Salibandyliiton kehityspäällikkö Kim Sällström siirtyy uusien haasteiden pariin

Salibandyliiton palveluksessa lähes 14 vuoden työuran tehnyt, pelaamisen kehittämisen sektorin kehityspäällikkö Kim Sällström siirtyy uusiin työtehtäviin Salibandyliiton ulkopuolelle.

Salibandyliiton palveluksessa lähes 14 vuoden työuran tehnyt, pelaamisen kehittämisen sektorin kehityspäällikkö Kim Sällström siirtyy uusiin työtehtäviin Salibandyliiton ulkopuolelle. Hänen viimeinen työpäivänsä Salibandyliitossa on kuluvan huhtikuun viimeisenä päivänä.

Kim Sällström toimi Salibandyliitossa nuorisopäällikkönä vuodet 2006-2012, jonka jälkeen hän siirtyi Seuratoiminnan päälliköksi vuosiksi 2012-2015.  Viimeiset neljä vuotta hän on toiminut Pelaamisen kehittäminen -sektorin kehityspäällikkönä.

– Olen todella kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden toimia aitiopaikalla kolmessa erilaisessa toimenkuvassa meille kaikille hyvin rakkaan lajin parissa. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, koska olen saanut työskennellä intohimoisessa ja innovatiivisessa työyhteisössä työkavereiden ja ystävien tuella. On ollut mahtavaa kehittää yhteistyössä mm. lasten pelimuotoja, pelaamisen ja ohjaamisen applikaatioita, ulkona pelaamisen pelimuotoja ja seura- ja koulutustoimintaa, Kim Sällström kertoo.

Sällströmin työnkuvaan on kuulunut pelaamisen kehittämisen johtaminen, johtoryhmätyö, järjestöyhteistyö (muut lajiliitot, MLL, Väestöliitto) yhteistyöhankkeiden muodossa, ohjaajakoulutus ja uusien pelaamisen mahdollisuuksien innovointi eri kohderyhmille.

– Tässä vaiheessa esitän erittäin suuren ja lämpimän kiitoksen kaikille, joiden kanssa olen saanut näiden vuosien aikana työskennellä niin Salibandyliitossa, seuroissa ja tiiviissä yhteistyössä SSBL Salibandy Oy:n sekä muiden kumppanuuksien ja verkostojen kanssa.

– Olen päättänyt tarttua tarjoutuneeseen haasteeseen jääkiekon parissa. Jääkiekko on ollut lapsuuteni ja nuoruuteni harrastus ja pelaan sitä harrastusmielessä vieläkin. Aloitan Jääkiekkoliitossa harrastamisen kehityspäällikkönä 2.5.2019, Sällström toteaa uudesta pestistään.

– Salibandyliitto kiittää Kim Sällströmiä hänen erinomaisesta panoksestaan salibandyn parissa ja toivottaa menestystä uusiin haasteisiin. Hienoa, että Kim jatkaa työuraansa urheilun parissa, toteaa toiminnanjohtaja Kari Lampinen.

Tiedotamme tulevista tehtäväjärjestelyistä huhtikuun aikana.

Lisätietoja:
Kari Lampinen, puh. 0400 529 032
kari.lampinen(at)salibandy.fi
Salibandyliiton toiminnanjohtaja

Kuva: Mika Hilska

Uutista muokattu klo 14:07. Lisätty Kim Sällströmin uusi työpaikka Jääkiekkoliitossa.

Jaa artikkeli