Seniorisarjoihin voi ilmoittautua - uusia sarjoja mukaan!

Seniorisarjoihin kaudelle 2020-21 voi ilmoittautua 13.9. saakka. Sarjat alkavat loka-marraskuun vaihteessa.

Uudistuksiakin on luvassa. Uusina sarjoina kaudella 2020-21 tarjotaan alueelliset sarjat M35-ikäluokkaan Pohjois-Suomessa, Pohjanmaalla, Savo-Karjalassa, Kaakkois-Suomessa, Sisä-Suomessa ja Länsirannikolla. Sarjat toteutuvat, jos osallistuvia joukkueita on vähintään 4 kpl.

Nämä sarjat ovat enemmän harrastesarjahenkisiä, ja niiden pelit pyritään mahdollisuuksien mukaan porrastamaan alueellisen aikuisten varsinaisen sarjatoiminnan kanssa.

Suomen mestaruuksista pelataan kilpasarjoissa, ja niiden lohkot muodostetaan niin alueellisiksi kuin se on mahdollista.

Etelä-Suomessa on edelleen tarjolla kilpasarjan rinnalla erillinen haastajasarja M35-, M40- ja nyt myös M45-ikäluokissa. Näihin haastajasarjoihin voi ilmoittautua myös muilta alueilta, mutta aiempina vuosina joukkueet ovat olleet lähinnä pääkaupunkiseudulta.

Ilmoittautuminen ja osallistumismaksut

Seniorisarjojen ilmoittautuminen tehdään Salibandyliiton Palvelusivustolla. Seniorisarjojen ilmoittautumisen eräpäivä on 13.9.2020.

Ilmoittautumiseen tarvitaan Palvelusivuston seuratunnus, joka on muotoa A12345678. Tunnusasioissa palvelee liiton asiakaspalvelunumero 0400 529 017 (ma-pe klo 9.30-16) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@salibandy.fi

Seniorisarjat löytyvät ilmoittautumisjärjestelmästä. Sisäänkirjautumisen jälkeen klikataan vasemmassa laidassa kohtaa ”Sarjailmoittautuminen” ja valitaan ensimmäisestä pudotusvalikosta alueeksi ”SENIORIT” ja tämän jälkeen tasoksi ”Seniorisarjat”.

Tarkemmat ohjeet ilmoittautumiseen on julkaistu täällä.

Muistattehan lisätä ilmoitetulle joukkueelle yhteyshenkilön!

Huom! Ilmoittautumisjärjestelmä antaa automaattisesti sarjan laskun. Laskun eräpäivä on 13.9.2020. Ilmoittautuminen on sitova ja osallistumismaksua ei palauteta, mikäli osanotto peruuntuu.

Ilmoittautumista ei huomioida ilman eräpäivään mennessä maksettua osallistumismaksua.

Sarjamaksu on sarjoissa N30, M35, M40, M45, M50 ja M55 690 €/joukkue ja muissa sarjoissa 570 €/joukkue.

Osallistumisoikeus ja pelaajien ikärajat

Ilmoittautuvan joukkueen ei tarvitse olla Salibandyliiton jäsenseura tai rekisteröity yhdistys. Pelaajilla tulee olla voimassa oleva aikuisten kilpailu- tai senioripassi.

Jos pelaaja pelaa myös Salibandyliiton varsinaisissa aikuisten sarjoissa (kilpasarjoissa), pelaajalla pitää olla aikuisten pelipassi. Passi tulee tällöin olla lunastettuna siihen seuraan ja edustusoikeus ao joukkueessa, jossa pelaa varsinaisia sarjoja. Seniorisarjoissa pelaaja saa pelata vain yhdessä joukkueessa kutakin ikäluokkaa kohden pelikauden aikana (pelikauden aikana pelaaja ei saa vaihtaa joukkuetta ikäluokan sisällä).

Kaudella 2020–21 F-Liigan tai miesten Divarin pelaajat (pelaajat, jotka pelaavat tai ovat pelanneet kaudella 2020–21 em. sarjoissa) eivät saa pelata Salibandyliiton seniorisarjoissa.

Ikärajat sarjoittain

Sarjassa N30 saavat pelata vuonna 1991 tai aikaisemmin syntyneet
N35 ja M35: vuonna 1986 tai aikaisemmin syntyneet
N40 ja M40: vuonna 1981 tai aikaisemmin syntyneet
M45: vuonna 1976 tai aikaisemmin syntyneet
M50: vuonna 1971 tai aikaisemmin syntyneet
M55: vuonna 1966 tai aikaisemmin syntyneet
M60: vuonna 1961 tai aikaisemmin syntyneet
M65: vuonna 1956 tai aikaisemmin syntyneet

Sarjassa M55 saa joukkue käyttää maalivahtia, joka on syntynyt 1971 tai aikaisemmin.

Sarjassa M 60 saa joukkue käyttää maalivahtia, joka on syntynyt 1966 tai aikaisemmin.

Sarjassa M 65 saa joukkue käyttää maalivahtia, joka on syntynyt 1961 tai aikaisemmin.

Sarjamuoto ja peliaika

Seniorisarjat pelataan turnausmuotoisesti. Sarjat alkavat loka-marraskuussa ja lopputurnaukset pelataan pääosin huhtikuussa. Lohkojen määrät selviävät ilmoittautumisten jälkeen.

Sarjoissa pyritään pelaamaan mahdollisimman alueelliset alkusarjat, minkä jälkeen pelataan mahdolliset karsinnat, loppusarjat ja mitaliottelut. Sarjoissa M35, M40 ja M45 tavoitteena on järjestää sekä haastaja- että kilpasarjat.

Haastajasarjan joukkueet eivät pelaa SM-arvosta. Haastajasarjat järjestetään, mikäli ilmoittautuneita joukkueita on riittävästi.

Sarjajärjestelmät vahvistetaan ilmoittautumisten jälkeen. Kunkin sarjan SM-arvosta päätetään ilmoittautumisten jälkeen (riippuu osallistuvien joukkueiden määrästä).

N35, N40, M60 ja M65 voidaan pelata myös suoraan yhtenä SM-turnauksena, mikäli joukkuemäärä jää alhaiseksi.

Peliaika sarjoissa M35, M40, M45, M50, M55, M60 ja N30 on 3 x 15 minuuttia, muissa sarjoissa 2 x 15 min.

Lisätietoja seniorisarjoista:

Mikko Helanen
Sarjapäällikkö
Junioreiden valtakunnallisten sarjojen kehittäminen, suunnittelu ja toteutus.

Jaa artikkeli