Omatoimiharjoittelua ja luovuuden hetki – U16-maajoukkueet miettivät jo tulevaa

Huhtikuun tapahtumien peruuntuminen ei Suomen U16-maajoukkueita masenna, vaan toiminnan ja pelaajien kehittäminen tapahtuvat nyt toisissa puitteissa.

Salibandyn pelaamisen jäihin lyönyt koronavirusepidemia sotki samalla myös Suomen U16-maajoukkueiden kevään. Niiden oli määrä kokoontua huhtikuun lopussa Eerikkilässä, jossa pojat olisivat pelanneet kolmen maan turnauksen ja tytöt leireilleet sekä kohdanneet Sveitsin U19-ryhmän. Poikien osalta jopa turnausjoukkue oli ehditty valita.

– Oltiin hyvissä ajoin liikkeellä, jotta ehdittäisiin valittujen pelaajien kanssa prosessoida peliä sekä fyysiseen harjoitteluun että pelaamiseen liittyen, U16-poikien päävalmentaja Jussi Huovinen kertoo.
– Päivä sen jälkeen, kun valinnoista oli ilmoitettu pelaajille, koronaviruksen vakavuus alkoi pikkuhiljaa realisoitumaan ja että tapahtumaa ei päästäkään tässä vaiheessa pelaamaan. Pohdittiin sitten, että valinnat voidaan kuitenkin hyvillä mielin julkaista jo pelkästään osoituksena pelaajien ja seurojen tekemästä hyvästä työstä. Kärkihän meillä on tällä hetkellä yhtä terävä kuin silloin kun nollakakkosten kanssa aloitettiin mutta se laadukas massa siinä kärjen vierellä on kasvanut hurjasti.

Lista pelaajista, jotka huhtikuun turnaukseen olisi nimetty, löytyy tämän uutisen lopusta.

Pelin ymmärtäminen fysiikan edellä

– Edelleen ollaan voimakkaasti pelin ymmärtämisen äärellä, ja se on ollut mielestämme oikea polku, Jussi Huovinen taustoittaa valintaperusteita.
– Fyysiset ominaisuudet merkitsevät sen verran, että ne eivät saa estää pelaamasta ikäluokan huipputasolla, mutta pelin hahmottaminen on tärkeintä. Tiedämme, että fyysisessä kehitystahdissa on ihan biologisesti suuria pelaajakohtaisia eroja, ja me olemme etsimässä pelaajia, joilla on potentiaalia olla yhdeksän – kymmenen vuoden päästä miesten maajoukkueen kantavia voimia eikä välttämättä parhaita vielä vuoden tai parin päästä.

Harjoittelua ei kannata keskeyttää

Epätietoisuuden ja hämmennyksen määrä on kaikilla nyt suuri, kun laji katosi kalenterista juuri oltaessa valmistautumassa kauden huipentumiseen.
– Tilanteet ovat nyt aika isoja, mutta jo pelkästään henkisen hyvinvoinninkaan kannalta harjoitteleminen ei saa tyssätä edes nyt, Jussi Huovinen rohkaisee.
– Jätkien kannattaa olla mahdollisimman paljon liikkeellä ainakin niin kauan kuin pihoilla saa oleskella ja kehittää fysiikkaa ja myös pallon kanssa tekemistä niin ulkona kuin kotonakin. Erilaiset alustat tuovat pallon hallitsemiseen vain lisää hyvää haastetta. Sanoin nyt on hyvä hetki katsoa videolta omia pelejä ja purkaa niitä pelin ymmärtämisen kautta. Siihen varmasti on luvassa tukea seuravalmentajilta ja myös meiltä. Valmentajat ja pelaajat seuroissa ovat tehneet ison työn eikä meidän maajoukkuevalmentajienkaan työ ole pelkkää pelaajatarkkailua vaan myös kehittämistä yhdessä seurojen valmentajien ja valmennuspäälliköiden kanssa.

