Salibandyn kahdeksannet alle 19-vuotiaiden poikien MM-kisat alkavat Helsingborgissa 29. huhtikuuta ja uusi maailmanmestari selviää 3. toukokuuta pelattavassa MM-loppuottelussa Helsingborg Areenassa. Suomen kisataival alkaa Slovakian kohtaamisella keskiviikkona.
Suomen ikäluokkamaajoukkue hakee paluuta vallankahvaan vuosina 2003 ja 2011 saavutettujen maailmanmestaruuksien jatkoksi. Kaksi vuotta sitten Suomi jäi pronssille.
Viisinkertainen MM-kultamitalisti ja kotiyleisönsä edessä pelaava Ruotsi on turnauksen ykkössuosikki. Haastajiin Suomen ohella lukeutuu Sveitsi, joka tällä kaudella on Suomen ohella pystynyt voittamaan Ruotsin.
Suomen 20 pelaajan joukkueessa on mukana yksitoista 1996-syntynyttä pelaajaa ja yhdeksän vuotta nuoremmasta ikäluokasta. Jokaisella kisakoneeseen nousevalla on maaotteluja entuudestaan.
– Kansainvälisillä kentillä testattuja ja hyväksi havaittuja. Kaikki ovat olleet mukana vähintään vuoden verran, päävalmentaja Heikki Luukkonen toteaa ryhmästään.
Viimeisin tapahtuma Suomen U19-salibandynuorilla oli helmikuun alussa pelatut kaksi Ruotsi-ottelua. Voitot niissä menivät tasan 1-1. Jatkoksi Suomi voitti Ruotsin viime vuoden marraskuun EFT-turnauksessa Hämeenlinnassa 5-3.
Kiilteleekö kultahippuja vaskoolin pohjalla MM-turnauksen päätteeksi?
– Ei olla lähdetty tästä näkökulmasta tavoitetta asettamaan. Tämä on ollut mahtava tarina jo tähän saakka. Paljon sitoutuneita poikia, jotka eivät päässeet lopulliseen joukkueeseen, on ollut matkassamme kahden vuoden aikana. Halutaan toki pelata maailman parasta salibandya ja se palkitaan sitten tuloksen muodossa, karistelee Luukkonen nuorukaisten vielä kehittyviltä hartioilta suurimmat ennakkopaineet.
Suomen U19-maajoukkue piti viimeistelyleirin Eerikkilän urheiluopistolla viime viikolla ja suuntaa tänään kohti Helsingborgia. Ensimmäinen MM-ottelu on vuorossa keskiviikkona 29.4., kun vastaan asettuu Slovakia. Vapunaaton vastus on Sveitsi ja alkusarjan viimeisessä ottelussa 1.5. Latvia. Välierät ovat vuorossa lauantaina ja mitaliottelut pelataan sunnuntaina 3.5.
Suomen maajoukkueen edesottamuksia seurataan aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa.
https://www.facebook.com/salibandyliiga
https://twitter.com/salibandyliiga
http://instagram.com/floorball.fi
https://www.youtube.com/user/Salibandyliiga
Internetlähetykset
Kaikki MM-ottelut ovat katsottavissa Kansainvälisen Salibandyliiton YouTube-kanavillaan. Suomen ottelut näkyvät selostettuina VeikkausTV:ssä.
Kanava 1: https://www.youtube.com/user/iffchannel
Kanava 2: https://www.youtube.com/user/IFFLive
Viralliset kisasivut: http://wfc2015.se/
IFF:n kisasivut: http://www.floorball.org/pages/EN/Mens-U19-WFC-2015
Osallistujat (16 maata, joista A-sarjassa pelaavat lohkojen A ja B maat ja B-sarjassa lohkojen C ja D maat). A-sarjan viimeinen putoaa B-sarjaan, jonka voittaja nousee A-sarjaan MM2017-kisoihin.
A-sarja
A-lohko: Ruotsi (1), Tshekki (4), Norja (5), Puola (9)
B-lohko: Sveitsi (2), Suomi (3), Latvia (6), Slovakia (7)
B-sarja
C-lohko: Tanska (8), Unkari (12), Kanada (13), Yhdysvallat (-)
D-lohko Saksa (10), Viro (11), Japani (14), Australia (16)
Suluissa maaranking.
