Päävalmentaja U17-leiristä – ”valitut osoittivat olevansa oikeassa paikassa”

Alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue urakoi 2006 syntyneiden voimin Eerikkilässä viime viikon perjantaista sunnuntaihin. Koolla oli neljä maalivahtia ja 25 kenttäpelaajaa.

– Leiri oli rakenteeltaan hyvin tiivis ja tehtiin tosi paljon asioita, mutta tapahtuma oli erittäin onnistunut jokaisella osa-alueella. Treenejä oli neljä ja kaksi leiripeliä vielä päälle. Vaikka oli kuusi fyysistä ja intensiivistä suoritusta kolmeen päivään, niin yllättävän vähän se näkyi viimeisessä leiripelissä, pävalmentaja Lasse Korhonen tiivistää leirin annin.

Leirin teemoja olivat puolustuspelaaminen, pallollinen pelaaminen ja pelirohkeus. Valmennus oli tyytyväinen näkemäänsä.

– Etenkin toisessa pelissä kumpikin joukkue joutui näkemään paljon vaivaa maalintekopaikkojen eteen.
Ja vaikka puolustuksellinen vaste oli kova, niin maalipaikkoja syntyi mukavasti. Täytyy myös kehua maalivahteja. Todella kovat neljä maalivahtia oli tällä leirillä, päävalmentaja kiittelee.

– Kehitystä tapahtui tavoitteiden mukaisesti ja pelaajista tuli uusia puolia esiin. Tästä saimme näkemystä tulevia valintoja varten, ja hienoa oli, että säästyttiin isommilta loukkaantumisilta.

Joukkueet muodostettiin perjantaina. Kumpainenkin merkkautti yhden voiton. Ensimmäisessä valkoinen oli vahvempi 6–2, mutta sunnuntaina juhli sininen luvuin 4–2.

– Ilahduttavaa oli, että lähes puolet kenttäpelaajista onnistui maalinteossa. Se kertoo, että ikäluokan taso on laaja. Kaikki valitut osoittivat olevansa oikeassa paikassa. Asenne ja toiminta oli maajoukkueen arvoista niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

Myös pelaajakohtaisille keskusteluille löytyi aikaa.
– Niissä saatiin tietoa pelaajien arjesta ja haasteitahan siellä on. Niihin tarjotaan tukea, jotta opiskelun ja urheilun kuorma ei muodostuisi liian suureksi.

Seuraava tapahtuma 2005–2006 syntyneille on maajoukkuetieleiri tammikuussa.
– Nollaviitosista U19-valmennus kokoaa kaksi joukkuetta ja U17-valmennus kaksi joukkuetta nollakuutosista. Tarkka määrä ei vielä ole tiedossa, mutta reilu 30 kenttäpelaajaa ja neljä maalivahtia 2006 syntyneistä saa kutsun eli hiukan enemmän kuin mitä oli nyt leirillä.

Pelaajatarkkailu jatkuu siis intensiivisenä, kun valintoja tehdään maajoukkuetieleirille ja etenkin U17-maajoukkueen kauden huipentuessa huhtikuussa Floorball Future Stars -turnauksessa viime vuoden tapaan.

– Paljon on pelaajia ollut tarkkailussa tähänkin asti ja se jatkuu syksyn ja talven peleissä. Tammikuun leirillä on iso arvo Floorball Future Stars -tapahtuman osalta, mutta loppukevään pelit ohjaavat sitten viimeisiä valintoja, kun ryhmää pitää tiivistää 20 kenttäpelaajaan ja maalivahtien määrääkin ikävä kyllä karsia, Korhonen valottaa.

– Laatu on kova ja pelaajille olemme painottaneet, että keskittyvät laadukkaaseen harjoitteluun jatkossakin ja tekevät näin valinnoista valmennukselle mahdollisimman hankalan.

U17-leiriottelut
La 29.10. Sininen – Valkoinen 2–6
1-0 Inka Niemi, 1-1 Ilona Mäkelä (Sofia Rontti), 1-2 Iida Mäkinen, 1-3 Iida Eloranta (Saana Luostarinen), 2-3 Alma Manninen (Maaru Raatikainen), 2-4 Aino Eloluoto (av), 2-5 Minttu Kotamäki (Veera Märkälä), 2-6 Iida Eloranta (Minttu Kotamäki).

Maalivahtien torjunnat:
Sininen: Sara Vantos 4/6 torjuntaa, Emilia Väänänen 7/11 torjuntaa
Valkoinen: Jenna Makkonen 9/10 torjuntaa, Wilma Holm 7/8 torjuntaa

Su 30.10. Valkoinen – Sininen 2–4
0-1 Emma Palken (Silja Collin), 1-1 Veera Märkälä (Ilona Mäkelä), 1-2 Anniina Kuokkanen (Tuuli Viuhko), 1-3 Silja Collin (Emma Palken), 2-3 Sofia Rontti (Iida Eloranta), 2-4 Silja Collin (Iida Sinkko) (yv).

Maalivahtien torjunnat:
Sininen: Sara Vantos 9/11 torjuntaa
Valkoinen: Jenna Makkonen 5/8 torjuntaa, Wilma Holm 6/7 torjuntaa

Leiriryhmä täällä.

Juhani Järvenpään kuvia leiriltä

Jaa artikkeli