Salibandyliitto ja Gamesaver-videopalvelu yhteistyöhön

Suomen Salibandyliitto ry ja Gamesaver ovat solmineet yhteistyösopimuksen kaudelle 2018-2019 juniorisalibandyn lähettämisestä Gamesaver-palvelun kautta.

Suomen Salibandyliitto ry ja Gamesaver ovat solmineet yhteistyösopimuksen kaudelle 2018-2019 juniorisalibandyn lähettämisestä Gamesaver-palvelun kautta. Palvelu on nyt testivaiheessa ja ladattavissa ilmaiseksi sovelluskaupoista (iOS ja Android).

Palvelun toimii siten, että joukkueet voivat kuvata omat ottelunsa pelkän matkapuhelimen ja Gamesaver-sovelluksen avulla. Lähetyksiä on mahdollista katsoa livenä ja jälkilähetyksinä. Palvelu vaatii rekisteröitymisen sekä kuvaamista että katselua varten.

VelluMaurola.jpg– Halusimme kehittää lajille varta vasten suunnitellun sovelluksen, jota on helppo käyttää ja joka tuo kaikki junioripelit saman palvelun alle. Lisäksi viikottaiset Vilttiketju-studio-ohjelmat synnyttävät hyvää ja ajankohtaista keskustelua, jota ei tässä mittakaavassa ole juniorisalibandyssä ennen nähty, Gamesaverin toimitusjohtaja Vellu Maurola (kuvassa) kertoo.

Maurolan mukaan tulevaisuudessa joukkueilla ja seuroilla on mahdollisuus myös tienata palvelun avulla myymällä näkyvyyttä omille kumppaneilleen.

– Mielenkiintoinen palvelu, jonka takana on mielenkiintoisia toimijoita. Näemme helppokäyttöisessä palvelussa potentiaalia ja mahdollisuuksia viedä lajia oikealla tavalla eteenpäin. Meidän oli helppo lähteä mukaan kokeilemaan tätä yhteistyötä, Salibandyliiton viestintäpäällikkö Jussi Ojala kommentoi.

Alkuvuodesta palvelu tulee katsojille kuukausimaksulliseksi ja hinta tarkentuu heti alkuvuodesta. Joukkueille kuvaaminen tulee olemaan aina ilmaista.

Lisäinfoa palvelusta löytyy täältä: http://www.gamesaver.net/

Kuvaustunnukset joukkueille haetaan tämän linkin kautta: http://www.gamesaver.net/#contact (1 per joukkue)

Lue myös:

Pääkallo.fi ja NHL-pelaajien tukema videopalvelu Gamesaver yhteistyöhön: ”Visiona maailman paras junioriurheilun videomedia”

Jaa artikkeli