Pääsarjojen kurinpitomenettelyn linjaukset on päivitetty

Pääsarjojen kurinpitomenettelyn linjoja on täksi kaudeksi täsmennetty. Tärkeimmät muutokset ovat, että pelirangaistuksen arvoisesta pääosumasta ei ole enää pakko määrätä vähintään kahden ottelun pelikieltoa ja että pelirangaistuksesta ei pääsarjoissa seuraa automaattista seuraavan ottelun pelikieltoa.

Pelisäännöistä poiketen johtaa pelirangaistus pääsarjoissa pelikieltoon vain kyseisen ottelun loppuajaksi. Muut kuin tekniset pelirangaistukset etenevät aina kurinpitokäsittelyyn, ja kun tilanteesta on videotallenne, se etenee ensin videotuomarin arvioitavaksi. Mahdolliset lisärangaistukset määrää sitten kurinpitodelegaatio.

Joukkueiden käytössä videotutkintapyyntö ja ilmoitus rikkomuksesta

Joukkueilla on edelleen mahdollisuus saattaa jokin tilanne kurinpitokäsittelyyn tekemällä määräajassa videotutkintapyyntö tai ilmoitus rikkomuksesta. Myös pääsarjapäällikkö voi saattaa jonkin tilanteen kurinpitoelimen arvioitavaksi F-liigassa yhdessä toimitusjohtajan ja muissa sarjoissa yhdessä liiton toiminnanjohtajan kanssa.

Erotuomareille koulutetut linjaukset täsmentävät sääntöjä

Kurinpitopäätökset tehdään noudattaen ensisijaisesti pääsarjojen sarjamääräyksiä ja toissijaisesti salibandyn kilpailusääntöjä. Tyypillisesti on sovellettavana pääsarjojen sarjamääräysten 53 §:n 3) kohta:

Sarjajärjestäjä tai sen asettama kurinpitoelin voi määrätä rangaistuksen sille, joka:

3) kilpailun kestäessä, siihen liittyvässä harjoitustoiminnassa tai varsinaisen ottelutapahtuman
ulkopuolella tai kilpailusta tehtyjen päätösten takia tai muutoin liiton tai sen jäsenen järjestämässä toiminnassa käyttäytyy vaarallisesti, takia tai muutoin käyttäytyy väkivaltaisesti, epäasiallisesti, epäurheilijamaisesti, rasistisesti tai lainvastaisesti tai syyllistyy seksuaaliseen häirintään tai sukupuolista suuntautuneisuutta koskevaan loukkaamiseen.

Sääntöjä täsmentävinä tulkintoina on kurinpidossa mahdollista nojautua Salibandyliiton erotuomarivaliokunnan erotuomarien koulutusmateriaaliksi työstämiin linjauksiin, joita on havainnollistettu videoesimerkein.

Niitä ovat edelleen voimassa olevat Fyysisen pelin linjaukset pääsarjoissa kaudella 2022-2023 (linkki), Maalivahtiin kohdistuvien kontaktien linjaukset pääsarjoissa kaudella 2022-2023 (linkki) sekä uusimpana Pääsarjaerotuomareille kooste fyysisen pelin linjauksista kaudella 2023-24 (linkki).

Jo viime vuoden Yhteinen pelikäsitys -palavereissa keskusteltiin jälleen paljon pään seudulle osuvista fyysisistä kontakteista. Näiden pohjalta todettiin, että kentällä esiintyy edelleen tilanteita, joissa pään seudulle osuva fyysinen kontakti on seurausta sattumanvaraisesta törmäyksestä eikä tilanteessa aina tapahdu sanktioitavaa sääntörikkomusta. Myöskin on huomioitava, että kaikki pään seudulle tapahtuvat kontaktit eivät ole pelirangaistuksella sanktioitavia rikkeitä vaan ne voivat olla myös varomatonta tai piittaamatonta fyysistä pelaamista. Näin ollen kaikki pään seudulle osuvat kontaktit eivät automaattisesti johda pelirangaistuksella sanktiointiin kentällä tai kurinpidolliseen tutkintaan.

Pään seudulle osuvien fyysisten kontaktien kohdalla erotuomarit ja kurinpito arvioivat muun muassa
seuraavia seikkoja:
– kontaktin ottavan pelaajan vauhti
– kontaktin ottavan pelaajan tulokulma tilanteeseen ja liikkeen leikkaavuus
– pelaajan ottaman kontaktin kohdistus
– onko kontaktin ottavan pelaajan liikkeessä havaittavissa taklaavaa liikettä, kasvamista tai muuta
ylimääräistä liikettä
– kontaktin ottavan pelaajan käsien positio/-liike
– kontaktin ottavan pelaajan pallofokus/pallon tavoittelu ja mahdollisuus pelata palloa
turvallisesti
– kontaktin kohteen liike ja asento
– voisiko tilanteen pelata turvallisesti/voiko kontaktin välttää, onko osapuolilla aikaa ja
mahdollisuutta reagoida vastustajan liikkeisiin.

Nämä linjaukset ja tiedostot ovat helposti nähtävillä myös Pääsarjojen extranetissä kohdassa kurinpito ja linjaukset.

Linjauksia kehitetään ja aikaistetaan

– Kurinpitokokonaisuus on todella tärkeä osa pääsarjojen kilpailutoimintaa, minkä takia asiaan tulee laittaa paukkuja entistä enemmän, pääsarjapäällikkö Joni Toivola kertoo.
– Paljon on asiat menneet eteenpäin, mutta pöydällä on vielä monta kehitystä vaativaa osa-aluetta. Sääntöjä ja tulkintoja tulee kirjoittaa entistä paremmin auki, minkä takia esimerkiksi kurinpidon rooli on keskeinen. Selkeitä toimenpiteitä tulee tehdä. Linjauksia ja tulkintoja työstetään jatkossa aiemmin. Käännämme Yhteinen pelikäsitys -vuosikelloa jatkossa taaksepäin, jolloin pystymme viestimään alkavan kauden asiat paremmin niin joukkueille, lajiväelle kuin eri sidosryhmille. Tähän asiaan liittyy myös palautteiden keräämisen aikaistaminen keväällä, pääsarjapäällikkö lupaa.
– Lähden siitä, että pystymme rakentamaan jatkossa liiton järjestelmää myös siihen suuntaan, että kaikille toimijoille on selkeämpää kuka tai mikä taho yhteistä pelikäsitystä vie eteenpäin ja linjaa. Asia ei ole yksinkertainen, mutta vahvasti luotan, että kehitysaskeleet ovat oikeita ja niitä saadaan eteenpäin jo kuluvan kauden aikana.

Videotarkistukset jatkuvat F-liigan miesten sarjassa

F-liigan miesten sarjassa ovat tälläkin kaudella käytössä videotarkistukset. Erotuomareilla on mahdollisuus tarkistaa ja joukkueilla mahdollisuus pyytää erotuomareita tarkistamaan maalin sääntöjen mukainen syntyminen.

Lisäksi erotuomareiden tulee tarkistaa videolta tilanne, josta he tuomitsevat suoran pelirangaistuksen (ei teknisiä pelirangaistuksia), ja erotuomarit voivat tarkistaa tilanteen, jossa he epäilevät mahdollisesti olevan perusteet pelirangaistuksen tuomitsemiseen. Joukkueilla ei ole mahdollisuutta pyytää videotarkistusta rangaistuksiin liittyen.

Kun erotuomarit tarkistavat videolta tuomitun pelirangaistuksen tai sen, tulisiko tilanteesta tuomita pelirangaistus, erotuomarit päättävät tilanteesta seuraavista jäähyistä vapaasti videotarkistuksen jälkeen. Kentällä tehty päätös ei siis rajoita mahdollisten rangaistusten määräämistä tilanteesta. Tilanteesta voidaan tuomita myös vapaalyönti tai todeta, että tilanteessa ei ollut rikettä ja peliä jatketaan tilanteen mukaisella pelinjatkamistavalla. Tutkittavasta tilanteesta voidaan määrätä rangaistuksia videotarkistuksen jälkeen myös muille kuin tutkitulle pelaajalle.

Maalin tarkistuksen perusteella ei voida määrätä pelitilannerangaistuksia.

Tarkemmat videotarkistusmääräykset löytyvät täältä.

– Uskon, että videotarkistus tulee myös F-liigan naisten sarjaan, Joni Toivola ennustaa.
– Tähän vaikuttavat luonnollisesti monet asiat kuten esimerkiksi talouspuoli ja seurojen yhteinen tahtotila. Jos F-liigan naisten sarjassa ei vielä ensi kaudella tätä toteuteta, niin uskon että seuraavien kausien aikana tämä tulee olemaan konkretiaa.

Muutoksenhaku kurinpitopäätöksiin

Pääsarjojen kurinpitopäätöksiin on mahdollista hakea muutosta Salibandyliiton valituslautakunnalta, ei kuitenkaan pelaajalle tai toimihenkilölle määrättyihin korkeintaan kahden ottelun peli-, toimitsija- tai kilpailukieltoihin. Muutoksenhaku urheilun oikeusturvalautakunnasta on sen sijaan mahdollista kaikkien päätösten osalta.

Kuvat: Juha Käenmäki ja Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli