Seniorisarjoihin voi ilmoittautua – katso kilpailukutsu ja uudistukset

Seniorisarjoihin ilmoittautuminen on alkanut ja jatkuu 11.9. saakka. Pienenä porkkanana 21.8. mennessä ilmoittautuneille on luvassa 50 euron huojennus ilmoittautumismaksuun.

Kauden 2022-23 seniorisarjoihin on luvassa pieniä uudistuksia.

– Tällä kaudella uutena tullee mukaan M70-sarja. Täytyy arvostaa näitä todellisia salibandyn senioreita. Tämän ikäluokan sarjan perään on kyselty ja mielellään sellaisen järjestämme. Ilmoittautuneiden joukkueiden määrän mukaan tämä sarja voidaan myös järjestää yhtenä SM-turnauksena, samoin kuin N35- ja N40-sarjat. Lisäksi M50-sarjaan on tulossa kilpasarjan ohella myös alueellinen haastajasarja, viestittää sarjapäällikkö Salla Nuorteva.

Yksi muutos liittyy pelaajien edustuskelpoisuuteen ensi kevään lopputurnauksissa.

– Jotta pelaaja on oikeutettu pelaamaan lopputurnauksessa, pitää hänellä olla alla vähintään kolme runkosarjan peliä. Eli kukaan ei voi tulla vain lopputurnaukseen pelaamaan, Nuorteva selventää.

Ilmoittautuminen päättyy 11.9. Sunnuntaihin 21.8. saakka sarjaanilmoittautumismaksu on 50 euroa edullisempi kuin sen jälkeen.

Tarkemmat tiedot löydät kilpailukutsusta alla.

Kilpailukutsu: Salibandyn senioreiden sarjat kaudella 2022–2023

SM-sarjat: M35, M40, M45, M50, M55, M60, M65, M70 (uusi), N30, N35 ja N40
Haastajasarjat: M35, M40, M45 ja M50 (uusi)

Sarjat kaudella 2022-2023

Alueellisia haastajasarjoja pelataan M35, M40, M45 ja M50 ikäluokissa jaettuna maantieteellisesti idän, lännen, pohjoisen ja etelän alueisiin. Nämä sarjat ovat enemmän harrastesarjahenkisiä, ja niiden pelit pyritään mahdollisuuksien mukaan porrastamaan alueellisen aikuisten varsinaisen sarjatoiminnan kanssa. Haastajasarjan joukkueet eivät pelaa SM-arvosta.

Suomen mestaruuksista pelataan kilpasarjoissa. Kilpasarjat ovat valtakunnallisia sarjoja, mutta niiden lohkot pyritään muodostamaan niin alueellisiksi, kuin se on mahdollista.

Sarjat järjestetään, mikäli ilmoittautuneita joukkueita on riittävästi (vähintään 4 kpl/sarja).

Sarjamuoto ja peliaika

Seniorisarjat pelataan turnausmuotoisesti. Sarjat alkavat loka-marraskuussa ja lopputurnaukset pelataan pääosin huhtikuussa. Lohkojen määrät selviävät ilmoittautumisten jälkeen. Sarjoissa pyritään pelaamaan mahdollisimman alueelliset alkusarjat, minkä jälkeen pelataan mahdolliset karsinnat, loppusarjat ja mitaliottelut. Sarjajärjestelmät vahvistetaan ilmoittautumisten jälkeen ja samalla päätetään kunkin sarjan SM-arvosta (riippuu osallistuvien joukkueiden määrästä).

Mikäli joukkuemäärä jää alhaiseksi, voidaan ottelut pelata myös suoraan yhtenä SM-turnauksena.

Peliaika sarjoissa N30, M35, M40, M45, M50, M55, M60 ja M65 on 3 x 15 min.
Sarjoissa N35, N40 ja M70 pelataan 2 x 15 min.

Ilmoittautuminen

Seniorisarjojen ilmoittautuminen tehdään Salibandyliiton Palvelusivustolla. Seniorisarjojen ilmoittautumisen eräpäivä on 11.9.2022.