A-sarjan otteluohjelma
A-lohko
Ke 29.4. 17:30 Puola – Tshekki
Ke 29.4. 20:15 Ruotsi – Norja
To 30.4. 17:30 Puola – Ruotsi
To 30.4. 20:15 Tshekki – Norja
Pe 1.5. 17:30 Tshekki – Ruotsi
Pe 1.5. 20:15 Norja – Puola
B-lohko
Ke 29.4. 12:00 Latvia – Sveitsi
Ke 29.4. 14:45 Slovakia – Suomi (VeikkausTV)
To 30.4. 12:00 Latvia – Slovakia
To 30.4. 14:45 Sveitsi – Suomi (VeikkausTV)
Pe 1.5. 12:00 Sveitsi – Slovakia
Pe 1.5. 14:45 Suomi – Latvia (VeikkausTV)
Jatkopelit
La 2.5. 10:45 sijat 7-8: Latvia – Norja
La 2.5. 13:45 välierä 2: Suomi – Tshekki (VeikkausTV)
La 2.5. 16:45 välierä 1: Ruotsi – Sveitsi
La 2.5. 20:00 sijat 5-6: Puola – Slovakia
Su 3.5. 13:00 pronssiottelu
Su 3.5. 14:45 MM-loppuottelu
Suomen alle 19-vuotiaiden poikien MM-joukkue
U19 MM-kisat 29.4.-3.5.2015 Helsingborg, Ruotsi
# | Maalivahdit | cm | seura | o | m | s | yht. | |||
1 | Santeri | Pohjonen | 1997 | left | 182 | Nokian KrP | 5 | 0 | 0 | 0 |
31 | Miro | Tuomala | 1996 | left | 200 | Happee, Jyväskylä | 7 | 0 | 0 | 0 |
Puolustajat | ||||||||||
2 | Miikka | Pentikäinen | 1996 | left | 180 | Lammin Salibandy | 6 | 1 | 3 | 4 |
3 | Jesse | Ruokostenpohja | 1996 | left | 180 | Classic, Tampere | 6 | 1 | 2 | 3 |
6 | Eemil | Ukkonen | 1996 | left | 179 | Happee, Jyväskylä | 9 | 1 | 8 | 9 |
8 | Olli-Akseli | Laine | 1996 | left | 185 | TPS, Turku | 10 | 0 | 1 | 1 |
10 | Matias | Lintula | 1997 | right | 188 | Koovee, Tampere | 2 | 0 | 0 | 0 |
23 | Otto | Lehkosuo | 1996 | left | 190 | Indians, Espoo | 5 | 0 | 2 | 2 |
25 | Teemu | Metsälä | 1997 | right | 174 | Tapanilan Erä, Helsinki | 2 | 0 | 0 | 0 |
Hyökkääjät | ||||||||||
4 | Eino | Heinonen | 1996 | left | 173 | Happee, Jyväskylä | 7 | 2 | 4 | 6 |
5 | Eero | Nuutinen | 1997 | left | 172 | Tapanilan Erä, Helsinki | 6 | 7 | 2 | 9 |
7 | Olli | Kinnunen | 1996 | left | 182 | OLS, Oulu | 6 | 6 | 2 | 8 |
9 | Juho | Sorri | 1996 | right | 188 | OLS, Oulu | 4 | 1 | 4 | 5 |
11 | Oskari | Heikkilä | 1997 | left | 176 | Classic, Tampere | 3 | 2 | 1 | 3 |
14 | Miska | Mäkinen | 1996 | left | 185 | Tapanilan Erä, Helsinki | 4 | 1 | 0 | 1 |
15 | Ville | Lastikka | 1996 | left | 178 | Steelers, Hämeenlinna | 10 | 15 | 6 | 21 |
18 | Rasmus | Kainulainen | 1997 | left | 182 | Lammin Salibandy | 7 | 5 | 3 | 8 |
19 | Henri | Luoma | 1997 | right | 190 | Tapanilan Erä, Helsinki | 5 | 3 | 0 | 3 |
20 | Joonatan | Surakka | 1997 | left | 180 | Tapanilan Erä, Helsinki | 5 | 1 | 4 | 5 |
21 | Riku | Holopainen | 1997 | left | 180 | Tapanilan Erä, Helsinki | 6 | 1 | 2 | 3 |
Päävalmentaja: Heikki Luukkonen.
Valmentajat: Joonas Naava, Jyri Korsman, Tapio Tamminen.
Fysioterapeutti: Antti Ylinen.
Huoltaja: Mikko Mattila.
Team manager: Sami Kuivalainen.