Sattuma vei maajoukkuepuolustaja Juha Kivilehdon Classiciin: ”En neuvotellut muiden kanssa”

Kolminkertainen maailmanmestari Juha Kivilehto taistelee lauantaina TEHO Sport Suomen Cupin voitosta Classicin paidassa.

FC Helsingborgin urheilutoimenjohtajana ja pelaajana toiminut Juha Kivilehto jätti Ruotsin pitkän pohdinnan jälkeen. Pasi Peltola houkutteli konkaripuolustajan Classiciin.

Urallaan kolme MM-kultaa ja kuusi Suomen mestaruutta voittanut Juha Kivilehto yllätti salibandya seuraavat ilmoittamalla joulukuussa, että hän palaa takaisin Suomeen.

Kivilehto pelasi Ruotsin Superliigaa FC Helsingborgin riveissä ja sen lisäksi työskenteli seuran urheilutoimenjohtajana. Hän perusteli paluutaan perhesyillä ja täsmentää nyt, ettei siihen liittynyt mitään dramaattista.

36-vuotias konkaripuolustaja siirtyi Tampereen Classiciin, jossa alku on lähtenyt hyvin käyntiin.

– Meininki on vaikuttanut hyvältä. Minulla oli aika hyvin tiedossa, minkälaiseen seuraan tulen, ja se on vastannut ennakko-odotuksiani. Toiminta on juuri niin ammattimaista kuin halusinkin, Kivilehto tuumii.

Hän kuitenkin painottaa, ettei lähtöpäätös ollut helppo. Kivilehto ehti edustaa FC Helsingborgia kahteen otteeseen, ja kausia kertyi yhteensä reilut viisi Etelä-Ruotsissa.

– Pyörittelin ajatusta mielessäni muutaman viikon ajan puhumatta siitä kenellekään. Sitten keskustelin Helsingborgin seurajohdon kanssa, ja he olivat ymmärtäväisiä asian suhteen. Puheenjohtaja sanoi, että tekisi itsekin tilanteessani samoin.

Seuralla ja kaupungilla on aina erityinen paikka hänen sydämessään.

– Ihmiset ja kaupunki tulivat todella tutuiksi tuona aikana. Oli tosi vaikea tehdä päätös, että haluanko jättää seuran kesken kauden varsinkin, kun markkinoilla ei hirveästi ole korvaajia. Tällä kertaa päätin kuitenkin olla itsekäs, Kivilehto kertaa tapahtumia.

Pelaamisen lisäksi hän sai ensiluokkaista kokemusta työskentelystä lajin huipulla.

– Urheilutoimenjohtajan työ oli ihan opettavainen kokemus. Voisin olla kiinnostunut tekemään vastaavaa työtä tulevaisuudessakin. Tämä oli hyvä alku siihen nähden, että pääsin aloittamaan työt ihan maailman huippuliigasta ja -organisaatiosta.

Sattuma johti sopimukseen

Se, miten Kivilehto päätyi Classiciin, tapahtui jopa pienen sattuman kautta.

Tamperelaisseuran toiminnanjohtaja Pasi ”Passo” Peltola saapui taannoin vierailulle Helsingborgiin. Reissun tarkoituksena ei kuitenkaan ollut alun perin käydä poimimassa huippupuolustajaa joukkueeseen.

– ”Passo” tuli sattumalta käymään. Hän oli saanut tietää vain pari päivää aiemmin, että olen mahdollisesti lähtemässä Suomeen, joten keskustelimme siitä sitten eräänä aamupäivänä Helsingborgissa.

Asiat etenivät nopeasti, ja lopulta seuravalinta ei tuottanut Kivilehdolle suurta päänvaivaa.

– Minulle tuli vahva tunne, että haluan mennä Classiciin. Sitten selvisi, että myös he haluavat minut sinne, ja pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen. En ehtinyt neuvotella minkään muun joukkueen kanssa, maajoukkuepuolustaja vakuuttaa.

”Familyna” tunnetussa Classicissa pelaa jo monia maajoukkuepaidassa esiintyneitä pelaajia, jotka olivat Kivilehdolle entuudestaan tuttuja. Lisäksi puolustaja Asser Jääskeläinen pelasi Kivilehdon kanssa samaan aikaan Helsingborgissa.

Jos jonkinlaista kulttuurishokkia täytyy hakea, niin se liittynee enemmänkin kaukalon sisäpuolelle. Suomen ja Ruotsin liigojen pelitavat eroavat edelleen huimasti toisistaan.

– Kivaa on ollut, vaikka kyllähän tuo peli on aika erilaista kuin Ruotsissa. Varmasti kestää vielä hetken tottua vauhtiin. Suomen kentillä on paljon pieniä miehiä, jotka vipeltävät kovaa, ja peli on avonaisempaa.

Kyltymätön halu voittaa

Kivilehto pääsi mukaan TEHO Sport Suomen Cupin välierävaiheeseen, jossa Classic kohtasi Oulun Luistinseuran. Voitto tuli tiukan väännön jälkeen lopulta 6–3-numeroin.

Lauantaina pelattavassa Cup-finaalissa vastaan astelee Kivilehdolle erityinen joukkue, Loviisan Tor, jota hän edusti kaudella 2012–2013.

Torin riveissä pelaa edelleen Kivilehdolle tuttuja, vanhoja joukkuekavereita.

– On tosi siistiä päästä pelaamaan Toria vastaan. Siellä on jokunen vanha sotaratsu mukana.

– Vaikka he pelaavat eri sarjatasolla, niin joukkue on varmasti kovempi kuin moni luulee. Riittää, kun katsoo, kuinka hyvin he ovat pelanneet tällä kaudella Divarissa. Heillä ei ole mitään hävittävää, ja joukkueessa on myös pelaajia, jotka ovat joskus voittaneetkin jotain. He osaavat varmasti neuvoa nuorempia, Kivilehto muistuttaa.

Hänen mukaansa Classicilla ei ole mitään syytä lähteä ennakkosuosikkina ”takki auki” pelaamaan.

– Tiedostamme sen, että yhdessä finaaliottelussa altavastaajan mahdollisuudet voitolle ovat vielä suuremmat kuin tavallisessa sarjapelissä. Valmistaudumme otteluun ihan samalla tavalla kuin liigajengejä vastaan. Puristamme itsestämme kaiken ulos, koska voittaminen on aina hienoa. Lisäksi Tampereella on varmasti hyvä meininki, kun loviisalaisiakin saapuu pari bussillista.

Konkarin puheista huokuu edelleen samanlainen voitonnälkä kuin kenellä tahansa muulla huippupelaajalla. Kivilehto pitääkin jatkuvaa menestymisen halua ehkä tärkeimpänä syynä sille, miksi hän haluaa pelata vielä 36-vuotiaanakin näin korkealla tasolla.

Keväällä hänellä on mahdollisuus päästä nostamaan Salibandyliigan voittopokaalia jo seitsemännen kerran urallaan. Sopimus tamperelaisseuran kanssa kattaa myös ensi kauden.

– Voittaminen on aina se syy, minkä takia pelaan. Totta kai sekin on tärkeä asia, että nautin salibandysta, mutta sen takia pelaan pääsarjassa, että haluan voittaa mestaruuksia.

– Yksi isoimmista syistä valinnalleni oli, että sekä tänä että ensi vuonna saan pelata joukkueessa, joka taistelee mestaruuksista.

Lauantaina Tampere Areenalla Kivilehdolla on mahdollisuus päästä jälleen tyydyttämään voitonnälkäänsä.

Osta lippusi TEHO Sport Suomen Cupin huipennukseen: lippu.fi/salibandy

25748107498_8f3662b23b_z.jpg

Teksti: Anssi Karjalainen
Kuvat: Esa Takalo

Jaa artikkeli