Puoli peliä riitti – avauserän maaliryöppy vei Suomen MM-välieriin Ruotsia vastaan

Suomi eteni salibandyn MM-turnauksen neljän parhaan joukkoon kaatamalla perjantain iltaottelussa Saksan 11-2. Suomi kohtaa huomisessa välierässä hallitsevan maailmanmestarin Ruotsin klo 15 Suomen aikaa. Toinen semifinaalipari on Sveitsi–Tšekki.

Suomesta Joonas Pylsyä korvaamaan hälytetty Peter Kotilainen istutettiin Justus Kainulaisen sekä Ville Lastikan rinnalle, ja hän avasikin pistetilinsä heti ottelun toisella minuutilla tarjoilemalla laidasta lyhyen poikkisyötön Kainulaisen avausmaaliin. Saksa onnistui vielä tasoittamaan vastaiskusta, mutta sen perään Suomi alkoi kahmia onnistumisen kokemuksia melkoisella maalisateella. Erän mainoskatkon jälkeen jatkettiin Suomen kulmavapaalyönnillä, jonka Eemeli Salin tähtäsi takatolpalle ja sinne aineellistunut puolustaja Otto Lehkosuo siirsi Suomen taas johtoon. Miko Kailiala iski Konsta Tykkyläisen pikkusiirrosta 3-1, Tykkyläinen Oskari Heikkilän upeasta diagonaalipassista 4-1 ja keskelle sektoria hiipinyt puolustaja Janne Lamminen jo 5-1. Keskialoituksesta ehdittiin pelataan vain kuusi sekuntia, Ville Lastikan matala kuti toi Suomelle jo kuudennen osuman.

Suomi pelaa puolivälierän, välierän ja loppu- tai pronssiottelu kolmena perättäisenä päivänä perjantaista sunnuntaihin, Niinpä illan ottelun ratkaiseminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa oli Suomelle luonnollisesti tärkeää. Selvässä johdossa Suomella oli mahdollisuus keskittyä säästämään energiaa viikonlopun ratkaisuihin, ja pelin puolivälissä Joona Rantala ja Aaro Astala hyppäsivät kaukaloon Ville Lastikan ja Peter Kotilaisen paikoille. Sitä ennen oli nähty Sami Johanssonin, Oskari Heikkilän ja Peter Kotilaisen Suomelle upeilla laukauksilla laukomat maalit sekä myös Saksan Michel Wöcken ennalta tunnetulla ilmaveivillään verkkoon virkkaama rangaistuslaukaus. Ottelun toinen puolikas pelattiinkin ilman alun veroista maalinälkää, ja Suomi tyytyi enimmäkseen siirtelemään palloa kontrolloidusti. Lukema komistuivat vielä viime minuuteilla, kun Sami Johansson päätti noin 53 perättäisen syötön pallonhallinnan laukaukseen etukulmaan ja Justus Kainulainen viimeisteli Aaro Astalan esityöstä.

IFF:n ottelukuviin

Salibandya, Zürich, Sveitsi

Miesten MM—turnaus, puolivälierä

Suomi–Saksa 11-2 (6-1, 3-1, 2-0)

1. erä: 1.47 Justus Kainulainen (Peter Kotilainen) 1-0, 8.40 Tino von Pritzbuer (Janos Broker) 1-1, 10.35 Otto Lehkosuo (Eemeli Salin) 2-1, 11.58 Miko Kailiala (Konsta Tykkyläinen) 3-1, 14.26 Tykkyläinen (Oskari Heikkilä) 4-1, 17.54 Janne Lamminen (Sami Johansson) 5-1, 18.00 Ville Lastikka (Kainulainen) 6-1,
2. erä: 23.16 Johansson (Lehkosuo) 7-1, 23.24 Michel Wöcke 7-2 rl, 24.14 Heikkilä (Eetu Sikkinen) 8-2, 30.20 Kotilainen (Lastikka) 9-2.
3. erä: 55.57 Johansson (Salo) 10-2, 56.43 Kainulainen (Aaro Astala) 11-2.

Torjunnat:
Oskari Fälden Suomi 4+7+1=12,
Jan Lemke Saksa 2+7+5=14.

Jäähyt: Suomi 2 min, Saksa 0 min.

Erotuomarit: Thomas Andersson ja Rickard Wissman, Ruotsi.

Yleisöä: 2 137.

Suomen parhaana palkittiin Eemeli Akola.

Kuvat: IFF / Markus Aeschimann

Jaa artikkeli