Poikien U17-maajoukkue tositoimiin – kahdella joukkueella Eerikkilän kansainväliseen turnaukseen

Floorball Future Stars 22.-24.4. Eerikkilässä tuo Suomen U17-maajoukkueelle kauan kaivatut maaottelut, kun vastaan juoksee Sveitsi U17- ja Saksa U19-ryhmällään. Suomen valmennus on nimennyt tapahtumaan 32 kenttäpelaajaa ja neljä maalivahtia, joista tehdään kaksi joukkuetta (Team Kohonen ja Team Tiitu).

– Kun Tšekin tulo peruuntui, niin todettiin, josko kaksi joukkuetta meiltä palvelisi paremmin tapahtumaa, päävalmentaja Janne Krankka avaa harvemmin nähtyä käytäntöä.

Edellinen U17-maajoukkueleiri oli viime vuoden marraskuussa. Silloin oli koolla neljä joukkueellista eli lähemmäs 70 pelaajaa.

– Purettuamme marraskuun-leirin annin, teimme jo esivalintaa kevään turnausta silmällä pitäen ajatuksena, että saamme rajatumman ryhmän, jota on seurattu tiiviimmin. Kauden sarjapeleillä on ollut oma painoarvo ja tarkkailu on tiivistynyt pudotuspelien alettua. Myös seuravalmentajilta on tullut viestiä pelaajien kuntokäyristä. Kyllä tässä tunteja on sisässä, kun videoita on tutkittu, hän naurahtaa.

Tässä kohdin valmennus haluaa julkistaa laajan 36 pelaajan listan. Miten pelaajat jaetaan kahteen joukkueeseen, tapahtuu lähempänä turnausta. Sen Krankka on kuitenkin valmis kertomaan, että joukkueista pyritään tekemään niin tasavahvat kuin mahdollista.

– Pallottelimme myös ajatuksella ns. ykkösjoukkueesta ja haastajajoukkueesta, mutta tasavahvoilla joukkueilla mennään. Ne kootaan siten, että kummallakin on kyky pelata sellaista peliä mitä toivotaan ja realistinen mahdollisuus onnistua kentällä. Näin saadaan laadukkaat prosessit molemmille ja sitä myötä heittäytymistä kansainväliseen pelaamiseen.

Kuten U17-tytöille, myös pojille Eerikkilän-turnaus on vuoden päätapahtuma.

– Saksan U19 on todennäköisesti tiiviisti puolustava ja vastahyökkäyksiin panostava joukkue. Aika fyysinen joukkue tulee vastaan. Sveitsi on tavannut lyödä perinteisen ”mökin” meitä vastaan ja luottanut myös vastaiskuihin, mutta on mielenkiintoista nähdä, ovatko pystyneet kehittämään hyökkäyspelaamistaan.

– Oletusarvo voisi olla, että Suomen joukkueet ovat hitusen enemmän pallolla ja yritämme ratkoa sitä kautta, mutta mehukas asetelma, kun vastustajia ei ole skoutattu niin tarkkaan. Olisihan se hienoa, jos sunnuntain viimeisessä pelissä Team Kohonen ja Team Tiitu ratkoisivat turnausvoiton. Siksi aikaa valmennustiiminkin kaveruus unohtuu, Krankka maiskuttelee.

Koska U17-maajoukkue on kehitysjoukkue, niin mitä asioita haluaisit eritoten nähdä nuorilta talenteilta?

– Ehkä se suurin juttu on mentaliteetti, millä pelaajat tulevat. Halu oppia, halu haastaa itseään ja miksei muita pelaajia ja valmentajiakin. Olla avoin ottaa vastaan uusia asioita. Kentällä tulee eteen hankaliakin tilanteita.

