Suomen alkulohkoon World Gamesissa Kanada, Tšekki ja Yhdysvallat

Kansainvälinen Salibandyliitto on julkaissut 8. – 12. heinäkuuta Yhdysvaltojen Birminghamissa pelattavan World Gamesin salibandyturnauksen lohkojaon.

Suomi kohtaa alkulohkossaan Kanadan, Tšekin ja Yhdysvallat. Toisen eli A-lohkon joukkueet ovat Latvia, Ruotsi, Sveitsi ja Thaimaa.

World Gamesin selviytyneet joukkueet valikoituivat Helsingin joulukuun MM-turnauksen sijoitusten mukaan siten, että mukaan pääsi viisi parasta Euroopan maata (Ruotsi, Suomi, Tšekki, Sveitsi ja Latvia) sekä parhaat maat Amerikan (Kanada) ja Aasia-Oseanian (Thaimaa) alueilta.

World Gamesin kolmiäiväinen salibandyturnaus pelataan poikkeussäännöillä eli peliaika on 3×15 minuuttia ja joukkueiden koko on rajattu 14 pelaajaan ja korkeintaan neljään toimihenkilöön. Jatkoaika ja tarvittaessa rangaistuslaukauskisa ovat käytössä vasta pudotuspeliotteluissa.

Olympialaisten ulkopuolisiin lajeihin keskittyvässä 11-päiväisessä World Gamesissa 3 600 urheilijaa yli sadasta maasta kilpailee 223 kultamitalista.

Salibandy on ollut World Gamesin ohjelmassa 1997 Lahdessa sekä 2017 Puolan Wroclawissa. Tämänkertainen tapahtuma oli määrä järjestää jo 2021, mutta koronakriisin vuoksi sitä siirrettiin vuodella.

Kuva Wroclawin World Gamesin pronssiottelusta Suomi–Tšekki: IFF / Martin Flousek

Jaa artikkeli