin heti alkuun mustat minuutit, kun Sveitsi iski ensin vapaalyönnistä ja perään vielä vastaiskusta tilanteeksi jo 2-5. Tämän jälkeen Suomen johdonmukaisena alkanut peli alkoi hajota säntäilyksi, ja määrätietoinen Sveitsi käytti tilaisuutensa. Kuudes maali syntyi Suomen oman pään pallonmenetyksen jälkeen, seitsemäs rangaistuslaukauksesta ja kahdeksas lurahtamalla etukulmasta, minkä jälkeen Edit Rautakoski teki Suomen maalissa tilaa Aino-Kaisa Lyttiselle.

Päivän tulos sivuaa Suomen suurinta tappiota Sveitsille. Puolan vuoden 2008 kisoissa Suomi taipui maalein 1-8. Koskaan aiemmin Suomen U19 ei ollut päästänyt Sveitsiä vastaan yhdeksää maalia.

Vuosi sitten Uppsalan kisoissa Suomi hävisi alkulohkossaan Sveitsille 3-4 mutta voitti loput ottelunsa ja eteni lopulta mestariksi saakka.

– Loppuluvut on rumat, Suomen päävalmentaja Jani Lipsanen myönsi heti pelin jälkeen.
– Eka erä oli aika hyviin kontrollissa ja yritettiin saada siihen vielä pientä tarkennusta mutta Sveitsi oli toisessa erässä tehokas erikoistilanteissa ja pääsi pelin päälle. Kolmannessa erässä sitten tekivät pari nopeaa minkä jälkeen otettiin hallittu riski ja alettiin avaamaan peliä. Ajateltiin, että mennään päästä päähän ja ollaan siinä parempia mutta ei oltu.

Päävalmentaja näki tappiossa kuitenkin mahdollisuuksia menestykseen.
– Päällimmäisenä on tietysti harmitus ettei saatu hyvää esitystä, mutta on myös tämän joukkueen kanssa sellainen olo, että kun tavoite on koko ajan ollut maailmanmestaruuden puolustaminen, tämä oli ehkä asia, joka me joukkueena tarvittiin. Tämä mahdolllistaa meille sen viimeisen hitsautumisen, jos tämä hyvin hoidetaan.

Suomen alkusarja päättyy perjantaina klo 14 Saksan kohtaamiseen. Lauantaina ovat vuorossa välierät ja sunnuntaina mitalipelit.

Salibandya, Katowice, Puola

U19-naisten MM-turnaus, alkusarjaa

Suomi–Sveitsi 2-9 (2-0, 0-3, 0-6)

1. erä: 5.52 Eerika Koski (Emilia Pietilä) 1-0, 11.39 Alma Laitila (Miisa Turunen) 2-0.
2. erä: 20.19 Anja Wyss (Linn Larsson) 2-1 yv, 26.52 Wyss (Lisa von Arx) 2-2 yv, 37.32 Seraina Fitzi (Sonja Niederberger) 2-3.
3. erä: 40.35 Wyss (von Arx) 2-4, 41.14 Larsson (Michele Gerber) 2-5, 44.45 Fitzi (Rahel Wyss) 2-6, 48.50 Laura Bertini 2-7 rl, 50.25 von Arx (Bertini) 2-8, 54.35 Fitzi (Niederberger) 2-9.

Torjunnat:
Edit Rautakoski Suomi 7+3+0=10 ja Aino-Kaisa Lyttinen Suomi (0)+(0)+4=4 (vaihto 50.25)
Ella-Fee Greber Sveitsi 2+9+10=21.

Jäähyt: Suomi 2×2 min, Sveitsi 0 min.

Erotuomarit: Martin Reichelt , Tomas Kostinek, Tšekki.

Yleisöä: 282.

Suomen parhaana palkittiin Emilia Pietilä.

Kuvat: IFF

Jaa artikkeli