Salibandyliiton pitkäaikainen kilpailupäällikkö jää eläkkeelle 1.7.2021 yli 26 työvuoden jälkeen.
Konkarinäyttelijä Eeva Litmasen omaelämänkerran nimi ”Saa siinä monena olla” kuvaa hyvin Esko Kyyhkysen toimintaa salibandyn parissa. Hän ehti toimia lukuisissa eri tehtävissä Salibandyliitossa työuransa aikana. Ja jo ennen sitä.
Eniten hänen kädenjälkensä näkyy kuitenkin salibandyn sarja- ja olosuhdeasioiden puolella, joita hän hoiti Salibandyliitossa kunnioitettavat yli 26 vuotta.
Mutta pian se on ohi. Heinäkuun 1. päivä 2021 Kyyhkynen jää virallisesti eläkkeelle, vaikka muutamissa luottamustehtävissä on suostunut vielä jatkamaan.
Kertyneiden lomien ja vapaiden vuoksi hän on totutellut reilun kuukauden päivät ajatukseen, että päivätyöhön ei enää ole tarvis lähteä. Työpalaverit ja -sähköpostit ovat kaikonneet arjesta.
Lupauduin kevääksi kokeilemaan, kun kysyttiin tehtävään, mutta sille tielle jäin ja opettajan hommat saivat väistyä.
– Usein sitä töissä ajatteli eläkkeelle siirtymistä, mutta sitten kun se konkretisoituu, niin olo on aika tyhjä. Uskoisin, että syys-lokakuussa tunteen kokee vahvemmin, kun työelämästä tuttuja rutiineja ei enää olekaan, hän pohtii.
Siihen, millaisia suunnitelmia hänellä on eläkepäiville, palataan lopuksi, mutta sitä ennen on syytä käydä läpi yli neljännesvuosisadan työuraa salibandyn ja Salibandyliiton palveluksessa.
Urheilu on viitoittanut Kyyhkysen tietä nuoresta pitäen. Kun salibandysta ei vielä tiedetty mitään, hänen ykkösharrastuksensa oli jalkapallo. Pelit Tampereen Ilves-Kissoissa alkoivat juniorina ja veivät myöhemmin 3. ja 4. divisioonaan.
Jalkapallokentiltä on säilynyt pitkäaikaisia ystävyyksiä salibandyn puolelle, kun myös entiset salibandyn huippuerotuomarit Jukka Innanen ja Jukka Parviainen juoksivat nahkakuulan perässä samassa joukkueessa. Parviainen toimi pitkään myös liiton erotuomaripäällikkönä.
Sählykipinä puraisi Kyyhkystä toden teolla 1980-luvulla opettajankoulutuslaitoksella. Sieltä aukeni tie salibandyn sarjatoimintaan ensimmäisten joukossa syksyllä 1986 tamperelaisen Turbon Pallon riveissä. Pelaajauraa silloisessa SM-sarjassa kesti 1990-luvun alkuvuosille saakka.
Kyyhkynen on ehtinyt kantaa kortensa kekoon myös erotuomaripuolella. Hän toimi Tampereen salibandyerotuomarituomarikerhon ensimmäisenä puheenjohtajana ja erotuomaritoiminnan aluevastaavana Tampereen seudulla ja toki myös erotuomarina. Aina kansainvälisiä kenttiä myöten.
– Lähes kaikkea on tullut silläkin puolella tehtyä. Erotuomari- ja toimitsijakoulutustakin aloiteltiin, kun niistä oli huutava lajin nopeasti kasvaessa, hän muistelee alkutaivalta.
Vuodet 1996-98 olivat valtaisan kasvun aikaa. Kilpailujärjestelmiä piti uudistaa ja kehittää koko ajan. Sillä, mikä oli toiminut edellisenä vuonna, ei pärjännyt enää seuraavalla kaudella.
Salibandyliiton kilpailupäällikkönä Kyyhkynen aloitti maaliskuussa 1995.
– Olin liiton hallituksen jäsen tuolloin, eikä minulla ollut vakituista työpaikkaa. Lupauduin kevääksi kokeilemaan, kun kysyttiin tehtävään. Sille tielle sitten jäin ja opettajan hommat saivat väistyä.
