Steelersille tärkeä vierasvoitto – Salibandyliigan jumbopaikka jäi nyt ÅIF:lle

Ilman Nico Jonaesonia taistellut Steelers haki Tikkurilasta ison 7–4-voiton Tiikereistä.

Steelers otti tänään Salibandyliigassa ison voiton, kun se nousi pois jumbopaikalta kaataessaan vieraskentällä Tikkurilassa Tiikerit 7-4. Suoran putoajan sijalla viruu nyt ÅIF.

Ilman ykköspelaajaansa Nico Jonaesonia taistellut Steelers karkasi toisessa erässä jo 3–0-johtoon, mutta Tiikerit nousi vielä ennen toista taukoa tilanteeseen 2-3. Päätöserässä joukkueet osuivat vuorotahtiin, kun ensin Aleksi Kulmala ja sitten Markus Sipronen laukoivat Teräsmiehet kahden maalin johtoon mutta ensin Joakim Lund ja sitten kuudella neljää vastaan Yannick Lindroos nostivat isännät taas maalin päähän. Sitten Tiikerien riskipeli kuitenkin kostautui, kun Markus Hautaoja ja yhdeksän sekuntia ennen summeria vielä Pieti Alatalo pääsivät komistelemaan lukemia tyhjään verkkoon.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Sunnuntain toinen liigaottelu pelattiin Seinäjoella, jossa SPV kaatoi runkosarjan kakkospaikasta taistelevan Nokian KrP:n 4-2. Nokialaiset kävivät Mikko Laakson ja Elias Siiran osumilla kahdesti johdossa, mutta toisen erän lopulla Peliveljet rutisti edelle, kun Jari Hankkio petasi avopaikan ensin Joni-Arttu Siepille ja sitten Tuomas Mustoselle. Ottelun kuudes maali nähtiin vasta päätöshetkillä, kun Ville Kuusela sinetöi kotivoiton iskemällä pallon tyhjään KrP:n verkkoon. Osuma syntyi tasavajaalla, ja sitä edelsi keskustelua herättänyt tilanne, jossa Nokian Joona Rantalalle vihellettiin viiden minuutin rangaistus huitomisesta hänen mailansa osuttua laukauksen saatossa SPV:n Sami Koskea käsille. 

Juha Käenmäen ottelukuviin

Salibandyliiga jatkuu perjantaina Espoon paikallisottelulla Oilers–Westend Indians, ja lauantaina ovat vuorossa naisten ja miesten Suomen Cupin loppuottelut Tallinnassa.

49478557433_5d90aef16e_o.jpg

Kuvat: Juhani Järvenpää ja Juha Käenmäki

Jaa artikkeli