Rekry: ÅIF hakee harrastevastaavaa

Sipoolainen ÅIF hakee elokuusta 2021 alkaen harrastevastaavaa kasvavaan urheiluperheeseensä.

Seuran visiona on kasvattaa pelaajamäärää ja siten pystyä tarjoamaan olemassa oleville jäsenille jälleen laadukkaampaa ja laajempaa toimintaa.

Haku-uutinen ÅIF:n sivuilla.

Työsuhde on osa-aikainen (työajalla 20 h/vko) ja sijoittuu päivä-, että ilta-aikoihin sekä viikonlopuille. Harrastevastaavalla on mahdollisuus lisätyötunteihin joukkuevalmennuksen myötä.

Työnkuvaan kuuluu:
– Kerhotoiminnan kehittäminen
– Kerhoryhmien ohjaaminen
– Ohjaajien rekrytoiminen ja lähiesimiehenä toimiminen
– Leirien ja tapahtumien koordinointi
– Tiivistä yhteistyötä muun henkilökunnan kanssa.

Edellytämme ryhmänhallintataitoja, ammattimaisuutta, kaksikielisyyttä (suomi ja ruotsi) ja salibandytaustaa. Toiminta tapahtuu ympäri Sipoota, jonka takia työ edellyttää ajokorttia ja omaa autoa.

Hakijalta odotetaan liikunta-alan koulutusta tai muuta ohjaajakoulutusta, kokemusta ohjaajana/valmentajana toimimisesta, oma-aloitteisuutta sekä halua kehittää itseään sekä seuraa. Haemme positiivista ja innostavaa henkilöä mukaan seuran jo olemassa olevaan kahden henkilön työntekijätiimiin.

Ennen toimen vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

Meiltä saat:
– Organisaation tuen ja opastuksen työhön
– Kannustavan ja positiivisen työilmapiirin
– Mahdollisuuden kehittyä työssä

Tule osaksi jälleen kasvavaa ja kehittyvää seurayhteisöä, joka toimii kuin yksi iso perhe.

Vapaamuotoiset hakemukset otetaan vastaan 23.6. mennessä osoitteeseen, kia.lehmusvuori@adalensif.com

Lisäinfoa toiminnanjohtajalta: Kia Lehmusvuori, 050 322 7999, kia.lehmusvuori@adalensif.com

Jaa artikkeli