Seurajoukkueiden Champions Cup uudistumassa – 2023 pelataan Suomessa

Kansainvälinen Salibandyliitto IFF jatkaa seurajoukkueiden Champions Cupin kehittämistä, ja suunnitelmissa on muun muassa uudenlainen pelimuoto. Vuoden 2023 Champions Cup ratkotaan Suomessa vielä nykyisellä formaatilla.

Tämän kauden Champions Cup oli määrä pelata Sveitsin Winterthurissa, mutta se peruuntui koronapandemian vuoksi kokonaan. Seuraava turnausisäntä Suomi ei halunnut järjestää Champions Cupia vain kuukautta joulukuuhun 2021 siirrettyjen MM-kisojen jälkeen, joten IFF päätti, että kauden 2021-2022 Champions Cupin järjestää Sveitsi ja sitä seuraavan Suomi.

Champions Cupin formaatti on suunniteltu uudistettavaksi, ja sitä on kehitellyt John Liljelundin johtama työryhmä, jossa Suomea edustaa Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta.
– Neljän suuren maan liitoilla on selkeästi yhteinen tahtotila kehittää ja syventää maidensa seurajoukkueiden yhteistyötä sekä mahdollisesti laajentaa sitä tulevaisuudessa kohti laajempaa eurooppalaista seurajoukkuekilpailua, Pekka Ilmivalta kertoo.
– Nyt näyttää siltä, että uutta konseptia päästään kokeilemaan kaudella 2023 – 2024.

Työryhmä on valmistellut uuden Home&Away Champions Cup -konseptin, jossa kilpailuun osallistuisi kaudesta 2023-2024 alkaen kahdeksan naisten ja kahdeksan miesten joukkuetta. Ensi vaiheessa mukana olisi kaksi naisten ja kaksi miesten joukkuetta lajin kärkimaista Suomesta, Ruotsista, Sveitsistä ja Tšekistä siten, että osallistumisoikeus olisi maan mestarin lisäksi joko runkosarjan voittajalla tai cupmestarilla. Jatkossa tarkoitus on kasvattaa osallistuvien jäsenmaiden määrää.

Nyt helmikuussa asiaa käsittelevät asianosaisten maiden liittojen hallitukset, ja IFF päättää asiasta ensi syyskuussa.

Suomen Salibandyliiton hallitus käsittelee ehdotusta tämän illan kokouksessaan.

Lue IFF:n sivujen pdf-liitteestä: Concept paper for the Champions Cup next phase 2023- Home & Away solution

Kuva vuosi sitten ratkotun Champions Cupin kapteenien kokoontumisesta: IFF

Jaa artikkeli