Salibandyliiton SunSäbä-kiertue nähdään tulevana kesänä yhteensä 16 paikkakunnalla. Kesän ensimmäinen tapahtuma järjestettiin viime viikonloppuna Vantaalla.
SunSäbä-kiertue alkoi viime viikonloppuna Vantaalta. Kiertue oli osa Lasten ja Nuorten Olympialaiset -tapahtumaa, jossa kouluryhmät, perheet ja muut kiinnostuneet pääsivät testailemaan ja tutustumaan eri liikuntalajeihin.
SunSäbä-kentillä kävi viilettämässä myös maajoukkue- ja Salibandyliiga-kentiltä tuttu Valtteri Kainulainen. Kainulainen totesi haastattelussa, että Multisport -ulkoalusta on ennestään vieras, mutta testasi innoissaan salibandya myös ulkoilmassa. Taitavat junioripelaajat laittoivat Kainulaiset koville etenkin kaksinkamppailutulanteissa:
– Ei voinut muuta kuin katsoa sivusta, kommentoi Kainulainen junioripelaajien otteisiin.
SunSäbä palauttaa palloilun raittiiseen ilmaan
SunSäbä haluaa parantaa kuntien lähiliikunnan mahdollisuuksia
Olympiakomitean erityisasiantuntija: SunSäbä on mahdollisuus pihapelikulttuurin uuteen tulemiseen