– Yleensä kun vauhti kasvaa, niin silloin alkaa pelimiehetkin erottumaan. Mentaalisen valmiuden kautta uskon, että pystymme tukemaan toinen toisiamme. Fyysisyyteen pojat pystyvät ja taitoelementtejäkin löytyy. Lyödään oma taito ja olemus kentälle kuitenkin mukautuen siihen, että joukkue- ja viisikkopeli ovat ratkaisevassa asemassa kansainvälisissä peleissä. Se voi olla tuskallistakin, mutta siinä mitataan asioiden omaksumiskykyä ja avoimuutta, Krankka näkee.

Suomen U17-maajoukkue

PU17-maajoukkue
Team Kohonen
Maalivahditseurakasvattajaseura
Kärki Jesperi2006LeBa/JosbaLeBa-96
Rauhanen Veikko2006TPSTPS
Kenttäpelaajat
Carlsson Martin2006EräViikingit/TorLoviisan Tor
Halmela Teemu2006Nokian KrPYlöjärven Pallo
Havana Ville2006OLSHaukiputaan Heitto
Hiltunen Joni2006LeBa/JosbaLeBa-96
Huovinen Aaro2006WelhotVarkauden Tarmo
Jaaranen Dani2006IlvesIlves
Kajaala Joona2006SPVNurmon Jymy
Markkanen Jami2006HappeeO2-Jyväskylä
Miettinen Valtteri2006LeBa/JosbaJosba
Moisala Julius2006ClassicClassic
Myllymaa Luca2006IlvesIlves
Nyström Rasmus2006ClassicClassic
Tiittala Leo2006EräViikingitTapanilan Erä, EräViikingit
Tikkanen Elia2006HappeeHappee
Virta Saku2006IlvesPirkat
PU17-maajoukkue
Team Tiitu
Maalivahditseurakasvattajaseura
Hakokorpi Pietu2006OilersVihdin Salisudet
Ohvo Jonni2006IndiansMäNMKY
Kenttäpelaajat
Ebeling Max2006OLSMerikoski SBT
Engman Viljami2006ClassicFoSu
Hannula Eino2006ClassicClassic
Hellén Jace2006Wirmo/KeiKySBS Masku
Herpola Roope2006SB VantaaSB Vantaa
Korhonen Elias2006LeBa/JosbaLeBa-96
Leppäniemi Samuli2006ClassicClassic
Maronen Markus2006IndiansKirkkonummi Rangers
Niemelä Marius2006O2-JyväskyläFBC Dux
Peltola Joona2006ClassicClassic
Rajala Julius2006Wirmo/KeiKyKeiKy
Salmela Matias2006EräViikingitTikkurilan Tiikerit
Sillgren Sampo2006IlvesIlves
Tuohino Aapo2006SB VantaaMalminkartanon Weivarit
Värri Tomas2006EräViikingitEsport Oilers
Krankka Jannepäävalmentaja
Huovinen Jussivalmentaja
Manner Villevalmentaja
Niskanen Henrivalmentaja
Jokinen Villemv-valmentaja
Eskola Marikafysioterapeutti
Sundström Jonifysioterapeutti
Palonen Tommijoukkueenjohtaja

Floorball Future Stars 22.-24.4.2022
Eerikkilän urheiluopisto
Naiset: Suomi U17, Sveitsi U17, Saksa U19
Miehet: Suomi U17 (K), Suomi U17 (T), Sveitsi U17, Saksa U19

Ohjelma

Pe 22.4.
10.00 FIN WU17 – SUI WU17
12.00 FIN MU17 (T) – GER MU19
15.00 GER WU19 – SUI WU17
17.45 GER MU19 – SUI MU17
20.15 FIN WU17 – GER WU19

La 23.4.
12.00 SUI WU17 – GER WU19
14.00 FIN MU17 (K) – GER MU19
16.30 GER WU19 – FIN WU17
18.30 SUI MU17 – FIN MU17 (T)

Su 24.4.
8.30 SUI WU17 – FIN WU17
10.00 FIN MU17 (K) – SUI MU17
14.00 FIN MU17 (T) – FIN MU17 (K)

Jaa artikkeli