Salibandymiehet löivät Ruotsin rangaistuslaukauksilla

Kaikki Suomen miesten kolme ottelua Sveitsin EFT-turnauksessa ratkesivat vasta rangaistuslaukauksilla, ja tänään päätösäivänä oli taas voiton vuoro, kun Ruotsi taipui lukemin 6-5.

Mielessä ehti käydä myös voitto varsinaisella peliajalla, kun Miko Kailiala alle kymmenen minuuttia ennen loppua pommitti Suomen 5–2-johtoon Ruotsin tullessa juuri täysilukuiseksi. Perään kuitenkin Albin Sjögren puikahti etutolpan ja Jonne Junkkarisen välistä maalille kaventamaan, ja Ruotsin päätös vetää maalivahti pois hyvissä ajoin tehosi. Kuudella viittä vastaan Kim Nilsson iski eron enää yhteen, ja perään vielä Niklas Ramirez jatkoi poikkisyötöstä tasoituksen. Ruotsi yritti vielä kuudella viittä vastaan voittomaalia mutta nyt Suomen viisikko jaksoi kyykkiä edessä.

Lähtokohtaisesti kolmen kierroksen rangaistuslaukauskisa venyi lähes loputtomille jatkopalloille ennen kuin Nico Salo nosti rystyltä Suomen johtoon ja Lassi Toriseva päätti kisan ehtimällä kädellään Linus Nordgrenin harhautukseen.

Salibandya, St.Gallen, Sveitsi
Miesten EFT-turnaus

Suomi–Ruotsi 6-5 rl. (3-2, 1-0, 2-3, 1-0)

1. erä: 1.58 Jesper Sankell (Martin Karlsson) 0-1, 3.42 Ville Lastikka (Jesperi Lindfors) 1-1, 5.32 Lastikka (Justus Kainulainen) 2-1, 6.21 Linus Malmström 2-2 rl, 10.04 Eemeli Salin (Nico Salo) 3-2.
2. erä: 33.00 Miko Kailiala (Oskari Heikkilä) 4-2.
3. erä: 50.33 Kailiala (Jere Niemelä) 5-2, 52.09 Albin Sjögren (Rasmus Andersson) 5-3, 57.11 Kim Nilsson (Sjögren) 5-4 im, 57.51 Niklas Ramirez (Sankell) 5-5.

Torjunnat:
Lassi Toriseva Suomi 3+4+3=10
Carl Bending Sörling Ruotsi 4+5+4=13.

Jäähyt: Suomi 2×2 min, Ruotsi 2×2 min.

Erotuomarit: Jakub Furmanek ja Vlastimil Solc, Tsekki.

Yleisöä: 421.

Suomen parhaana palkittiin Ville Lastikka.

Jaa artikkeli