Pallo pyörii -varainkeruukampanja on loppusuoralla – tule tukemaan lasten ja nuorten liikkumista

Lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseksi viritetty Pallo pyörii -varainkeruukampanja on loppusuoralla, ja mukaan ehtii vielä. Kampanja jatkuu tammikuun loppuun saakka.

– Viimeistään nyt toivoisi ihmisiltä hyväntahtoisuutta, jotta voimme varmistaa salibandyseurojen arvokkaan työn lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi, Salibandyliiton yhteiskuntasuhdejohtaja Jari Kinnunen vetoaa.
– Korona ja sen mukanaan tuomat liikunnan rajoittamistoimet ovat purreet sisäliikunta- ja joukkuelajeihin kaikkein ankarimmin. Pahimmillaan meillä on käsissämme yhteiskunnallinen liikkumattomuuspommi. Uhkana on menettää kokonainen sukupolvi, joka joutuu kärsimään liikunnan rajoittamistoimien negatiivisista vaikutuksista vielä pitkään. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että urheiluseurojen toiminta pystyttäisiin varmistamaan siten, että seuroissa olisi tulevaisuudessakin resursseja ja voimavaroja houkutella kyydistä pudonneet kymmenet tuhannet lapset ja nuoret takaisin liikunnan pariin. Pienistäkin puroista syntyy vuolas virta, ja lahjoittaminen onnistuu pienemmälläkin summalla vaivattomasti ja turvallisesti lahjoitussivuston kautta.

Lahjoittaminen on tehty todella helpoksi ja mukaan pääsee jo pienellä summalla. Alla oleva linkki vie suoraan lahjoitussivulle, jossa voi halutessaan kohdentaa varojaan myös yksilöidymmin haluamaansa kohteeseen tai seuraan. Kampanjan järjestäjä Salibandyn Tuki -Säätiö pitää huolen siitä, että varat ohjataan oikeisiin kohteisiin.

– Lahjoittamalla olette mukana tukemassa tärkeää asiaa. Näytetään yhdessä voimamme ja kannustetaan uusia jäseniä lajin ja junioritoiminnan pariin. Pidetään huolta siitä, että salibandyn seuratoiminta kukoistaa ja pallo pyörii vilkkaasti eri puolilla Suomea myös tulevina vuosina, Kinnunen painottaa.

Linkki lahjoitusportaaliin: www.pallopyörii.fi

Lisätietoja:

Jari Kinnunen
Yhteiskuntasuhdejohtaja/vt. toiminnanjohtaja 1.9.-13.10.2024
Sidosryhmä-, yhteiskunta- ja järjestösuhteet. Taloushallinto ja -raportointi, edunvalvonta ja suhdetoiminta, Respect-toiminta. Toimii vt. toiminnanjohtajana 1.9.-13.10.2024.

Jaa artikkeli