Salibandytytöille maukas voitto Ruotsista Uppsalassa

Suomen U19-tytöt aloittivat Uppsalan maaottelutapahtuman 4–2-voitolla Ruotsista.

Suomi aloitti Uppsalan maaottelutapahtuman maukkaasti, kun Ruotsi kaatui tuhatpäisen kotiyleisönsä edessä U19-tyttöjen kohtaamisessa maalein 4-2. Maat kohtaavat uudelleen lauantaina, jolloin ohjelmassa on myös naisten ottelu.

Suomi hallitsi avauserää hienokseltaan ja pääsi yrittämään osumaa jopa kiireisistä läpiajoista, mutta joka kerta pallo päätyi tolpan väärälle puolelle. Ruotsi sen sijaan livahti johtoon, kun Linnea Hammar pääsi iskemään parhaasta sektorista. Toisessa erässä Ruotsi pääsi rakentamaan pitkiä vaarallisia palloralleja, mutta maalinteossa onnistui Suomi kahdesti puolen minuutin välein. maalivahti Juulia Katajan nopea avausheitto pohjusti aluksi Julia Kaanille merkityn tasoituksen, jonka todellisuudessa kiskaisi kääntölaukauksella takatolpan viereen Sofia Mittentag. Kohta pääsi vielä merkkaamatta maalille noussut Jemina Ruostila nostamaan irtopallosta Suomen johtoon.

Suomi pelasi päätöserässä järkevästi ja juhli sen puolivälissä jälleen kahdella pikamaalilla. Pinja Myllymäki pääsi karkuun sijoittamaan viileästi Suomen kolmannen maalin pallon pompattua keskiviivalla ruotsalaispelaajan lavan yli, ja sitten  Milla Ylikojolan kaukolaukaus kääntyi maalivahdin torjunnasta sisään. Ruotsi kavensi vielä kerran ja sai lopun mylläkässä pallon kertaalleen Suomen maalin kehyksiin muttei ehtinyt tänään enää edes maalin päähän.

– Pirun hyvä vastustaja oli tänään ja saatiin vääntää kentällä ihan tosissamme, päävalmentaja Aki Vilander kehaisi Ruotsia.
– Ei ensimmäinenkään erä huono ollut vaikka se vähän Ruotsi-painotteisesti mentiin. Ehkä vähän paremmin oltiin pallossa kiinni ja terävämpiä toisessa erässä ja kun meillä nopeusominaisuudet kyllä riittävät vastustajan kanssa, päästiin tilanteisiin paremmin kiinni ja puolustettiin selkeämmin. Pari maaliakin saatiin, vaikkei meillä ihan hirveästi paikkoja ollut, Vilander sanoi ja muistutti Ruotsin pallorallien kuitenkin pysyneen enimmäkseen ulkokehällä maalintekoalueen ulkopuolella.
– Viimeinen erä oli suht hyvää johtoasemassa pelaamista, vaikka viimeinen vitonen jätti kysymysmerkkejä, kun luovuttiin liikaa pallosta ja meni puolustustaisteluksi. Se riitti tänään, ja katsotaan, miten huomenna jatketaan. Kokoonpanomuutoksia ainakin tehdään jonkin verran.
Vilander näki Suomen tehneen tänään ratkaisevan eron hyvällä vastahyökkäyspelaamisellaan.
– Laskin, että niistä olisi voitu tehdä vielä muutama maali enemmän.

Edit 1.2.2020: Korjattu tekstiinSuomen neljännen maalin synty sekä ottelutilastoon Suomen ensimmäisen ja neljännen maalin tekijät ja syöttäjät.

Salibandya, Uppsala, Ruotsi

U19-tyttöjen maaottelu

Ruotsi–Suomi 2-4 (1-0, 1-2, 1-2)

1. erä: 9.59 Linnea Hammar (Nellie Öhgren) 1-0.
2. erä: 32.27 Sofia Mittentag (Juulia Kataja) 1-1, 32.57 Jemina Ruostila (Tuulia Lahti) 1-2.
3. erä: 47.00 Pinja Myllymäki (Nea Keihäs) 1-3, 47.27 Milla Ylikojola (Elli Kylmäluoma) 1-4, 55.23 Maja Viström 2-4.

Torjunnat:
Stina Callerfjord Ruotsi 4+7+5=16,
Juulia Kataja Suomi 4+7+5=16.

Jäähyt: Ruotsi 0 min, Suomi 0 min.

Erotuomarit: Martin Petrik ja Tomas Podlesny, Tšekki.

Yleisöä: 1 043.

Suomen parhaana palkittiin Pinja Myllymäki.

Ottelun maalikooste (Kuvamateriaali: innebandy.tv):

Jaa artikkeli