Salibandyn suurseura O2-Jyväskylä ei anna koronan masentaa – haastoi koko seuraväen treenaamaan ja jakamaan omat suorituksensa somessa

Keskisuomalaisia jo isosti liikuttava O2-Jyväskylä haastaa nyt kaikki mukaan liikkumishaasteeseen esimerkin kautta.


 

Salibandyn suurseura julkaisee koronaviruksen aiheuttaman vähintään neljän viikon harjoittelutauon ajaksi treeniohjeet kotioloihin ja haastaa koko seuraväen – ja muutkin ihmiset – mukaan liikkumaan.

Moni urheiluseura on alkuviikon aikana julkaissut harjoitusohjelmia. O2-Jyväskylä päätti haastaa kaikki noin 1200 jäsentään myös jakamaan omia suorituksiaan sosiaalisen median kanavissa. Seura myös palkitsee joka viikko parhaan kuvatun suorituksen lähettäjän.

Ensimmäisellä viikolla keskitytään peruskuntoon ja erityisesti keskivartalon voimaan ja hallintaan monipuolisella liikevalikoimalla. Kuten tiedetään, keskivartalo on koko kehon ”ruoto”, ja vahva keskivartalo mahdollistaa raajojen tehokkaan toiminnan. Ensimmäisen viikon haasteliikkeenä on lankkupito vastakkainen käsi ja jalka ylhäällä. Oheisella videolla oikeaoppiset liikkeet näyttää seuran junioripäällikkö, Happeen pitkäaikainen liigapelaaja Joonas Kaasalainen. Kuvaajana ja ohjeiden antajana toimii seuran valmennuspäällikkö Tuomas Pulkkinen.

Näin se lähtee:

Valokuva: Esa Jokinen

Jaa artikkeli