Pirkkalan Pirkat hakee valmennuspäällikköä

Pirkkalan Pirkat salibandy hakee koko- tai osa-aikaista salibandyosaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen toiminnanjohtajan aisapariksi edellisen valmennuspäällikön siirtyessä toisaalle.

Tehtäviin kuuluu valmennuslinjauksen jalkauttamisen ja kehittämisen lisäksi valmentamista ja joukkueiden toiminnan tukemista. Valmennuspäällikkö hoitaa myös seuratoimintaan liittyviä hallinnollisia tehtäviä sekä harrastetoiminnan ja tapahtumien organisointia.

Tehtävään valittavalta henkilöltä odotamme soveltuvaa liikunta-alan koulutusta, kokemusta valmentamisesta sekä vahva salibandytoiminnan tuntemuksen ja lajiosaamisen. Haemme tehtävään johtamis- ja organisointikykyistä, vuorovaikutustaitoista ja hyvin ihmisten kanssa toimeentulevaa henkilöä, joka omaa hyvät suulliset ja kirjalliset esitystaidot.

Hakijalla on oltava valmius tehdä töitä iltaisin ja viikonloppuisin.

Tarjoamme innostavan ilmapiirin sekä johtokunnan ja salibandyjaoston tuen.
Henkilöllä on mahdollisuus vaikuttaa itse työn sisältöön ja toimenkuvaan sekä kouluttautumiseen työn ohessa.

Työn aloitus 1.5. tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa iltaisin:

salibandyjaoston puheenjohtaja Mika Salminen
mika.salminen@pirkkalanpirkat.fi
puhelin 040 730 9667

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV palkkatoivomuksineen 18.4.2021 mennessä: pirkat@pirkkalanpirkat.fi

Pirkkain sivuille ja TE-keskuksen ilmoitukseen

Pirkkalan Pirkat on monilajinen urheiluseura, joka on perustettu 1935. Seurassa on yli tuhat jäsentä ja salibandy on suurin lajimme. Joukkueita ja ryhmiä on tällä hetkellä yli 30 lasten ja aikuisten harrasteryhmistä aina F-liigaan saakka niin tytöille kuin pojille. Salibandy on vahvassa nosteessa Pirkkalassa, ja valtakunnallisiin sarjoihin osallistuu tällä hetkellä useita joukkueita.

Kuva: Esa Takalo

Jaa artikkeli