Salibandy ei pysähtynyt SalBassa – koronan keskellä kohti uutta kautta

SalBassa on keskitytty koronakriisin keskellä tekemään töitä ensi kauden eteen, ja tilanne näyttää olosuhteisiin nähden peräti hyvältä.

Koronan katkaisema kausi pisti myös SalBan arjen uusiksi, mutta toistaiseksi Raumalla on pystytty valmistautumaan ensi talven peleihin ja harjoituksiin hyvinkin hallitusti.

– Arki on tietysti muuttunut kovasti, tiivistää SalBan urheilutoimenjohtaja Joni Rokosa (pääkuvassa tositoimissa), joka paljastaa siirtyneensä varta vasten kotoa toimistolle puhelinhaastatteluun keskittyäkseen.
– Lopulliset vaikutukset nähdään tietysti sitten myöhemmin, mutta meillä SalBassa toiminta pistettiin jäihin heti kun tieto toimenpiteistä tuli seuraan.

Koronakevään tunnelma Raumalla kuten varmasti kaikilla salibandypaikkakunnilla on tyhjä mutta samalla kuitenkin luottavainen.
– SalBa on totta kai meille hyvin monelle ihmiselle iso juttu, ja nyt on outo tunne, kun ei ollakaan koko ajan Kauppiksella ja muilla harjoituspaikoilla. Kauhea hinku tietysti olisi päästä harjoittelemaan edes pienryhmissä, mutta olemme tehneet linjauksen, että edes siihen ei meidän seurassamme lähdetä ennen kuin lupa tulee.

Tappiota tulee mutta talous on hallinnassa

Koronakriisi iskee lovensa jokaisen seuran talouteen. Niin myös SalBassa, jossa tilanne on kuitenkin hyvin hallinnassa.
– Kesäajan tapahtumat menivät jäihin, ja se tuo tietysti tappiota, mutta suuri osa tapahtumista on kuitenkin sellaisia, jotka pystytään siirtämään kauden ajalle. Rauman kaupungille kuuluu iso kiitos siitä, että salivuoromaksut ja muut velvollisuudet loppuivat siihen kuin kauden toimintakin. Joukkueissa oli tosi hyvä tilanne eli useimmilla oli mahdollisuus lopettaa toimintamaksujen periminen heti, joissain tarvittiin maaliskuulta vielä muutama kymppi.  Seuran talous ei ole raskaalla pohjalla vaan pyörii pääosin toimintamaksuilla, joiden seuraava laskutus on vasta elo-syyskuussa. Niinpä seuralla ei ole ollut kauden loppumisen jälkeen saatavia.

Ensi kauden valmistelut hyvällä mallilla

SalBan seuraihmisten arki on kevään katkettua kesken ollut pitkälti ensi kauteen valmistautumista.
– Erilaiset toimihenkilöoppaat on päivitetty, ja seuran toimintaopashan meillä oli jo ennestäänkin, Joni Rokosa kertoo.
– Nyt työn alla on, että siihen mennessä kun toimintaa päästään jatkamaan, joukkueiden toimihenkilöt on löydetty ja koulutettu, joukkueiden budjetit luotu, aikuisjoukkueet 90-prosenttisesti koottu, salivuorot jaettu joukkueille ja muutenkin päivitetty seuran palvelut alkavaa kautta varten. Miesten edustusjoukkue onkin päästy julkaisemaan jo 90-prosenttisesti.

Joni Rokosa toimii itse päävalmentajana SalBan miesten edustusjoukkueessa, josta löytyy sellaisia kovia nimiä kuin Janne Hyvönen ja ensi kaudeksi Raumalle palaava Niko Kaerla.

Koneisto valmiina käynnistykseen

SalBa haluaa olla valmiina käynnistämään toiminnan välittömästi sitten kun kokoontumiset jälleen sallitaan.
– Suunnitelma on valmiina eli kunhan aika tulee, kutsutaan ensin toimihenkilöt koolle ja käydään ajankohtaiset asiat kattavasti läpi. Toisena tehtävänä on saada mahdollisimman nopeasti kokoon juniorijoukkueiden vanhempainillat ja kolmantena sitten saada kaikille ryhmillemme tiedot, miten ja milloin toiminta jatkuu. Olemme saaneet ilmoittautumisia jo hyvin kerättyä ja harrastajaryhmiä muodostettua, ja porukalla on vahva usko, että kesän jälkeen päästään taas jatkamaan pelaamista. En näe mitään suurta pelkoa, että esimerkiksi harrastajamäärä laskisi, Rokosa vakuuttaa.

SalBan miesten joukkueella oli lisäksi koronaprojektina lähteä heti ensimmäisestä viikosta alkaen tarjoamaan talkooapua raumalaisille ihmisille ja yrityksille.

Valmentajat, joukkueenjohtajat ja muut asiantuntijat pelaajien tukena

Pelikauden lopettaminen ei tietenkään lopettanut salbalaisten liikkumista eikä urheilemista, ja seuran puolelta haasteena on sen ohjaaminen ja seuraaminen myös koronan aikana.
– Vanhemmissa junioreissa ja aikuisjoukkueissa valmentajat ovat tehneet pelaajille harjoitusohjelmat ja pitävät pelaajien kanssa jatkuvaa vuoropuhelua. Nuoremmissa ikäluokissa tätä työtä ovat tehneet valmentajat sekä joukkueenjohtajat, jotka ovat myös tilanneet tueksi ohjelmia liikunnan ammattilaisilta. Oma osuuteni seuran puolelta on ollut olla näissä parhaani mukaan apuna, Joni Rokosa avaa.

Yhteisten kokoontumisten puuttuminen vaikeuttaa myös tiedottamista jäsenistölle. Niinpä SalBan sosiaalisen median kanavat ovat olleet erinomainen apu ihmisten tavoittamisessa.
– Haluamme tiedottaa jäsenistölle ja joukkueille ajankohtaiset asiat ja missä mennään, jottei kukaan jää tyhjän päälle. Samalla haluamme kuitenkin muistaa, että ihmisillä on näinä aikoina muutakin ajateltavaa kuin SalBa, joten emme halua olla koko ajan äänessä.

Rauman SalBa on 1993 perustettu salibandyn erikoisseura. Menossa on siis jo 27. toimintavuosi ja jäsenmäärä kasvanut 550:een.

SalBalla on tällä hetkellä poikien joukkueet A-F-junioreissa sekä salibandykoulutoimintaa perheen pienimmille. Tyttöjoukkueita SalBalla on A-tytöistä E-tyttöihin.  Aikuisjoukkueista miesten kakkosjoukkue pelaa Länsirannikon 3. divisioonaa ja naisten kakkosjoukkue Länsirannikon 4.divisioonaa. M40-joukkue pelaa omanikäistensä sarjaa ja SalBassa toimii myös aikuisille suunnattu harrastesählyryhmä. SalBan lippulaivat ovat ensi kaudella miesten 2. divisioonaa pelaava miesten edustusjoukkue ja naisten 1. divisioonassa pelaava naisten edustusjoukkue.

SalBan sivuille

salba_700.jpg

Teksti: Mika Hilska
Kuvat: Elmeri Elo ja Anssi Koskinen

Jaa artikkeli