Ilmoittautumiseen tarvitaan Palvelusivuston seuratunnus, joka on muotoa A12345678. Tunnusasioissa palvelee liiton asiakaspalvelunumero 0400 529 017 (ma-pe klo 9.30–16.30) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@salibandy.fi

Linkki ilmoittautumisjärjestelmään: https://www.palvelusivusto.fi/fb/

Seniorisarjat löytyvät ilmoittautumisjärjestelmästä, sisäänkirjautumisen jälkeen, klikkaamalla vasemmassa laidassa ”Sarjailmoittautuminen” ja valitsemalla ensimmäisestä pudotusvalikosta alueeksi ”SENIORIT” ja tämän jälkeen tasoksi ”Seniorisarjat”.

Tarkemmat ohjeet ilmoittautumiseen on julkaistu täällä.

Muistattehan lisätä ilmoitetulle joukkueelle yhteyshenkilön järjestelmään!

Osallistumismaksu

Ilmoittautumisjärjestelmä antaa automaattisesti sarjalaskun, jonka eräpäivä on 11.9.2022. Ilmoittautuminen on sitova ja osallistumismaksua ei palauteta, mikäli osanotto peruuntuu. Ilmoittautumista ei huomioida ilman eräpäivään mennessä maksettua osallistumismaksua.

Sarjamaksu on N30, M35, M40, M45, M50, M55 ja M60 sarjoissa on 710€/joukkue, muissa sarjoissa 590€/joukkue.

HUOM! 21.8. asti ilmoittautumismaksu -50 € alennuksella (660/540 €).

Osallistumisoikeus ja pelaajien ikärajat

Ilmoittautuvan joukkueen ei tarvitse olla Salibandyliiton jäsenseura tai rekisteröity yhdistys. Pelaajilla tulee olla voimassa oleva aikuisten kilpailu- tai senioripassi. Jos pelaaja pelaa myös Salibandyliiton varsinaisissa aikuisten sarjoissa (kilpasarjoissa), pelaajalla pitää olla aikuisten pelipassi. Passi tulee tällöin olla lunastettuna siihen seuraan ja edustusoikeus ao. joukkueessa, jossa pelaa varsinaisia sarjoja.

Seniorisarjoissa pelaaja saa pelata vain yhdessä joukkueessa kutakin ikäluokkaa kohden pelikauden aikana. Pelikauden aikana pelaaja ei saa vaihtaa joukkuetta ikäluokan sisällä. Lisäksi pelaajan tulee olla mukana vähintään kolmessa runkosarjan ottelussa, jotta pelaajalla on oikeus osallistua lopputurnaukseen.

Kaudella 2022–23 F-Liigan tai miesten Divarin pelaajat (pelaajat, jotka pelaavat tai ovat pelanneet kaudella 2022–23 em. sarjoissa) eivät saa pelata Salibandyliiton seniorisarjoissa.

Sarjassa N30 saavat pelata vuonna 1993 tai aikaisemmin syntyneet
Sarjoissa N35 ja M35 saavat pelata vuonna 1988 tai aikaisemmin syntyneet
Sarjoissa N40 ja M40 saavat pelata vuonna 1983 tai aikaisemmin syntyneet
Sarjassa M45 saavat pelata vuonna 1978 tai aikaisemmin syntyneet
Sarjassa M50 saavat pelata vuonna 1973 tai aikaisemmin syntyneet
Sarjassa M55 saavat pelata vuonna 1968 tai aikaisemmin syntyneet + joukkue saa käyttää maalivahtia, joka on syntynyt 1973 tai aikaisemmin
Sarjassa M60 saavat pelata vuonna 1963 tai aikaisemmin syntyneet + joukkue saa käyttää maalivahtia, joka on syntynyt 1968 tai aikaisemmin
Sarjassa M65 saavat pelata vuonna 1958 tai aikaisemmin syntyneet + joukkue saa käyttää maalivahtia, joka on syntynyt 1963 tai aikaisemmin
Sarjassa M70 saavat pelata vuonna 1953 tai aikaisemmin syntyneet + joukkue saa käyttää maalivahtia, joka on syntynyt 1958 tai aikaisemmin

Lisätietoja senioreiden sarjoista:

Salla Nuorteva
Sarjapäällikkö
Miesten ja naisten Suomen Cup, naisten 1. divisioona, miesten Suomisarja sekä seniorisarjat.

Jaa artikkeli