SSRA, Troopers, GrIFK ja KyPo ovat TEHO Sport Suomen Cupin aluemestarit

Neljästä TEHO Sport Suomen Cupin aluemestaruudesta viimeinen ratkottiin sunnuntaina, kun SSRA kaatoi SB Vaasan 8-4.

TEHO Sport Suomen Cupin aluefinaalit saatiin päätökseen sunnuntaina, kun SSRA nappasi oman aluemestaruutensa lyömällä vieraissa SB Vaasan 8-4. Jo aiemmin olivat omat pokaalinsa ja tuhannen euron palkintoshekkinsä napanneet Troopers, GrIFK ja KyPo.

Pohjoisen aluefinaalin ensimmäisen maalin laukoi SB Vaasa, mutta SSRA repi ratkaisevan eron toisessa erässä, kun Taneli Haikara ja Kimi Vänttilä muuttivat 2–1-tilanteen oululaisten kolmen maalin johdoksi. SSRA:sta löytyi lopulta seitsemän eri maalintekijää, ja illan pistehai oli saldolla 1+2 Joona Karjula.

Aluefinaaleista ensimmäinen pelattiin jo viime viikonloppuna idässä, kun Troopers katoi LeBa-96:n 6-3. Veli-Matti Arponen ja Joona Hauska laukoivat Troopersin avauserässä perättäisissä vaihdoissa johtoon, josta se ei enää luopunut, vaikka LeBa kirikin eron vielä kahdesti yhteen maaliin. Arponen oli mestarien kahden maalin mies.

aluemestari_troopers_700.jpg

Etelässä juhli lauantaina GrIFK kaataessaan Blackbirdsin 6-4. Roi Hellströmin kaksi perättäistä ensimmäisen erän maalia nostivat granilaiset tasalukemista johtoon eikä Blackbirds enää yltänyt rinnalle Hellström iski toisessa erässä vielä hattutempun täyteen.

aluemestari_grifk_700.jpg

Lauantaina ratkottiin myös läntisen alueen mestaruus KyPon kaataessa Jyväskylässä MSM:n 8-3. MSM:n valopilkuksi jäi Miika Laitisen avausmaali, mutta jo ensi erässä Lasse Salminen, Tomi Kolkkanen, Mika Ahovainio ja Marko Mäkimarttunen käänsivät lukemat KyPon 4–1-johdoksi. Mäkimarttunen juhlisti voittoa hattutempulla, ja Lasse Salminen kirjautti 2+1.

aluemestari_kypo_700.jpg

TEHO Sport Suomen Cupissa on vielä jäljellä naisten pikkufinaali Blue Fox–TPS 3, joka pelataan lauantaina Uudessakaarlepyyssä.

Lue myös: Pääkallo.fi: Kaikki cupin aluefinaalit päättyivät vierasvoittoihin – minne voittorahat menevät?

Jaa artikkeli