Salibandyliigaan noussut Karhut julkisti valmentajansa

Päävalmentajaksi nousee Mikko Lehti.

Divarin mestaruuden myötä takaisin Salibandyliigaan noussut Karhut on valinnut ensi kauden valmennusryhmänsä. Päävalmentajaksi nousee Karhujen vanhemmissa junioreissa hyvää työtä tehnyt Mikko Lehti.

Karhujen uuden valmennusryhmän muodostavat päävalmentaja Lehden lisäksi Jani Vettenranta, Joni Hämäläinen, Kari Saha ja Mika Valkama.

Uudeksi päävalmentajaksi noussut Mikko Lehti (37) on valmentanut viimeiset kaudet Karhujen vanhimpia junioreita. Lehti on toiminut useita vuosia Karhujen eri ikäluokkien valmentajana.

Jani Vettenranta (32) pelasi pitkään Karhujen edustusjoukkueessa niin Salibandyliigaa kuin Divaria. Hän toimi edustusjoukkueen kapteenina, kun joukkue nousi edellisen kerran Salibandyliigaan kaudella 2009-10.

Vettenrannan ohella myös Joni Hämäläinen (32) edusti pelaajauransa aikana Karhuja Divarissa. Viime vuosina Joni on toiminut Karhujen farmijoukkueen FBT Pitun puolella.

Edustusjoukkueen maalivahtien kanssa useamman vuoden töitä tehnyt Kari Saha (38) jatkaa maalivahtien parissa tulevallakin kaudella.

Fysiikkavalmennuksesta vastaa jatkossa Mika Valkama (46). Mikalla on pitkä kokemus liikunta-, valmennus- ja lihashuoltoalasta.

– Uusi valmennus on taatusti ollut hieman tulisilla hiilillä kauden lopulla. Tapahtui täyskäännös ja lopulta nousimme Liigaan. Meillä on nuori ja nälkäinen ryhmä niin kaukalossa kuin se ulkopuolella. Itselläni on täysi luotto uuteen valmennustiimiin. Toivon, että saamme houkuteltua muutamia uusia vahvistuksia vielä joukkueeseen, kommentoi uutta valmennusryhmää Karhujen puheenjohtaja Benjam Levola.

– Kaiken kaikkiaan on hyvät fiilikset. Pikkasen kuitenkin odottavat, kun vielä en ole kuitenkaan joukkuetta päävalmentajaksi nimittämisen jälkeen tavannut, kommentoi Karhujen uusi päävalmentaja Mikko Lehti.

– Pelaajat on kuitenkin ennestään tuttuja. Varmaan puolia olen aikaisemmin jo valmentanutkin, muut ovat sitten tulleet tutuksi hallilla.

– Tämä meidän valmennustiimi on ollut kasassa muutaman vuoden. 

Vettenrannan ja Sahan kanssa ollaan oltu pidempään yhdessä. Hämäläisen Joni tuli viime kauden lopulla mukaan A- ja B-junioreihin. Valkaman Mika puolestaan vahvistaa tuota fysiikkapuolta.

Minkälainen Karhut alaisuudessasi on, kun syksy alkaa?

– Me aiotaan olla rohkean pelin Karhut. Alusta lähtien pelaajia, peliä, valmentajia ja organisaatiota lähdetään oikeasti kehittämään eteenpäin.

– Emme halua lähteä Liigaan selviytymään ja puolustamaan. Tavoitteena ei ole olla hissijoukkue.

– Halutaan, että ollaan muutaman vuoden päästä jokaisen suomalaisen mielestä varteenotettava joukkue.

Millä fiiliksillä olit katsomassa kevään otteluita?

– Aika sekavilla fiiliksillä. Loppua kohden alkoi konkretisoitumaan, että sitä ollaan liigavalmentajia seuraavaksi. Oli todella hienoa katsoa, miten saatiin yleisöä taas hallille kannustamaan ja fiilistä katsomoon. Kyllä siinä tuli tunne, että tuolla olisi mukava olla mukana. 

Toivottavasti saadaan halli jatkossakin noin täyteen, kun aletaan taistelemaan Suomen parhaita joukkueita vastaan.

Ensi kaudelle kasassa viisi pelaajasopimusta

Edustusjoukkueella on koossa tällä hetkellä viisi pelaajasopimusta Liiga-kaudelle. Joukkueen riveissä jatkavat hyökkääjä Markus Hautaoja, puolustajat Kalle Santanen, Tuomas Puisto ja Niko Järvenpää sekä maalivahti Rasmus Österman.

– Ennen kuin joukkue kokoontuu, lähdetään työstämään pelaajasopimuksia. 

Toivon, että nykyinen runko jatkaisi. Siihen on hyvä lähteä rakentamaan.

– Pakisto on nyt todella kapea. Se on fakta, että sinne ensimmäiseksi tarvitaan vahvistusta. Kaikki kiinnostavat pelaajat käydään luonnollisesti läpi. Totta kai, jos saadaan kentän mille tahansa alueelle vahvistusta, niin olemme kiinnostuneita, päättää Lehti.

Teksti ja kuva: Karhut

ivarin mestaruuden myötä takaisin Salibandyliigaan noussut Karhut on valinnut ensi kauden valmennusryhmänsä. Päävalmentajaksi nousee Karhujen vanhemmissa junioreissa hyvää työtä tehnyt Mikko Lehti.

Jaa artikkeli