Prahan MM-kisat enää vuoden päässä - markkinointikampanja vauhdissa

Salibandyn miesten maailmanmestaruus 2018 ratkotaan kultaisessa kaupungissa Prahassa, jossa Suomi 2008 voitti ensimmäisen kultansa Tero Tiitun jatkoaikamaalilla.

Joulukuussa 2018 on Prahan jälleen aika toivottaa maailman parhaat pelaajat ja joukkueet salibandyn MM-turnaukseen. Kun kisoihin on vuosi, järjestäjät ovat aloittaneet kansainvälisen kampanjan tuodakseen kisat ja niiden visuaalisen ilmeen koko maailman tietoisuuteen.

MM2018-turnauksen visuaalinen ilme perustuu tarinoihin, jotka salibandy huippuhetkinään on itse kirjoittanut. Siinä pallon liikkeen seuraaminen vie meidät takaisin MM- ja koko salibandyhistorian unohtumattomimpiin hetkiin.

”Salibandyn historia ei ehkä ole vielä urheilumaailman pisin, mutta siihen mahtuu jo monta mitalit ratkaissutta hetkeä, jotka kansainvälinen salibandyperhe tunnistaa ja muistaa ikuisesti”, MM2018-turnauksen markkinoinnin ja viestinnän päällikkö Tomas Janca kertoo.

Kansainvälisen yleisön innostamiseksi MM2018-järjestäjät ovat nostaneet kisojen ilmeessä esiin kärkimaiden unohtumattomimpia hetkiä ja niihin liittyviä pelaajia. Kaiken lisäksi ne on esitetty kyseisten maiden värein.

Vähitellen jo liikkeelle polkaistu kisakampanja kulkee nimellä ”Fast track to glory”, ja siinä esiintyvät isäntämaan tähti Matej Jendrisak, meidän oma Tero Tiitumme, Ruotsin Henrik Stenberg ja Sveitsin Simon Stucki. Jokainen heistä on tehnyt unohtumattoman maalin, joka ei vain tuonut joukkueelle suurta voittoa vaan lisäksi faneille kunniaa ja onnellisuutta.

”Toivon, että Prahan MM-kisat 2018 jatkavat siitä, mihin 2008 jäimme”, Tshekin salibandyliiton puheenjohtaja Filip Suman sanoo.
”Kymmenen vuotta sitten rakensimme fantastisen tapahtuman, jonka muisto on kantanut tähän päivään sakka. Se oli sähköistävä kokemus, joka muutti monen ihmisen elämää ja näytti, mihin salibandylla upeimmillaan on mahdollisuuksia. uskon vakaasti, että MM2018 tuottaa lisää samanlaisia unohtumattomia hetkiä, jotka muistamme edelliskerrasta täällä.”

MM2018-kampanja näkyy niin sähköisissä kuin painetuissakin viestimissä niin Tshekissä, Ruotsissa, Suomessa ja Sveitsissä kuin kaikkialla muuallakin salibandymaailmassa.

Teksti ja kuva: MM2018

Jaa artikkeli