Salibandyn MM-kisat 2020 Helsingissä – vuoden suurin kansainvälinen urheilutapahtuma Suomessa

Salibandyn miesten MM-kisat järjestetään 4.–12.12.2020 Helsingissä. Turnaus on ylivoimaisesti suurin kansainvälinen urheilutapahtuma Suomessa vuonna 2020.

Salibandyn miesten MM-kisat järjestetään 4.–12.12.2020 Helsingissä. Turnaus on ylivoimaisesti suurin kansainvälinen urheilutapahtuma Suomessa vuonna 2020. Katsojatavoite on yli 100 000 henkilöä.

– Tavoitteenamme on viedä kisaprojektin toteutus aivan uudelle tasolle ja saavuttaa enemmän kaikissa kisoihin liittyvissä ulottuvuuksissa. MM2020-kisamatkan avulla luomme enemmän menestystä, kokemuksia ja vaikutuksia, Salibandyliiton toiminnanjohtaja Kari Lampinen sanoo.

Kisavalmistelut tehdään perusteellisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi yhteistyön suunnittelu Helsingin kaupungin kanssa on käynnistetty jo alkusyksyllä 2017.

– Tapahtumat ovat keskeisiä Helsingin kansainvälisen vetovoiman rakentamisessa ja samalla tärkeä osa kaupunkielämää helsinkiläisille. On erityisen hienoa saada salibandyn MM-kisat kaupunkiin. Laji on dynaamisessa kasvussa ja Suomessa sitä myös harrastetaan paljon. Kisoista tulee paitsi suurin urheilutapahtuma Suomessa vuonna 2020 myös esimerkki siitä, miten laadukkaasti tapahtumajärjestäminen Helsingissä toimii, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoo.

MM-kisoihin osallistuu 16 maata. Kisojen alkusarjan ottelut ja puolivälierät pelataan Helsingin jäähallissa. Välierät ja mitalipelit mitellään Hartwall Arenalla. Yle näyttää kaikki Suomen ottelut kisoissa suorana.

Salibandy on Suomen nopeimmin kasvava ja kehittyvä joukkueurheilulaji. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on jo lähes 70 000.

Salibandy kasvaa vauhdikkaasti myös kansainvälisesti – ja Suomi pelaa lajin huipulla. Suomi on miesten puolella lajin hallitseva maailmanmestari. Suomi voitti MM-kultaa Riiassa 2016. Joulukuussa 2018 MM-kisat pelataan Prahassa.

MM2020-kisamatka tukee salibandyn strategiaa. Tavoitteena on olla Suomen suurin joukkuepeli ja maailman paras salibandymaa vuoteen 2028 mennessä.

– Teemme yli kahden vuoden mittaisen kisamatkan yhdessä yhteistyökumppaneidemme ja muiden sidosryhmien kanssa. Tavoitteenamme on tarjota enemmän lisäarvoa kumppaneille ja lisätä kisojen vaikuttavuutta kokonaisuudessaan – meille tämä matka on paljon enemmän kuin sarja huippupelejä, Kari Lampinen sanoo.

Katso video MM2020-projektin esittelystä 6.11.2018 Helsingin kaupungintalolla (varsinainen sisältä alkaa kohdasta 5.20)

Valokuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli