Suomen ja Ruotsin miehet pelasivat Ukrainan hyväksi 4–4-tasapelin, MM-karsinta vauhtiin huomenna

Huomenna alkaviin MM-karsintalohkoihinsa valmistautuvat Suomen ja Ruotsin miesten salibandymaajoukkueet pelasivat alle Ukrainan hyväksi salibandyn hyväntekeväisyysmaaottelun, joka päättyi tasalukemiin 4-4.

Suomen vietyä avauserän Rasmus Kainulaisen ja Justus Kainulaisen osumilla 2-1, mutta  Ruotsi tuli toisessa tasoihin. Toisella tauolla Suomi oli kuitenkin taas edellä Rasmus Kainulaisen pedattua maalin takaa Joonatan Kovaselle tämän ensimmäisen maaottelumaalin.

Suomi karkasi päätösjaksolla jo kaksi maalia edelle Jere Niemelän löydettyä Eemeli Salinin komealla diagonaalisyötöllä, mutta sekään ei riittänyt tänään voittoon. Suomelle vihellettiin loppuminuuteilla kaksi kahden minuutin jäähyä, ja Kevin Haglund runnoi pelin kahdella ylivoimaosumalla tasoihin.

Pienen epäröinnin jälkeen todettiin varsinaisen 3×15 minuutin peliajan tilanne lopputulokseksi eli jatkoaikaa tai rangaistuslaukauksia ei tänään nähty.

Ottelukuvat IFF:n galleriassa

Salibandya, Valmiera, Latvia

Miesten maaottelu

Ruotsi–Suomi 4-4 (1-2, 1-1, 2-1)

1. erä: 1.37 Justus Kainulainen 0-1, 6.38 Rasmus Kainulainen 0-2, 8.01 Rasmus Enström (Malte Lundmark) 1-2.
2. erä: 25.04 Lundmark (Emil Ruud) 2-2, 27.52 Joonatan Kovanen (Rasmus Kainulainen) 2-3.
3. erä: 35.42 Eemeli Salin (Jere Niemelä) 2-4, 42.38 Kevin Haglund (Lundmark) 3-4 yv, 44.14 Haglund 4-4 yv.

Torjunnat:
Måns Parsjö-Tegner Ruotsi 7+2+(+)=9 ja Carl Bending Sörling (0)+3+10=13,
Miro Tuomala Suomi 7+5+8=20.

Jäähyt: Ruotsi 2 min, Suomi 3×2 min.

Erotuomarit: Maris Kumerdanks ja Kaspars Kristapsons, Latvia.

Yleisöä: 630.

Kuvat: IFF

Katso maalikooste:

Jaa artikkeli