Classicin kärkipään puolustajiin jo vuosia kuulunut Sanni Nieminen on löytänyt itsensä kuluneessa MM-projektissa laitahyökkääjän paikalta. 26-vuotiaalle viime kisojen hopeamitalistille maajoukkue on tunteikas kunnia-asia.
Kun Niemiseltä kysyy, mitä maajoukkueessa pelaaminen ja Suomen edustaminen kansainvälisellä huipputasolla hänelle merkitsee, kyyneleet ovat kihota sympaattisen ilopillerin silmäkulmiin ja vastaus hakee hetken oikeaa muotoaan.
– No siis tosi paljon, jotenkin tuntuu…on ihan mielettömän hienoa edustaa Suomea, ja maajoukkue on se juttu, minkä takia tätä lajia vielä pelaa. Oli upeaa päästä mukaan maajoukkueeseen muutama vuosi sitten, enkä olisi pikkutyttönä ikinä ajatellut, että voisin pelata joskus maajoukkueessa. Laji on antanut niin paljon ja tämän eteen tekee paljon uhrauksia, Nieminen tuumii tunteikkaana ja myöntää perään:
– Olisi tosi kova ja vaikea paikka, jos jäisin ulos MM-joukkueesta.
Huittisista kotoisin oleva Nieminen on pelannut Suomen paidassa kaikkiaan 28 ottelua mukavin tehoin 15+4, ja MM-debyytti nähtiin Hakametsän kaukalossa joulukuun kotikisoissa 2015. Bratislavan kisoihin tähtäävässä projektissa hän on ollut myös vahvasti mukana, tosin pelipaikka on vaihtunut.
– Classicissa olen pelannut puolustajana, mutta maajoukkueessa nyt tässä viime aikoina enemmän laiturina. Se oli itse asiassa sellainen eräänlainen vahinkokokeilu ensimmäisessä EFT:ssä, ja kun se meni hyvin, sitä on jatkettu. Välillä tosin olen pelannut pakkinakin, ja tilanteet voivat vaihdella nopeasti.
Nopea vaihtelu ei haittaa, vaikka terävää hoksnokkaa se vaatiikin.
– Ehkä ne ensimmäiset vaihdot voivat olla pientä hakemista, mutta kyllä siihen nyt on alkanut jo tottua. Välillä tosin saattaa huomata olevansa ihan väärässä paikassa, Nieminen naurahtaa.
Viisinkertainen Suomen mestari kokee, että muuntaumiskyky on iso vahvuus mahdollista MM-kisapaikkaa ajatellen.
– Se on tärkeä asia, että pystyy pelaamaan montaa paikkaa. Valmennusjohto on ollut koko projektin erittäin rehellinen, ja sieltä on tullut signaalia juuri siitä, että monikäyttöisyys on eduksi. Haluaisin tietysti päästä pelaamaan kolmeen pelaavaan viisikkoon, mutta jos olisin niiden joukossa, jotka eivät mahdu, hyväksyisin senkin roolin, että olisin sitten paikkaava ja lepoaikaa muille antava pelaaja.
Kisapaikka on tosin tässä kohtaa vielä kaikkea muuta kuin kirkossa kuulutettu.
– Mikään ei tietenkään ole varmaa, ja pitää pysyä terveenä, treenata kovaa ja pelata omalla hyvällä tasolla koko syksy. Koen kuitenkin olevani vielä ihan turvallisilla vesillä.
Kikkailua omalla ajalla
Kaudella 2009-2010 naisten Salibandyliigassa debytoinut ja koko uransa Classicia edustanut Nieminen on tunnettu vahvana peruspelaajana, jonka suurimmat avut ovat oman pään pelaamisessa. Mikään pallovirtuoosi hän ei ole, ja sen hän tiedostaa itsekin.
– Testitulokseni ja fysiikkani ovat ihan hyvällä tasolla, ja niissä ei ole mitään ehdottomasti parannettavaa osa-aluetta. Se, missä tekemistä piisaa on mailatekniikka, jonka kanssa olen käyttänyt paljon omaakin aikaa. Yritän tehdä alkuverryttelyt ja muut mahdollisimman usein pallon ja mailan kanssa, jotta toistoja tulisi paljon.
Mailatekniikka ja muu yksilötaito on jatkossa myös ulkomailla pelaamisesta haaveilevan Niemisen mielestä se osa-alue, jossa Suomi on ollut perässä tässä kisaprojektissa Ruotsia.
– Fysiikassa emme mielestäni häviä, mutta yksilötaidossa Ruotsi on jollain tasolla edellä. Siinä jäämme vielä, mutta kuntopuolesta homman ei pitäisi ainakaan olla kiinni.
Edellinen voitto länsinaapurista täyttää ensi kuun maaotteluissa kaksi vuotta, ja Ruotsin lisäksi Suomi on taipunut edellisissä EFT-turnauksissa kertaalleen myös Tshekille sekä viimeksi Sveitsille. Nieminen ei ole liian huolissaan tuloksista, kunhan asiat rullaavat oikeaan suuntaan kisoja kohti mentäessä.
– Totta kai aina pyritään voittamaan, mutta tärkeämpänä näen sen, että teemme oikeita asioita ja saamme meidän peliämme eteenpäin. Siten voisimme olla viimeistään kisoissa niin valmiita, että se riittää voittoon. Toki esimerkiksi Ruotsin voittaminen loisi sellaista itsevarmuutta, mutta sitä fiilistä ei saa tulla, että “oltiinpa huonoja”.
Teksti ja kuvat: Henri Pitkänen
