Rekry: Nurmon Jymy hakee junioripäällikköä

Nurmon Jymyn salibandyjaosto etsii junioripäällikköä palvelukseen.

Vuonna 1994 perustetun Nurmon Jymyn salibandyjaoston toiminnan tavoitteena on mahdollistaa lajin laadukas harrastaminen mahdollisimman suurelle joukolle kerhoikäisistä aikuisiin.

Miesten edustusjoukkue pelaa F-liigaa, jonne se nousi kevään 2020 päätteeksi. Seuran tavoitteena onkin mahdollistaa omille junioreilleen pelaajapolku aikuisten joukkueisiin asti siten, että omassa seurassa olisi mahdollista jatkaa salibandyn harrastamista mahdollisimman hyvällä tasolla aina aikuisiälle saakka.

Seura haluaa kehittää toimintaansa koko ajan laadukkaammaksi ja haemmekin nyt joukkoomme junioripäällikköä kehittämään seuran juniorityötä pitkäjänteisesti.

Haettavaan tehtävään valittava henkilö vastaa ensisijaisesti seuran juniorityön pitkäjänteisestä kehittämisestä.

Keskeisimpiä tehtäviä ovat:
– Juniorijoukkueiden ja säbäkerhojen toiminnan organisointi ja kehittäminen
– Seuran juniorivalmentajien ja ohjaajien koulutuksen ja kehittämisen organisointi
– Kehittää jymyläistä pelaajapolkua
– Jymyn juniorisalibandyn tekeminen tunnetuksi
– Uusien harrastajien ja toimijoiden mukaan saaminen salibandyn pariin Jymyssä
– Muut mahdolliset projektityöt.

Edellytämme:
– Intohimoa, lajiymmärrystä ja näkemystä junioritoimintamme kehittämiseen
– Oma-aloitteisuutta, hyvää organisointikykyä, joustavuutta, vastuullisuutta
– Vahvoja tiimityöskentelytaitoja, ja kykyä toimia myös itsenäisesti
– Perusosaaminen Word, Exel jne. ohjelmistoihin ja sometaidot
– Halua kehittyä myös itse seuran mukana.

Eduksi katsomme:
– Näytöt urheiluseuran laadukkaasta kehittämisestä
– Salibandyn valmennus- ja kouluttajaosaamisen

Tarjoamme:
– Loistavan mahdollisuuden työnäyttöön ja kehittymiseen seuran mukana
– Seuran ja koko Jymy-perheen tuen

Työ alkaa 1.8.2021 tai sopimuksen mukaan.

Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoiveineen 20.6.2021 mennessä osoitteeseen pj@jymysalibandy.net
Lisätietoja tehtävästä antaa salibandyjaoston puheenjohtaja Juha Marjanen, puh 050 555 8565

Ilmoitus te-palvelujen sivulla täällä.

Kuva: Juha Käenmäki

Jaa artikkeli