Suomelta tyylikkään varma kotikisa-avaus, kun Tanska kaatui 7-0

Suomi aloitti salibandyn MM-kotikisat komeasti, kun Tanska kaatui avausottelussa Helsingin jäähallissa selvin lukemin 7-0.

Suomi piti pallon itsellään alusta asti, ja katkoon viimein päästyään luopui luokkaa heikompi Tanska pelivälineestä nopeasti heitellen sitä vain huolimattomasti kohti toista päätä. Suomen hallinta tuotti myös tulosta, kun Nico Salo kiskaisi jo neljännellä minuutilla etutolpan juureen avausmaalin ja Justus Kainulainen perään 2-0. Sitten otti tahtipuikon maalitykkinä tunnettu Peter Kotilainen pohjustamalla poikkisyötöillään osumat ensin Joonas Pylsylle ja sitten näyttävällä oivalluksella takatolpalle hiipineelle Juha Kivilehdolle. Viime kisoissa yhteen maaliin jäänyt Eemeli Salin osui nyt heti ensimmäisessä pelissä, kun hän laukoi Suomen 5–0-johtoon.

Pallo pysyi Suomen hallussa myös toisessa erässä, jossa maalivahti Lassi Torisevan ottelun ensimmäinen torjunta nähtiin vasta viisi minuuttia ennen toista taukoa. Maalit jäivät kuitenkin vähiin Tanskan tukkiessa keskustaa ja Suomen kierrättäessä palloa muodon ulkopuolella Erän viimeisellä minuutilla Peter Kotilainen lopulta lakaisi Ville Lastikan tarjoilusta tilanteeksi 6-0. Sama oli käsikirjoitus myös päätöserässä, jossa maali kuitenkin nähtiin alussa. Nico Salo katkaisi Tanskan epäonnistuneen avauksen ja levitti vasemmalle Eemeli Salinille, joka sai sivaltaa illan toisensa.

Peter Kotilainen oli maalilla ja kahdella syöttöpisteellään MM-avauksen pistehai. Eemeli Salin teki ja Sami Johansson syötti kaksi osumaa, Nico Salo merkkautti 1+1. Lassi Torisevan nollapeli tuli kuudella torjunnalla.

– Oli hyvä ja tehokas lähtö mutta sitten pikkuisen into vei enemmän kuin äly ja syöttölaatu heikkeni kun oltiin innokkaita, päävalmentaja Petteri Nykky summasi kisa-avausta.
– Alku oli ihan hyvä ja totta kai pitikin, kun kolmen vuoden odotuksen jälkeen laskettiin jätkät irti. Jopa yllättävän maltillakin lähtivät ekaan erään. Kolmannessa erässä ja toisessakin oli toki monta hyvää vaihtoa mutta pikkuisen karkasi kun oli vähän yli-innokkuutta.

– Pakko täytyy olla tyytyväinen kun oma pää pysyi puhtaana, sillä yleensä voittaa pelin, Suomen puolustaja Jonne Junkkarinen mietti Yle Urheilun haastattelussa. Hyppy aivotärähdyksen vuoksi pois jääneen Krister Savosen paikalle Nico Salon viisikkoon ei kuitenkaan ole ollut aivan helppo.
– Olisi paremminkin voinut lähteä. Aika paljon tuli uutta dataa kun tuli uuteen kentälliseen, joka on pelannut pitkään yhdessä. Aina siinä oma aikansa menee.

Huomenna vuorossa onkin kelpo herkkupala, kun Suomi kohtaa klo 18.55 Ruotsin. Ruotsi aloitti oman kisaurakkansa 11–1-voitolla Latviasta.
– Hieno päästä rakas vihollinen kohtaamaan huomenna. Yleensä Ruotsi-pelit ovat selkeämpiä kuin siellä on systematiikkaa hiottu pitempään kuin esimerkiksi tämä Tanska. Hieno tilaisuus päästä kohtaamaan heti alkusarjassa, päävalmentaja Nykky maisteli.

Ottelukuvat IFF:n galleriassa

Salibandya, Helsinki

Miesten MM-turnaus, alkusarjaa

Suomi–Tanska 7-0 (5-0, 1-0, 1-0)

1. erä: 3.13 Nico Salo (Sami Johansson) 1-0, 4.02 Justus Kainulainen (Rasmus Kainulainen) 2-0, 8.11 Joonas Pylsy (Peter Kotilainen) 3-0, 12.23 Juha Kivilehto (Kotilainen) 4-0, 13.40 Eemeli Salin (Johansson) 5-0.
2. erä: 39.18 Kotilainen (Ville Lastikka) 6-0.
3. erä: 42.30 Salin (Salo) 7-0,

Torjunnat:
Lassi Toriseva Suomi 0+2+4=6,
Mike Trolle Tanska 3+11+7=21.

Jäähyt: Suomi 2×2 min, Tanska 2×2 min.

Erotuomarit: Håkan Söderman ja Glenn Boström, Ruotsi.

Yleisöä: 2 665.

Suomen parhaana palkittiin Juha Kivilehto.

Kuvat: IFF / Juha Leskinen

Jaa artikkeli