Strandberg ja Kainulainen EräViikinkien ensi kauden vahdit

EräViikingit on kiinnittänyt ensi kauden maalivahdeikseen tutun Santtu Strandbergin ja omista junioreista nousevan Santeri Kainulaisen.

EräViikinkien maalin suulla nähdään ensi kaudella vahva kaksikko. Viime kausien ykköstorjuja Santtu Strandberg, 27, solmi EräViikinkien kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen, joka ulottuu aina kevääseen 2020 asti. Liigajoukkueen maalin suulle nousee myös nuorta osaamista, kun seuran oma kasvatti Santeri Kainulainen, 20, allekirjoitti EräViikinkien kanssa 1+1 -vuotisen pelaajasopimuksen.

EräViikinkien urheilujohtaja Joonas Naava on erittäin tyytyväinen joukkueen maalivahtitilanteeseen.

– Strandberg on Salibandyliigan kärkimaalivahteja ja seuran oma kasvatti. Strandberg on pelannut myös miesten maajoukkueessa ja vaikka viime kausi olikin kenties hieman tavallista ailahtelevaisempi, Santtu on osoittanut kuuluvansa Salibandyliigan kärkimaalivahtien joukkoon. Hän tulee antamaan meille mahdollisuuden voittoon illasta toiseen.

– Kainulainen on voittanut seuran junioripuolella jo useamman Suomen mestaruuden joukkueensa ykkösmaalivahtina ja päässyt pelaamaan myös nuorten maajoukkueessa muutama vuosi sitten. Viime kaudella hän pelasi EV Akatemian maalilla ensimmäisen kautensa miesten sarjassa ja tarkoituksena onkin ollut tuoda ”Santulle” valmiudet siihen, mitä Salibandyliigassa vaaditaan.

– Molemmat maalivahtimme ovat seuramme omaa juniorituotantoa ja sitä kautta hyvin meidän näköisiämme ratkaisuja. Voimme olla luottavaisin mielin näiden kavereiden vartioidessa EräViikinkien maalia tulevalla kaudella.

Myös EräViikinkien manageri Kurre Westerlund iloitsee Strandbergin jatkosta.

– Strandberg on EräViikingeille todella tärkeä palanen ja uskonkin, että joukkueelle vähän heikomman kauden jälkeen myös Santun nälkä on kasvanut. Hänellä on todella suuri halu voittaa. Santtu edustaa niitä pelaajia, joita joukkue tarvitsee. Hän on kokenut ja erittäin rauhallinen sekä näyttää hienoa esimerkkiä muille pelaajille omalla todella tyylikkäällä käyttäytymisellään.

Santtu Strandbergille jatkosopimuksen teko EräViikinkien kanssa oli helppo päätös.

– Tosi hyvät fiilikset. Ei tarvinnut paljon muita vaihtoehtoja miettiä. Ollaan päästy tällä kaudella aloittamaan harjoittelu hyvissä ajoin ja siellä onkin ollut hyvä tekemisen meininki, uskon että se siivittää meitä kulunutta kautta parempiin tuloksiin, kommentoi Strandberg.

Strandbergin tavoitteet ensi kaudelle ovat selkeät.

– Henkilökohtaisesti tavoite on pelata ehjä ja tasainen kausi. Tällaisella joukkueella, mikä meillä on kasassa, ei tavoite voi olla mikään muu kuin Suomen mestaruus.

Lue lisää EräViikinkien sivuilta

EräViikinkien tiedotteesta
Kuva: Esa Jokinen

Jaa artikkeli