Spt-salibandyn EM-kilpailut Pajulahdessa 31.5.–7.6.2021

Sähköpyörätuolisalibandyn Euroopan mestaruuskilpailut siirrettiin koronan vuoksi ensi vuodelle.

Sähköpyörätuolisalibandyn Euroopan mestaruuskilpailut järjestetään Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa 31.5.–7.6.2021. Alun perin kisat oli tarkoitus käydä kesäkuun alussa 2020, mutta koronaviruspandemian vuoksi lajin kansainvälinen kattojärjestö IPCH ja kisajärjestäjät päätyivät siirtämään kisoja vuodella eteenpäin.

– On tietysti sääli, että pelaamaan ei päästy alkuperäisessä aikataulussa, mutta olen varma, että kisojen merkitys pelaajille ja koko sähköpyörätuolisalibandyperheelle tulee olemaan entistäkin suurempi, kun vuoden päästä saadaan pelit käyntiin. Ne tulevat olemaan kaikkien aikojen kisat, sanoo EM-kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Raila Riikonen.

EM-kilpailuissa pelaa kahdeksan maata: Hollanti, Belgia, Tanska, Sveitsi, Italia, Espanja, Saksa ja Suomi. Isäntämaa Suomi pelaa B-alkulohkossa yhdessä Italian, Espanjan ja Saksan kanssa.

Kyseessä on kolmas kerta, kun sähköpyörätuolisalibandyn arvokilpailut pelataan Suomessa. Lajin historian ensimmäiset MM-kilpailut käytiin Helsingin Ruskeasuolla vuonna 2004. Suomi sijoittui viidenneksi. Pajulahdessa pelattiin EM-kilpailut vuonna 2012. Suomi voitti pronssia.

Suomi on ollut pronssilla Pajulahden EM-kotikisojen lisäksi myös vuosien 2010 ja 2014 MM-kilpailuissa. Edellisissä EM-kilpailuissa 2016 Suomi jäi seitsemänneksi, mikä tiesi sitä, että vuoden 2018 MM-kilpailut jäivät väliin. Suomi kuuluu kuitenkin Pajulahden EM-kilpailuissa mitaliehdokkaisiin, siitä kielii muun muassa helmikuussa 2020 Italiassa pelatun kovatasoisen neljän maan turnauksen hopeasija.

EM-kilpailujen kotisivut: www.pajulahti2020.fi

Kuva: Jarmo Koskela

Jaa artikkeli