Valmennuksellakin tilaisuus luoduuden hetkeen

Seuraavat tapahtumat ovat koko lajissa vielä hämärän peitossa, mutta maajoukkuevalmentajatkaan eivät jää laakereilleen lepäämään.
– Nyt valmennuksellakin luovuuden hetki pohtia mennyttä, tätä hetkeä ja tulevaa ja sitä, miten pystyy kehittämään omaa ja koko salibandyliiton maajoukkuetoimintaa. Tulemme myös olemaan yhteydessä pelaajiin sen miettimiseksi, miten harjoittelu järjestetään yhdessä seurojen kanssa. Samalla täytyy pitää huolta myös siitä, miten poikkeuksellisena aikana yleisesti jaksellaan ja miten tilanne nuoriin pelaajiin vaikuttaa. Elämä kun on paljon muutakin kuin pelaamista, päävalmentaja muistuttaa.

U16-maajoukkueen jatkokuviot selviävät aikanaan.
– Jossain vaiheessa selviää, millaisia tapahtumia ja milloin pääsemme seuraavaksi järjestämään. Samalla jokaisen on hyvä muistaa, että tämä on lopulta pieni hetki uralla, jonka muovaavat pitkän tähtäimen tekeminen ja työnteko.

On myös selvää, että sitten kun maajoukkuetoiminta taas jatkuu, tehdään pelaajavalinnatkin puhtaalta pöydältä. Siksi on niillä, jotka eivät tämänkertaisella listalla ole, taas uusi mahdollisuus.

Tyttöjen U16 katsoo jo kohti seuraavia tapahtumia

– Meillä on hyvin pitkälti sama tilanne kuin pojilla paitsi että ei keritty vielä tehdä valintoja, U16-tyttöjen päävalmentaja Hannu Santanen kertoo.
– Pelitapahtuma oli meilläkin tulossa kuukauden päästä, ja tarkkailut oli tehty ja pelit katsottu. Olemme keskustelleet sekä tiimin kesken että seuravalmentajien kanssa, ja toivottavasti syksylle pystyttäisiin jo järjestämään seuraava tapahtuma. Ilmoitamme siitä heti, kun tilanne selviää.

Työkalut eivät ole pudonneet kourista myöskään U16-tyttöjen valmentajilla.
– Ensi viikolla on tarkoitus käydä yhteydenotoilla läpi seuravalmentajat ja mahdollisesti myös pelaajat. Tämä hetki on heille kuitenkin lopulta vain pieni etappi matkalla edelleen U19- ja naisten maajoukkueisiin. Nyt pystyy kuitenkin jatkamaan sekä fyysistä että lajiharjoittelua, ja samalla voi tehdä pesäeroa sellaiseen, joka jäisi vain laakereilleen lepäilemään, Hannu Santanen vinkkaa.
– Isossa kuvassa tämä kevät on lopulta pieni juttu mutta totta kai harmittaa joukkueiden ja pelaajien puolesta. Ja jos nyt joku valmentaja tai pelaaja haluaa vinkkejä, miten toimia, tai muuten vain jutella, meihin saa totta kai olla yhteydessä.

Pelaajat, jotka oli kutsuttu U16-poikien turnaukseen:

Maalivahdit      
Teppo Liukkonen SB Welhot 2004
Touko Ojala EräViikingit 2004
       
Kenttäpelaajat      
Joonas Ekuri TPS 2004
Lauri Eloluoto  Wirmo/Masku 2004
Onni Forss Westend Indians 2004
Miiro Haikonen SB Welhot 2004
Aatu Harmaala LASB 2004
Amos Jäppinen Westend Indians 2004
Onni Keskinen Classic 2004
Matias Koski Wirmo/Masku 2004
Aatu Luhtala SPV 2004
Pyry Makkonen Sudet Salibandy 2004
Väinö Mertaniemi Merikoski SBT 2004
Juuso Möttönen EräViikingit 2004
Leevi Rantala EräViikingit 2004
Setti Roimela Westend Indians 2004
Juho Seppälä NST 2004
Juuso Suotula Sudet Salibandy 2004
Aleksanteri Tirkkonen Josba 2004
Virtanen Viljami Classic 2004
Daniel Vuori EräViikingit 2004
Vili Ylikorpi Nibacos 2004

49465590737_d176255297_k.jpg

Teksti: Mika Hilska
Pääkuva: Tommi Palonen

Jaa artikkeli