Nuori erotuomari sen sanoo: "Älä huutele typeryyksiä! – tuomarikin voi tehdä pelissä virheitä"

Kun tuomari tekee mokan, häntä yleensä haukutaan. Eivät kaikki häntä solvaa, mutta kun pelaaja tekee mokan niin yleensä hänelle sanotaan: ”Ei mitään, pää pystyyn. Virheistä oppii.”

Näin aloittaa nuori salibandyerotuomari Aatu mielipidekirjoitustaan Uusimaan sivuilla, ja hänen puheenvuoronsa sisältää paljon muutakin miettimisen arvoista.

Jos luulet, että me tuomarit siellä kentällä tahallaan mokailemme, niin tässä miten itse haluaisin hommani hoitaa: Haluaisin viheltää jokaisen tilanteen täysin oikein, mutta haaste on se, että tilanteisiin voi löytyä monia oikeita ratkaisuja. Lisäksi meillä on paljon muutakin hoidettavana, kuin pelkät pelaajat ja rikkeet.

Tämäkin on meidän kaikkien hyvä muistaa, vaikka tärkeän pelin kiihko monesti mukanaan viekin:

Yleensä junioripeleissä on nuoria, alaikäisiä tuomareita. Kuulun tähän joukkoon ja kaikki siellä kentällä harjoittelevat. Muistakaa, että te näytätte myös esimerkkiä noille lapsille ja nuorille. Yhdessä te voitte vaikuttaa siihen, että haluavatko nämä nuoret jatkaa!

Ja olit nuori tai vanha, miksipä oikeastaan Sinäkin et kokeilisi erotuomarointia harrastuksena.

Siinä kohtaa monenlaisia haasteita ja pitää olla pelisilmää. Saa hyötyliikuntaa ja todella hyvän tukiverkoston ympärille. Vetoan siis kaikkiin, mutta erityisesti nuoriin, miksi et edes kokeilisi tätä? Käy tarvittavat kurssit ja vihellä yksi turnaus.

Lue Aatun koko kirjoitus

Kiinnostuitko erotuomaroinnista vaikkapa jo ensi kaudeksi? Lue lisää tästä.

Kuvituskuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli