Salibandyn Tuki -säätiön avustukset haettavana

Salibandyn Tuki -säätiö julistaa salibandyseuroille haettavaksi säätiön avustuksia yhdenvertaisten ja tasa-arvoisten harrastamismahdollisuuksien tukemiseen.

Avustuksilla edistetään yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia liikunnan harrastamismahdollisuuksia sekä mahdollistetaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten harrastaminen salibandyseuroissa.

Salibandyseuroille myönnettävät avustukset jaetaan Salibandyn Tuki -säätiön sijoitustoiminnan kartuttamista varoista sekä K-Ryhmän 10 000 euron lahjoituksesta, joka kohdennetaan suoraan salibandyseurojen kautta vähävaraisten perheiden nuorille ja lapsille heidän harrastustoimintansa tukemiseksi, hankintoihin tai harrastustoimintaan.

– Viimeaikaiset tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet, että suomalaiset liikkuvat terveytensä kannalta riittämättömästi. Erityisen huolissamme olemme lasten ja nuorten vähäisestä liikkumisesta. Siksi Salibandyn Tuki -säätiö haluaa omalta osaltaan olla poistamassa harrastamisen esteitä ja siten mahdollistamassa mahdollisimman monen mahdollisuudet harrastaa sählyä ja salibandya, toteaa säätiön puheenjohtaja Matti Ahde.

K-ryhmä– Aiempina vuosina säätiö jakoi tukea tyttö- ja naissalibandyhankkeisiin, mutta kolmatta vuotta peräkkäin haluamme olla mahdollistamassa osaltamme yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia harrastaa. Tänä vuonna K-Ryhmän lahjoitus mahdollista edellisvuosia suuremman rahasumman jaettavaksi avustuksina seuroille. Erittäin suuri kiitos K-Ryhmälle lahjoituksesta. Avustus osoittaa selkeän halun olla mahdollistamassa vähävaraisten lastenkin harrastusmahdollisuuksia, kertoo säätiön asiamies Jari Kinnunen.

Nyt jaettavien avustusten tarkoituksena on kannustaa ja aktivoida seuroja kehittämään ja luomaan pysyviä käytäntöjä seuran sisälle esim. vähävaraisten lasten liikkumisen mahdollistamiseen. Siksi hankkeet, joilla on selkeä tulevaisuuden suunnitelma ja jatkumo avustuksen jälkeenkin, ovat etusijalla avustuspäätöksiä tehtäessä.

Hakuaika on 2.9.14.10.2019. Säätiön hallitus tekee päätökset jaettavista avustuksista marraskuussa ja avustukset maksetaan saajille 31.12.2019 mennessä.

Yhdenvertaisten ja tasa-arvoisten harrastamismahdollisuuksien kehittämiseen tähtäävät paikallisen tason hankkeet voivat olla mm:
• Maahanmuuttajien kotouttaminen ja integrointi salibandyn harrastustoimintaan
• Vähävaraisten harrastamismahdollisuuksien tukeminen seuroissa
• Tasa-arvoa edistävät harrastamisen lisäämiseen tähtäävät hankkeet

Haku suoritetaan linkin takana olevalla hakulomakkeella.

Haku-uutinen löytyy myös Salibandyn Tuki -säätiön sivuilta.

Lisätiedot: Jari Kinnunen, säätiön asiamies, 0400 529 000 tai jari.kinnunen(at)salibandy.fi

Kuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli