Pohjola Sairaala on MM-kisojen virallinen sairaala – ” Meidän sairaalassamme pelipaitojen värillä ei ole väliä”

Joulukuussa pelattavien MM-kotikisojen virallisena sairaalana toimii Pohjola Sairaala. Helsingin Pikku-Huopalahdessa sijaitsevan sairaalan sijainti on MM-kisojen urheilijoita ajatellen optimaalinen ja helposti saavutettavissa.

– Meiltä on viiden minuutin matka Hartwall Areenalle ja seitsemän minuutin matka Helsingin Jäähallille. Eli jo kymmenessä minuutissa loukkaantunut pelaaja on meidän päivystyksessä hoitajiemme ja lääkäreidemme osaavissa käsissä kuvailee Pohjola Sairaalan urheilupäällikkö Tero Sinisalo.

Pohjola Sairaala hoitaa kaikki kisojen aikana mahdollisesti sattuvat kuvantamista tai ortopedistä hoitoa vaativat loukkaantumiset.

– Meidän sairaalassamme pelipaidan värillä ei ole väliä, vaan jokainen asiakas saa tarvitsemansa palvelun riippumatta siitä, mistä maasta hän tulee.

Urheilijoiden hoitoon erikoistunut sairaala

Pohjola Sairaala tunnetaan erityisesti tuki- ja liikuntaelinten hoitoa ja kuntoutusta vaativista palveluista. Sairaalan viidessä toimipisteessä ympäri Suomea palvelee reilu kaksisataa ortopediaan erikoistunutta asiantuntijaa.

Pohjola Sairaalan huippuosaajat ovat erikoistuneita urheilijoiden ja aktiiviliikkujien vammojen ja vaivojen hoitoon. Monet urheilulääkäreistä toimivat olympiajoukkueiden ja -urheilijoiden omalääkäreinä sekä eri urheilulajien maajoukkueiden ja seurojen lääkäreinä. Tämän myötä heille on rakentunut vankka kokemus erilaisista urheilijoiden vammojen ja vaivojen hoidosta.

Yksi Pohjola Sairaalan asiantuntijoista on ortopedi, ylilääkäri Olli Savola. Hänen vastaanotollaan piipahtivat myös kisaisännät Kaj Kunnas ja Gabriel Airaksinen pihapeleissä sattuneen vamman vuoksi.

– Salibandyssa alaraajojen vammat edustavat noin 40% kaikista vammoista. Yleisimpiä vammoja salibandyssa ovat polvivammat, joita meillä hoidetaan, kertoo Savola.

– Nopea hoitoon pääsy on palvelumme ydintä. Vamman tai vaivan sattuessa voit saapua suoraan päivystykseemme ilman ajanvarausta. Voit myös varata ajan verkkoajanvarauksemme kautta, soittamalla asiakaspalveluumme tai Pohjola Sairaala- applikaatiota käyttäen. Pohjola Terveysmestari- palvelusta Pohjola Vakuutuksen asiakas saa hoidontarpeen arvioinnin, kotihoito-ohjeet ja ohjauksen mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin, kiteyttää Sinisalo.

 

Jaa artikkeli