Salibandyliiga starttasi komeasti – Kuopiossa pelattiin heti jäähallissa

Salibandyliigan 2019-2020 avausillasta muistetaan ainakin Welhojen ja Happeen jäähalliottelu Kuopiossa sekä nousijoiden Tiikerien ja ÅIF:n lupaavat debyytit.

Salibandyliiga starttasi tänään komeasti kuudella ottelulla kruununaan Kuopion jäähallissa tapahtumaotteluna järjestetty Welhot–Happee.  Altavastaajana jäähallipeliin lähtenyt Welhot venytti ratkaisun rangaistuslaukauskisaan ja otti heti kauden avauspisteen, vaikka Happee veikin kaksi vietyään rankkarit 8-7.

Welhot käväisi toisen erän lopulla 4–3-johdossa mutta joutui kolmannessa kuromaan kiinni vieraiden kahden maalin etumatkan. Hattutempun laukonut Jami Manninen ja 2+1 koonnut Peter Kotilainen olivat Happeen tehomiehet, isännistä keräsi kolme pistettä Riku Tuononen saldolla 1+2.

Esa Jokisen ottelukuviin

Tiikerit piinasi EräViikinkejä ja ÅIF Steelersiä

Liigaan yllättäjinä nousseet Tiikerit ja ÅIF aloittivat vahvasti, vaikka Tiikerit taipuikin lopulta kotonaan EräViikingeille 3-7 ja ÅIF vieraissa Steelersille 7-8. Tiikerit tasoitti kolmesti helsinkiläisen naapurinsa johdon, ja eroa syntyi vasta päätösjaksolla, jonka EräViikingit vei kaksi maalia laukoneen Lauri Kapasen ja neljä syöttäneen Jani Kukkolan johdolla 4-0.  Tiikerien historiallisen ensimmäisen liigamaalin laukoi avauserän 1–1-tasoituksellaan Kevin Starck. ÅIF:n vastaavan iski Hämeenlinnassa Oliver Sillanpää, joka laukoi jo neljännellä minuutilla sipoolaiset johtoon, ja ÅIF takoi saman tien avauserässä jo viiden maalin etumatkan. Steelers kiri kuitenkin maali maalilta lähemmäs, ja kolmannessa erässä Teräsmiehet käänsivät 4–6-tilanteen voitokseen.

Hopeajoukkueelle tappio, pronssiryhmälle murskavoitto

Hopeajoukkue TPS aloitti uuden kauden kotitappiolla, kun siirtomarkkinoilla kovia nimiä pestannut Oilers vei pisteet Espooseen maalein 6-4. TPS kykeni nousemaan vielä toisen erän 1–4-tappioasemasta tasoihin, mutta kolme minuuttia ennen loppua Ilari Talvitie laukoi Oilersille viidennen osuman. Justus Kainulainen komisteli sen jälkeen vielä lukemia illan kolmannella maalillaan.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Viime kevään pronssijoukkue SPV viihdytti 912-päistä kotiyleisöään kunnon maalitalkoilla, kun OLS taipui lukemin 14-6. Jukka-Pekka Pelto-Arvo, Riku Hakanen sekä Tommi Hakala pommittivat kolme maalia mieheen ja Pelto-Arvo vielä kruunuksi syöttöpisteen. Jyrki Holopainen merkkautti saldon 1+3. OLS maaleista teki kauden tehomieheksi povailtu Tuukka Kivioja kaksi.

Juha Käenmäen ottelukuviin

Tuomalan loukkaantuminen toi Näätien voittoon sivumakua

Henri Johansson teki maalin ja syötti kaksi, kun Nokian KrP aloitti kautensa varmalla 6–2-voitolla LASB:sta.  Huolenaihetta nokialaisille toi maalivahtihankinta Miro Tuomalan ontuminen loukkaantuneena vaihtoon toisen erän lopulla.

Esa Takalon ottelukuviin

Naiset ottivat varaslähdön Kuopiossa

Kuopion jäähallitapahtuma aloitti samalla naisten liigakauden, kun Welhot ja O2-Jyväskylä kohtasivat päiväpelissä samassa kaukalossa. Kirsi Turunen teki Welhojen naisten kaikkien aikojen ensimmäisen liigamaalin kaventaessaan avauserässä tilanteeksi 1-2. Pisteet lähtivät kuitenkin lopulta Jyväskylään maalein 3-7.

Esa Jokisen ottelukuviin

Naisten avauspäivän toinen ottelu pelattiin tasolohko A:ssa, jossa TPS kukisti viime kevään pudotuspelivastustajansa SSRA:n 4-3. Voittomaalin laukoi maajoukkuehyökkääjä Milla Nordlund kolme ja puoli minuuttia ennen loppusummeria.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Kuva: Esa Jokinen

Jaa artikkeli