Olympiakomitea julkaisi tehostamistuet – salibandylle 130 000 euroa

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on julkaissut kesälajien tukipäätökset vuodelle 2021. Kaikkiaan tehostamistukea jaettiin kesälajeille olympiadin viimeiseen vuoteen 3 937 536 euroa.

Salibandylle, joka Olympiakomitean jaottelussa lukeutuu kesälajiksi, tukea myönnettiin 130 000 euroa. Summa on sama kuin kuluvana  vuonna.

– Vaikka tuki on selkeästi pienempi kuin muissa isoissa joukkuepeleissä, niin sillä on silti merkittävä vaikutus Salibandyliiton huippu-urheilusektorin toiminnassa. Pystymme tuella tehostamaan niin maajoukkueiden kehittymisen seurantaa, pelaajapolkuamme, kuin päivittäistä urheilijoiden harjoittelua arjessa, kertoo huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantala ja jatkaa:

– Myös Tampereelle saatua uutta NOV-valmentajan toimenkuvaa on päivitetty perinteisestä NOV-valmentajan toimenkuvasta paremmin alueen seurojen pelaajakehitystä palvelevaksi. Kuten tällä tuella, niin kaikella Salibandyliiton toiminnalla pitää hakea mahdollisimman laajaa vaikuttavuutta ja hyvää panos/tuotos-suhdetta. Meidän lajillamme ei ole resursseja tuhlattavaksi.

Salibandy
Tukiohjelma: Kansainvälisen tason joukkuelaji
Tehostamistuen kokonaissumma: 130 000 €

Tuen kohdentuminen:
– miesten maajoukkueen valmentautumistuki
– naisten maajoukkueen valmentautumistuki
– kohdennettu tehostamistuki nuorille talenttipelaajille
– maajoukkuepelaajien kehittymisen seuranta
– yhteispalkkaustuki MAAJOUKKUETIE-toiminnan kehittämiseen
– NOV-palkkatuki: Jussi Huovinen, Atte Juuti

Vuosi 2020 on ollut maailmanlaajuisen koronaviruspandemian takia poikkeuksellinen myös huippu-urheilussa. Kesälajien olympiadin piti huipentua heinä-elokuussa Tokiossa olympialaisilla ja kuukautta myöhemmin paralympialaisilla, mutta kisojen siirron takia nyt ollaan hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin vuosi sitten.

Tämä näkyy myös Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön jakamissa kesälajien tehostamistuissa. Kun valtaosalle yksilölajeista olympiavuosi on kalenterikierron tärkein, huippu-urheilusuunnitelmat vuodelle 2021 noudattelevat pääosin samoja linjoja kuin vuosi sitten.

– Tämä koskee toki vain lajeja, joiden selkeä pääkilpailu on olympialaiset. Meillä on tukiohjelmissa myös joukkuepelejä, ei-olympialajeja ja muutamia ammattilaispainotteisia olympialajeja, joiden toiminta ei ole niin olympiakeskeistä. Näiden lajien kanssa yhteistyötä on jatkettu vielä selkeämmin pidemmällä tähtäimellä ja tulevan strategiakauden tavoitteiden suunnassa, Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki painottaa Olympiakomitean tiedotteessa.

Vuoden 2021 kesälajien tehostamistukia jaettiin paralympialajeille 301 000 euroa ja vammattomien puolelle 3 636 536 euroa. Tehostamistuelle ylsi vammattomien puolella 22 lajia.

Monessa lajissa kansainvälinen kilpailutoiminta on ollut vähäistä tai kokonaan jäissä vuonna 2020. Näiden lajien kohdalla kilpailumenestystä on peilattu ensisijaisesti vuoteen 2019.

– Menestys on kuitenkin vain yksi kriteereistämme. Olemme jo tutuksi tulleeseen tapaan käyneet syksyn mittaan hyvässä yhteistyössä läpi lajien huippu-urheilusuunnitelmia ja panostuksia huippu-urheiluun. Tässäkin tilanteessa olemme etsineet ja uskon, että myös löytäneet euroille mahdollisimman hyvää vaikuttavuutta, Lehtimäki toteaa.

Lajien saamat tehostamistuet ja kohdennus täällä.

Jutun loppuosan lähteenä on käytetty Olympiakomitean tiedotetta asiasta.

Jaa artikkeli