Päävalmentajalta kiitokset: U17-tyttömaajoukkueella onnistunut leiri Eerikkilässä

U17-tyttöjen maajoukkueen päävalmentaja Lasse Korhonen vetää kirjoituksessaan yhteen eilen Eerikkilässä päättyneen leirin tapahtumat ja kiittää pelaajia laadukkaasta toiminnasta. 

Suomen U17-tyttömaajoukkueen kolmepäiväinen maajoukkueleiri Eerikkilässä sisälsi paljon erilaista ohjelmaa ja toimintaa. Maajoukkueleirin aikana harjoiteltiin maajoukkueen pelitapaan liittyviä osa-alueita lajiharjoituksissa ja kahdessa leiripelissä. Harjoitusten ja pelien lisäksi tärkeä osa maajoukkueleiriä olivat urheilijan elämään liittyvien asioiden pohtiminen sekä ryhmäytyminen ja yhdessäolo.

Ensimmäinen leiripeli Sinisten ja Valkoisten välillä oli alusta loppuun saakka tasainen ja 3-3- tilanteessa jatkoajankin jälkeen ollut ottelu ratkesi Sinisten voittoon vasta rangaistuslaukauskilpailussa, jossa Sinisten Juuli Aspbäck teki voittomaalin. Leirin toisessa ottelussa molemmat joukkueet hallitsivat vuorollaan ottelun tapahtumia, mutta lopulta Sinisten joukkue oli tehokkaampi omissa maalintekopaikoissaan ja voitti 5-8. Vaikka Siniset voittivat molemmat ottelut, niin molempien joukkueiden pelaamisessa oli paljon hyviä ja onnistuneita asioita leirin pelillisten teemojen osalta.

Päävalmentajan silmää ilahdutti erityisesti pelaajien asenne puolustuspelaamisessa. Molempien joukkueiden kenttäpelaajat peittivät maalivahtien lisäksi todella paljon laukauksia, ja fyysisessä pelissä oli jo melko hyvä määrä kamppailuvoimaa ja -asennetta. Pallollisessa pelaamisessa parasta oli pallon liikuttaminen nopeilla syötöillä, joiden ansiosta joukkueet pystyivät luomaan erinomaisia maalintekopaikkoja hyville maalintekosektoreille. Kaikki neljä maalivahtia onnistuivat vaikeuttamaan kenttäpelaajien maalintekoa erinomaisilla otteillaan. Myös kenttäpelaajat vastasivat valmennuksen odotuksiin siltä osin hyvin, ettei kukaan pelaaja piilotellut omia vahvuuksiaan, vaan toivat niitä rohkeasti esille.

Seuraaviin tapahtumiin jäi kehitettävää erityisesti puolustuspelaamisen viisikkotason yhteistyössä ja sitä lähdetään kehittämään seuraavassa tapahtumassa tammikuun T18-MAAJOUKKUETIE-leirillä. MAAJOUKKUETIE-leirille valitaan 07-ikäluokasta hieman enemmän pelaajia kuin maajoukkueleirille, joten siellä saavat myös uudet pelaajat näytönpaikan tulevia maajoukkuetapahtumia ajatellen. U17-maajoukkueen kauden huipennus on 25.-28.4.2024 pelattava Floorball Future Stars -turnaus, jossa tapahtumaan valittavat pelaajat saavat pelata ensimmäiset kansainväliset maaottelunsa Sveitsin U17- ja Saksan U19-maajoukkueita vastaan.

Pelillisten teemojen ulkopuolelta leirillä nousi esille pelaajien kiireinen arki, kun uudenlaiseen kouluarkeen totuttelu on vaatinut harjoittelua ja lisäksi pelaajilla on ollut pelejä sekä treenejä todella paljon, eikä palautumiselle ja levolle ole ollut aina riittävästi aikaa. Tämä on ollut yleinen huoli ja murhe U17-maajoukkueikäluokkien pelaajille aiempinakin vuosina, ja tähän asiaan on tärkeää löytää sopiva tasapaino jokaisen pelaajan arjessa.

Kokonaisuutena tämän ikäluokan ensimmäinen maajoukkueleiri oli erittäin tiivis paketti ja leiriltä lähti pois hyvin väsyneitä, mutta hymyileviä pelaajia paljon uusia kokemuksia ja oppeja rikkaampana. Pelaajat osoittivat leirillä, että 07-ikäluokassa on paljon erilaisilla vahvuuksilla operoivia laadukkaita pelaajia, joten näkymät Italiassa pelattaviin MM-kisoihin 2026 ovat jo tässä vaiheessa hyvin toiveikkaat. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia tapahtumia.

Lasse Korhonen
N17-maajoukkueen päävalmentaja (2022-2025)

Torstain ottelu: Siniset – Valkoiset 4-3 rl. (1-0, 0-1, 2-2)

12:01 Kiira-Karoliina Vahlman (Aino Kuokkanen) 1-0

27:54 Louisa Sandell (Linnea Leppänen) 1-1

30:23 Nea Hahtala (Sofianna Tuominen) 2-1
32:05 Kuokkanen (Janella Järvinen) 2-2
39:05 Tuominen (Aino-Maisa Järvenpää) 3-2
39:45 Anette Tarvainen (Sara Laaksonen) 3-3

Voittomaali rangaistuslaukauskisassa: Juuli Aspbäck

Maalivahtien torjunnat:
Vilhelmina Niemelä (Siniset) 7+6+7+2=22
Tiia Liuski (Valkoiset) 4+2+5+0=11

Perjantain ottelu: Valkoiset – Siniset 5-8 (2-1, 1-5, 2-2)

2.29 Venla Siirilä (Kiira-Karoliina Vahlman) 1-0
7.28 Aino Kuokkanen (Vahlman) 2-0 YV
13.47 Aada Tervo (Louisa Sandell) 2-1

16.53 Emma Räisänen (Pinja Koivumäki) 2-2
19.25 Vilja Kuutniemi (Juuli Aspbäck) 2-3
21.55 Natalie Sandström (Räisänen) 2-4
24.18 Sandström (Sofianna Tuominen) 2-5
26.48 Iina Laakso (Zara Gauffin-Kauste) 3-5
28.28 Tervo (Sandell) 3-6

30.14 Siirilä (Kiira Purontaka) 4-6
35.33 Räisänen (Sandström) 4-7
39.52 Aada Honkuri (Siirilä) 5-7
43.55 Sandell (Tuominen) 5-8 TM

Maalivahtien torjunnat:
Anna-Sofia Marttiin (Valkoiset) 2+6+3=11 torjuntaa
Emmi Hokkinen (Siniset) 7+4+9=20 torjuntaa

Jäähyt:
Emma Räisänen 2 min.

Ottelutallenteet ovat katsottavissa SalibandyTV:ssä: Torstain ottelu ja perjantain ottelu

Jaa artikkeli