Kim Nymanin innostus salibandyyn alkoi 30 vuotta sitten karavaanarialueelta, Salibandyliiton entisen puheenjohtajan kannustamana. Haastavien vuosien aikana salibandy on ollut tärkeä henkireikä ja vuodet silmäsairauden kanssa ovat opettaneet uuden tavan havainnoida kenttää maalivahdin pelipaikalta.
-Salibandy antoi henkireiän jaksamiselle, kun lapsena sairauteni oli ankarimmillaan, muistelee helsinkiläinen Kim Nyman, 39. Kim sairastui lapsena lasten reumaan, josta lisäsairautena toiseen silmään tuli krooninen uveiittitulehdus. Tulehduksen ärhäkkyyden myötä silmä operoitiin, jonka seurauksena näkökyky toisesta silmästä sokeutui lähes kokonaan. Puolisokean silmän linssiteho olisi noin plus tai miinus 14 eli vähän kuin katsoisi paksun pullonpohjan läpi. Sairaus oli todella aktiivinen teini-ikään saakka, kunnes oikeat hoitomuodot löydettiin.
-Jouduin olemaan paljon pois koulusta sairauden takia ja se johti myös koulukiusaamiseen. Salibandy auttoi jaksamaan ja viemään ajatuksia pois arjesta ja sai keskittyä ihan muuhun, edes hetkeksi. Sitä kautta sai myös tutustua muihin samaa lajia harrastaviin.
Kaikki alkoi karavaanarialueen tanssilavalta
Innostus salibandyyn alkoi osittain sattumalta. Lapsena Kim perheineen asuntovaunuili Mäkijärven karavaanarialueella. Vaununaapuriksi sattui Salibandyliiton entinen puheenjohtaja ja lajiaktiivi Pekka Mukkala perheineen, joiden houkuttelemana myös Kim lähti mukaan asuntovaunualueen peleihin. Salibandymailat sai Mukkalan perheeltä lainaan ja pelit pelattiin paikallisen tanssilavan tiloissa.
Myöhemmin Pekka houkutteli Kimin mukaan myös heidän joukkueensa salibandytreeneihin. Maalivahtina pelaava Kim innostui pelipaikasta alun perin koulun liikuntatunneilta. Maalivahdin pelipaikassa kiinnostaa myös se, että on pelin kannalta ratkaisevassa roolissa.
-Näet pelikentän hieman eri tavalla kuin kenttäpelaaja ja pystyt sen mukaan ohjaamaan edessä olevia pelaajia puolustusasemissa. Myös jonkin verran se, että on tavallaan se viimeinen este pallolle ennen maaliin menoa.
Torjuntoja yhden silmän varassa
-Kun muut pelaavat kahdella silmällä, niin oman silmäsairauteni takia pelaan yhden silmän varassa. Eli aika lailla toisessa näkö kuin katselisi paksun pullon pohjan läpi. Silmäsairaus ei ole estäny onneksi harrastamasta lajia.
Aluksi, leikkauksen jälkeen, pelin ja etäisyyksien hahmottaminen oli haastavaa. Erityisesti ns. “sokean puolen” takaa pelaajien löytäminen otti aikansa. Vuosien saatossa aivot ovat kuitenkin oppineet ja pystyvät kalibroimaan tilanteen sekä tunnistamaan jos tällä puolella on pelaajia. Nuorempana haastetta toi myös tulehduksen aktiivisuus sekä säännölliset lääkärikäynnit. Vuosien aikana sairaus ei ole enää ollut yhtä aktiivinen, vaikka välillä itsestään muistuttaakin.
-Ainakin on saanut pienen lisävaikeustason pelaamiseen, sanoo Kim pilke silmäkulmassa.
Lajissa parasta on yhteisöllisyys
Kim aloitti salibandyn pelaamisen FBS-97 riveissä ja on viimeisimpänä pelannut SBS Graniitin riveissä miesten 4. divisioonassa. Takana on lähes 30 vuotta lajin parissa. Mikä on salibandyssa hienointa?
-Yhteisöllisyys. Tasapainottaa työarkea ja auttaa pitämään paikat aktiivisena, sanoo Kim ja haluaa kannustaa myös muita:
-Lähde rohkeasti kokeilemaan asioita mistä olet kiinnostunut. Alku voi olla joskus haastavaa, mutta en minäkään olisi nuorempana arvannut, kuinka paljon ja eri paikoissa tätäkin lajia olisin tähän asti ehtinyt pelata.
Ytimessä on sarja, joka tutustuu salibandya harrastaviin henkilöihin ympäri Suomen. Mitä salibandy antaa arkeen ja millaista on joukkueurheilulajin harrastamisen ytimessä?
Kuvat: Kim Nyman arkistot
Teksti: Vilma Pekkala