Salibandyn MM-karsinta vauhtiin klo 13 Puolaa vastaan - tässä Suomen viisikot

Suomi aloittaa salibandyn MM-karsintaturnauksen Tallinnassa tänään klo 13 kohtaamalla Puolan. Ottelu nähdään suorana Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n YouTube-kanavalla.

Suomi aloittaa salibandyn MM-karsintaturnauksen Tallinnassa tänään klo 13 kohtaamalla Puolan. Ottelu nähdään suorana Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n YouTube-kanavalla.

Eilen Helsingissä kokoontunut Suomen joukkue matkusti Tallinnaan aamupäivällä laivalla, ja alkuillasta oli ohjelmassa ensimmäinen harjoitus turnausareenalla Kalev Spordihallissa. Kotiasioita järjestellyt Eemeli Salin liittyi ryhmän vahvuuteen illalla.

– Puola kohdattiin kesällä World Gamesissa ja se oli silloin tosi sporttinen ryhmä, joka valmentajat olivat kotiläksynsä tehneet. Odotusarvo on, että nyt puoli vuotta myöhemmin tulevat vielä kovempina, päävalmentaja Petteri Nykky pohti harjoituksissa.
– Hyökkäyskolmikko-osasto heillä teki hyvin hommia, mutta pakkioasto ei vielä silloin ollut niin hyvin mukana. Olettaa voisi, että nyt kuitenkin on.

Lue lisää Petteri Nykyn maajoukkuemietteitä Pääkallo.fi:n haastattelusta

Suomen viisikot Puolaa vastaan:

1. Joonas Pylsy – Jani Kukkola – Jami Manninen, Matias Veikkola – Lauri Stenfors
2. Eemeli Salin – Nico Salo – Sami Johansson, Janne Lamminen – Krister Savonen
3. Valtteri Kainulainen – Aaro Astala – Heikki Iiskola, Otto Lehkosuo – Jonne Junkkarinen
4. Casper Pfitzner, Jere Oksanen, Atte Eronen.

Suomen maalissa torjuu Pyry Luukkonen, varalla Joonas Kaltiainen.

Suomi ja Puola ovat kohdanneet miesten salibandymaaotteluissa vasta kolmesti. Vuonna 2010 Rakoniewicessa Suomi voitti 15-2, 2014 Lochowissa 10-2 ja heinäkuussa World Gamesissa Wroclawissa lyhennetyllä peliajalla 5-0.

Suomen 20 pelaajan maajoukkueessa on kolme debytanttia. Ensimmäistä kertaa miesten Suomi-paitaan pukeutuvat Westend Indiansin Otto Lehkosuo ja Heikki Iiskola sekä Classicin Atte Eronen.

Marraskuun EFT-turnauksen polvioperaation vuoksi väliin jättänyt Krister Savonen tekee paluun maajoukkuepaitaan. Maalivahtiosastolla nähdään Joonas Kaltiainen ja Pyry Luukkonen.

Lohkon kaksi parasta maata selviytyy 1.-9. joulukuuta 2018 Prahassa pelattavaan 16 joukkueen MM-lopputurnaukseen.  
Lisäksi Euroopan neljästä lohkosta kaksi parasta lohkokolmosta otetaan mukaan kuudentoista joukkueen MM-lopputurnaukseen. Kaikkiaan MM-karsintoihin osallistuu 31 maata.

Suomen MM2018-karsintaottelut 31.1.-4.2.2018 Tallinna, Kalevi Spordihall
Ke 31.1. 13:00 Suomi – Puola
To 1.2. 16:00 Liechtenstein – Suomi
Pe 2.2. 16:00 Suomi – Alankomaat
La 3.2. 14:00 Belgia – Suomi
Su 4.2. 15:00 Viro – Suomi

IFF:n YouTube-lähetykset täällä
Tulokset ja tilastot täällä. 
——
Miesten maajoukkue MM2018-karsinnoissa 
# Maalivahdit
41 Joonas Kaltiainen 25 vuotta, right, 180 cm, Esport Oilers 6 maaottelua, 0+0=0
73 Pyry Luukkonen 30, right, 193, TPS 15, 0+0=0

Puolustajat
17 Janne Lamminen 32, right, 183 Classic 65, 21+16=37
23 Matias Veikkola 22, left, 183 SPV 3, 1+0=1
27 Jonne Junkkarinen 27, left, 183 Happee 36, 7+8=15
30 Lauri Stenfors 27, left, 180 TPS 47, 13+6=19
56 Krister Savonen 23, left, 172 Classic 27, 8+6=14
72 Atte Eronen 22, left, 178 Classic 0, 0+0=0
82 Otto Lehkosuo 21, left, 190 Westend Indians 0, 0+0=0

Hyökkääjät
2 Aaro Astala 21, left, 195 Westend Indians 5, 1+1=2
9 Eemeli Salin 27, right, 193 Classic 54, 24+28=52
19 Joonas Pylsy 28, left, 176 Classic 28, 18+12=30
20 Nico Salo 23, left, 181 FC Helsingborg (SWE) 51, 14+28=42
22 Jani Kukkola 31, left, 178 EräViikingit 115, 59+72=131
33 Valtteri Kainulainen 25, right, 178 Westend Indians 5, 2+0=2
44 Jere Oksanen 27, left, 178 Nokian KrP 3, 0+0=0
58 Casper Pfitzner 26, right, 187 Esport Oilers 22, 10+6=16

77 Sami Johansson 24, left, 181 Classic 35, 27+11=38
81 Jami Manninen 30, left, 178 Happee 64, 47+30=77
92 Heikki Iiskola 19, left, 181 Westend Indians 0, 0+0=0

Varapelaajat
# Maalivahdit
31 Eero Kosonen 31, right, 193 Växjö Vipers (SWE) 59, 0+2=2
35 Lassi Toriseva 23, left, 186 Classic 4, 0+0=0

Puolustajat
8 Juha Kivilehto 36, left, 183 Classic 140, 14+49=63
21 Tatu Väänänen 34, right, 173 Wiler Ersigen (SUI) 141, 27+62=89
66 Mikko Leikkanen 29, right, 188 Classic 10, 5+2=7

Hyökkääjät
11 Mika Moilanen 31, left, 186 EräViikingit 89, 60+34=94
16 Jussi Piha 30, left, 171 Classic 18, 2+11=13
18 Lauri Kapanen 32, right, 182 EräViikingit 102, 70+41=111
29 Mika Kohonen 40, left, 188 FC Helsingborg (SWE) 185, 86+167=253

Petteri Nykky, päävalmentaja
Samu Kuitunen, valmentaja
Henri Toivoniemi, mv-valmentaja
Aleksi Öhman, fysio
Ari Haapalainen, huoltaja
Juha Jäntti, team manager

Jaa artikkeli