Edellisen vuoden keväällä Helsingissä pelatut miesten ensimmäiset arvokisat, Euroopan mestaruuskisat tekivät salibandya tunnetuksi Suomessa, jonka myötä lajin suosio nousi räjähtämällä. Uusia sarjatasoja etenkin miesten puolelle syntyi hurjaa vauhtia.
Kilpailupäällikkönä Kyyhkynen joutui kertaheitolla kovaan paikkaan ja paineeseen sarjaohjelmien ja kilpailujärjestelmien kanssa.
– Etenkin vuodet 1996-98 olivat valtaisan kasvun aikaa. Kilpailujärjestelmiä piti uudistaa ja kehittää koko ajan. Sillä, mikä oli toiminut edellisenä vuonna, ei pärjännyt enää seuraavalla kaudella. Siihen saakka sarjat oli viety läpi pitkälti valtakunnallisesti, mutta kun joukkueita tuli toimintaan mukaan ovista ja ikkunoista, piti systeemejä muuttaa.
1990-luvun lopulta on perua alueelliset sarjajärjestelmät, joilla vastattiin kasvaneeseen kysyntään.
– Valtakunnallisten sarjojen alle perustettiin mahdollisimman alueellisia lohkoja ja kullekin alueelle tehtiin omat kilpailujärjestelmänsä, joilla saatiin kasvutilaa. Se oli iso uudistus aikanaan. Alueellisuus on pohjana edelleen liiton sarjatoiminnassa, Kyyhkynen kertoo.
Kilpailutoimintaan oleellisesti liittyivät myös lisenssirekisteri- ja pelaajasiirtojärjestelmien kehitys ja uudistaminen. Myös huima välineiden kehitys piti huomioida säännöissä.
– Postin kautta liikuteltiin valtaisia määriä erilaisia dokumentteja ja asiakirjoja. Kun saatiin joku oikopolku keksittyä matkan varrella, se antoi hiukan hengähdysaikaa, hän muistelee.
Apukäsiäkin – onneksi – sarjatoiminnan puolelle alkoi ilmaantua aluetoiminnan käynnistymisen myötä. Työpäivät venyivät siitä huolimatta pitkiksi.
– Ensimmäiset vuodet olivat kieltämättä tiukkoja. Faksi lauloi, kun sähköposti teki vielä tuloaan. Päivät venyivät usein myöhäiseen iltaan ja viikonloppuisin tuli vielä kierrettyä työn puolesta eri puolella Suomea turnauksissa ja lajiin liittyvissä tapahtumissa.
– Kun laji kasvoi valtavasti, pelaajamäärien käyrät sojottivat ylöspäin ja uusia virstanpylväitä saavutettiin koko ajan, niin kyllähän se myötätuuli loi valtavasti uskoa tekemiseen ja auttoi jaksamaan.
Olosuhteet olivat aikanaan erityisen tiukka pullonkaula salibandyn esiinmarssille. Näidenkin asioiden parissa Kyyhkynen on tehnyt mittavan päivätyön. Perinteinen urheilurakentaminen ja sisäliikuntatilat eivät mitoiltaan suosineet salibandya. Uutena lajina asenne salibandya kohtaan kunnallisten tilojen harjoitteluvuoroja jaettaessa oli nuivaa.
1990-luvun syvä lamavaihe tyhjensi teollisuustiloja, joihin rohkeimmat perustivat yksityisiä salibandyhalleja. Merkittävin näistä oli pääkaupunkiseudulle perustettu Arena Center Oy.
Kyyhkynen, jos joku, tietää kuinka isoon tarpeeseen nämä tilat tulivat.
– Arena Centerin toiminta on ollut merkittävä asia salibandylle. Laji ei olisi 1990-luvulla kasvanut niin suureksi, elleivät Perttilän Japi ja Vienolan Heikki olisi aloittaneet salibandyhallien yritystoimintaa. Kelvollisia pelipaikkoja ei tuolloin juurikaan ollut. Muutamina vuosina ei paljon muualla pelattukaan kuin AC:n tiloissa. Lajilla on iso kumarruksen paikka näille herroille, Kyyhkynen kiittelee.
– Kun tiloja ja aluksi myös kaukaloita oli erittäin niukalti, oli järkevää koota joukkueet yhteen paikkaan pelaamaan. Tällä tavoin mahdollisimman moni pääsi mukaan toimintaamme. Tämä oli pitkälle pakon sanelemaa, koska oli paljon joukkueita paikkakunnilta, joissa ei ollut salibandyyn sopivaa hallia, saati edes kaukaloa.
– Turnausmuotoisuus on ollut yksi salibandyn kasvun selittävä tekijä ja erittäin toimiva ratkaisu.
Siirrettävien ja kiinteiden mattojen yleistyminen 2000-luvun alussa on ollut merkittävä asia salibandyn kehityksessä.
Yhtälö, jossa samaan aikaan tiivistyy sekä harrastajista tuleva kasvu että pelipaikkojen niukkuus on ollut nykykielellä ilmaistuna ”haastava”. Näiden realiteettien myötä muodostui myös toinen näihin päiviin saakka kantamaan jäänyt toimintamalli alemmille sarjaportaille.
Avaimet käteen -tyylillä järjestetyssä sarjatoiminnassa joukkueiden ei tarvitse huolehtia hallivarauksista sen enempää kuin erotuomariasetteluista. Kaikki sisältyvät osallistumismaksuun. Myöskään erotuomaripalkkioita ei vuosiin ole enää maksettu kentän laidalla käteisellä.
– Systeemi on jalostunut, kiitos nykytekniikan ja liiton panostuksen järjestelmien kehittämiseen.
– Huippu-urheilun näkökulmasta turnausmuotoisuus ei ollut paras ratkaisu. Siksi miesten silloisessa SM-sarjassa siirryttiin yksittäisiin peleihin jo kaudella 1992-93, ja sittemmin myös monissa muissa sarjoissamme.
– Siirrettävien ja kiinteiden mattojen yleistyminen 2000-luvun alussa on ollut merkittävä asia salibandyn kehityksessä, olosuhde-ekspertti tietää.
Vaikka salibandyn historia ei vielä kovin kauas kanna, lajin parissa käytännössä koko sen olemassaolon kaaren nähnyt konkari osaa laittaa asioita perspektiiviin. Haasteita on edelleen, mutta 2020-luvulla salibandyn harrastaminen on kovin erilaista kuin ennen vanhaan.
Suurin yksittäinen muutos on salibandyn aseman vakiintuminen suomalaiseen urheilukenttään ja sen myötä lajin kasvanut uskottavuus ja yhteiskunnallinen merkitys. Nämä eivät ole tulleet itsestään.
– Viime vuosituhannella meitä ei pidetty kovinkaan merkittävänä lajina. Vaikka luvut olivat puolellamme, aisti selvästi tietyissä salibandyn ulkopuolisissa ympyröissä vähättelyä. Toivottiin – jopa toivotettiin salibandyn yhtä nopeaa alastuloa kuin oli noustukin.
– Kyse on isosta kokonaisuudesta ja monien asioiden summasta, että tähän tilanteeseen on päästy. Valtionapu alkoi kohota, lasten ja nuorten sekä junioritoimintaan on satsattu, valmennuskoulutus on mennyt huimasti eteenpäin, seurakehitykseen on panostettu ja liiton talous on pysynyt vakaana muutamia mainitakseni. Lajiliitossa on tehty viisaita päätöksiä.
Niin. Lajiliiton rooli ja päätökset. Etenkin sosiaalisen median aikakaudella palautetta tulee etenkin silloin, kun liitossa on joidenkin mielestä päätetty päin honkia.
– Liiton osa on varmaan samanlainen lajista riippumatta. Jos palaute on asiasta ja asiallista, niin silloin on syytä pohtia, miten asiaa voitaisiin parantaa tai tehdä toisin.
– Asiat näyttäytyvät kuitenkin eri tavalla Joensuussa ja Rovaniemellä kuin vaikkapa Helsingissä tai Tampereella. Lähtökohdat ja odotukset ovat hyvin erilaisia. Lopulta usein asiat riitelevät, eikä sitä tule ottaa niinkään henkilökohtaisesti. Aina se ei ole ollut helppoa. Ja senkin on oppinut, että jos mitään ei kuulu, niin silloin voi ajatella, että on jollain tavalla onnistunut, Kyyhkynen naurahtaa.
Kohokohtien poimiminen pitkältä uralta on vaikeaa. Yhdeksi esiin nousee kuitenkin Globenin MM-finaali vuodelta 1996. Ei niinkään siksi, että Ruotsi voitti Suomen, vaan koska katsomossa tapahtumaa todisti yli 15 000 katsojaa.
– Se vahvisti uskoa salibandyn suosiosta, ja että tästä voi tulla vielä jotain todella suurta.
Olosuhdepuolelta hän poimii tapauksen, kun hän oli liiton silloisen toiminnanjohtajan Jari Kinnusen kanssa Pietarsaaressa tapaamassa kunnan päättäjiä. Paikkakunnalla oli selkeä olosuhdeongelma, eikä uutta kunnallista hallia ollut näköpiirissä.
– Joku mainitsi palaverissa sitten paikallisen ja tyhjilleen jääneen tehdashallin, josta tuotanto oli siirretty ulkomaille. Kysyttiin, voisiko sitä mennä katsomaan saman tein. Paikan päällä todettiin, että halliin mahtuisi niin salibandylle kuin muillekin lajeille sopivat tilat. Puolisen vuotta myöhemmin kaupunki oli tehnyt omistajan kanssa sopimuksen tilojen muuttamisesta liikuntakäyttöön. Nykyään siellä on hyvät tilat niin salibandylle kuin muillekin liikuntamuodoille.
– Tällaisia isompia ja pienempiä onnistumisia on toki muitakin, enkä sano tätä siksi, että asioiden parhain päin kääntyminen olisi ollut liiton ansiota, mutta tällaiset projektit lämmittävät mieltä. Persoonista tulevat mieleen Tampere Areenaa pitkään vetänyt Kimmo Saarinen ja Mynämäellä HaNi-hallia pyörittävä Hannu Niemi. Ylipäätään henkilöt, jotka ovat laittaneet itsensä likoon halliyrittäjinä, ovat osoittaneet suurta rohkeutta.
Salibandyn suurin hienous näyttäytyy pitkän linjan
salibandypuurtajalle kuitenkin ihmisten kautta.
– Työkaverit, lukuisat seurojen edustajat eri puolilla Suomea, kuntien liikuntatoimien edustajat ja monet, monet muut.
– Kun on saanut kokea salibandyn paisumisen kaveripelaamisesta valtakunnan suureksi lajiksi, niin onhan se ollut upeaa, jopa etuoikeutettua. En ole katunut hetkeäkään saadessani olla palasena mukana tällaisella matkalla, Kyyhkynen toteaa.
Vaikka ansaitut eläkepäivät ovat oven takana, salibandy ei lähde kokonaan miehestä. Hän on lupautunut jatkamaan liiton sääntövaliokunnassa, toimittuaan monta vuotta sen sihteerinä toimensa puolesta.
Myös olosuhdeasioissa hänen laajalle näkemykselleen ja suhdeverkostolle löytyy käyttöä ja aikaa. Sen mitä pyörälenkeiltä, muulta aktiiviselta liikunnalta ja urheilun seuraamiselta jää.
– MM-kisoissa Helsingissä joulukuussa olen paikan päällä kannustamassa Suomen miehiä. Luotto on kova, että kisatapahtuma toteutuu, ja että kisoista tulee upea elämys.
Leppoisassa juttutuokiossa on jäljellä vielä jälkinäytös, epilogi. Nyt äänessä voi erottaa haikeuden ja hivenen liikutuksen sävyjä. Mittavan työuransa päättävä Esko Kyyhkynen haluaa vielä lausua.
– Kiitän lämpimästi työkavereita Salibandyliitossa, liiton hallituksessa ja valiokunnissa näinä vuosina vaikuttaneita ja laajaa joukkoa seuraväkeä pitkäaikaisesta yhteistyöstä.
– Olen kiitollinen näistä vuosista salibandyn parissa.
Esko Kyyhkynen
Toimet Salibandyliitossa:
kilpailupäällikkö 1995-2013
olosuhdepäällikkö: 2013-2016
olosuhde- ja sarjapäällikkö 2016-2021 (jää eläkkeelle 1.7.2021)
Luottamustoimia Kansainvälisessä Salibandyliitossa:
Juryn jäsen MM-kisoissa ja Eurooppa Cupeissa 2000-luvun alussa
RACC:n jäsen
Kansainvälinen erotuomari 1990-luvulla
perhe: vaimo ja 4 lasta
asuu: Ylöjärvellä
harrastukset: aktiivinen kunto- ja penkkiurheilu
motto: katso aina aurinkoon, sillä silloin et voi nähdä varjoasi
Teksti: Markku Huoponen
Kuvat: Jari Kinnunen ja Salibandyliiton arkisto